etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Harva-kokeilu käynnistyy Lapissa

11. lokakuu 2009

Sisäasiainministeriö on kesäkuussa 2009 asettanut hallitusohjelmaan liittyen työryhmän kehittämään sisäiseen turvallisuuteen liittyvää viranomaisyhteistyötä harvaan asutuilla alueilla. Työryhmästä käytetään nimitystä HARVA ‑työryhmä. Tavoitteena on harvaan asuttujen alueiden turvallisuuspalvelujen parantaminen yhteistyöllä. Harva‑hankkeen myötä halutaan yhteistyöllä löytää uusia keinoja kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

Työryhmän tehtävien toteuttamista edistetään kokeilutoiminnalla, jota toteutetaan Lapissa ja Pohjois‑Karjalassa. Lapissa kokeilutoiminta ajoittuu 12.10.2009 ‑ 1.5.2010 väliselle ajanjaksolle. Kokeilutoimintaan osallistuvat Lapissa Peräpohjolan ja Lapin poliisilaitokset, Lapin rajavartiosto, Lapin pelastuslaitos, Lapin hätäkeskus ja Pohjoinen tullipiiri.

Kokeilun aiheina ovat muun muassa viranomaisten yhteispartiointi, yhteisen tilannekuvan käyttö ja lähimmän partion tai yksikön käyttäminen hälytystehtäviin sekä ensivastetoimintaan.

Yhteispartiointia tehdään erityisesti Länsi‑, Koillis‑ ja Ylä‑Lapin alueilla viranomaisten paremman läsnäolon luomiseksi. Yhteistyöllä pyritään lisäämään syrjäisillä alueilla asuvien kansalaisten turvallisuutta ja lyhentämään viranomaisten vasteaikaa.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi