Etusivu Uutiset Viikon kuvat Mediakortti Ilmoitukset Tilaukset Palaute Kirjahylly Toimitus Yhteystiedot

Suomen Huipulta

Hirvikokeiden viikonloppu Utsjoella

26. April 2017

Kuluneena viikonloppuna testattiin yli viidenkymmenen erämiehen ampumataitoja Utsjoen kahdella hirviradalla, lauantaina Karigasniemellä ja sunnuntaina kirkonkylällä. Hirvimerkkiin riitti taito suurimmalla osalla, vain viisi miestä joutuu yrittämään uudelleen toisella kertaa.
Todellinen huippusuoritus nähtiin Utsjoella, kun Jouni V. Helander sai merkin toisella yrittämällään.
Merkittäväksi suorituksen tekee se, että Jouni täyttää vapunaattona yhdeksänkymmentäyksi ( 91) vuotta.
Jouni on koko ikänsä ollut innokas riistanhoitomies ja edelleen aktiivisesti mukana Utsjoen eränkävijöiden toiminnassa mm. ruokintapaikkojen järjestämisessä. Hän on sodan kokenut veteraani, mutta aina säilyttänyt hyväntuulisen elämänasenteen, liekö se pitkän iän salaisuus.
Ennen ammuntojen alkua kertoi riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Vuomajoki kuulumisia lupa-asioista ja neuvoi digitaalisen luvanhaun kiemuroissa. Vuomajoki korosti erityisesti sitä, että vielä tänä vuonna voi kaatolupia hakea paperiversiona. Hakemus pitää muistaa lähettää suoraan Suomen Riistakeskuksen Lapin aluetoimistoon Rovaniemelle. Pelkästään riistanhoitoyhdistykselle lähetetty hakemus aiheuttaa luvan saamatta jäämisen.
Ammuntojen jälkeen toiminnanjohtaja sai tiedon alueellisen riistaneuvoston päätöksestä puoltaa Muonion, Enontekiön ja Utsjoen riistanhoitoyhdistysten esitystä hirvenpyyntiaikojen muuttamisesta syyskuussa. Näiden alueillahan pyyntiaika lyheni entisestään viimeisten lakimuutosten myötä. Edelliset seitsemän vuotta pyyntiajasta oli jo vähennettynä joulukuu. Joulukuun poistaminen sinänsä on ainakin Utsjoella koettu oikeaksi turvallisuussyistä.
Riistaneuvoston päätös tukea syyskuun pyyntiajan palauttamista koetaan myönteisenä, sillä se jatkaa pyyntiä parhaana vuodenaikana.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 61
99801 Ivalo

Kustantaja Lapin Lehtikustannus Oy

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.00
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.00
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Jari Haavisto 050 559 9813
jari.haavisto at sompio.fi