Dokumentti Wimmestä valloitti yleisönsä
4. helmikuu 2009
Hyinen tuuli piiskaa lunta. Riekot napsivat hangella pulleita koivunsilmuja. Kivet kasvavat jäkälää ja suot pulleita hilloja. Mies tiskaa isoa kattilaa ja auttaa kohta vanhan naisen makuulle. Tai peittelee tämän rullatuoliin, jotta vanhus pääsee välillä ulkoilemaan.
- Tämän dokumentin tekeminen oli suuri etuoikeus. Tämä on elämäni tärkein työ, kertoo ivalolainen Juha Iisak Koivisto, jonka kuvaaman ja ohjaaman Wimme -dokumentin kuvat ovat juuri sammuneet Siidan valkokankaalla Skábmagovat elokuvafestivaaleissa.
Siidan auditorio on täpötäynnä, osa yleisöstä istuu käytävällä. Katsojien dokumentille antama kiitos on jakamaton. Kun ohjaaja ja päähenkilö kapuavat esityksen jälkeen lavalle, on hetki täynnä liikutusta, sillä dokumentin kokoaminen kesti kolmetoista vuotta ja rasitti myös ohjaajan oman tuotantoyhtiön Unilumi Oy:n taloutta – se on tehty omalla rahalla, sillä Koivisto ei taipunut mahdollisen rahoittajatahon vaatimuksiin. Niiden toteuttaminen olisi tehnyt dokumentista aivan toisennäköisen ja luetteloinut lähinnä päähenkilön menestystä, kiertueita ja levytyksiä.
HS
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Näin säästät ruokamenoissa | Laki henkilökohtaisesta avusta on tervetullut »





