Inarijärven säännöstelysopimus 50 vuotta
31. elokuu 2009
- Inarijärveä hoidetaan niin hyvin, että siitä voisi ottaa mallia joka puolella maailmaa, vakuutti Suomen ympäristökeskuksen johtava asiantuntija Erkki Järvinen puhuessaan Inarin Siidassa Inarijärven säännöstelysopimuksen 50‑vuotisjuhlaseminaarissa.
Alkuvuosina säännöstelyssä otettiin huomioon pääasiassa tulvavahinkojen estäminen sekä voimatalouteen liittyvät näkökohdat. 1990‑luvulla järven säännöstelyssä tapahtui selvä käänne, kun huomio kiinnittyi yhä enemmän myös kalataloudellisiin ja ekologisiin näkökohtiin.
Norjan terveiset tuonut säännöstelyvaltuutettu Aage Josefssen jopa ihmetteli, miten kolme valtakuntaa osaavat nykyisin tehdä niin hyvää yhteistyötä. Venäjällä on Paatsjoessa viisi voimalaitosta ja Norjalla kaksi. Josefssenin mukaan norjalaisilla voimalaitoksilla on aina ollut erittäin tärkeä merkitys Etelä‑Varangille. Hän myönsi myös, että kun 70 prosenttia Paatsjoen valuma‑alueesta sijaitsee Suomen puolella, niin säännöstelystä on aiheutunut välillä myös haittoja Inarin kunnan asukkaille.
Venäläinen säännöstelyvaltuutettu Sergei Redkin kertoi aloittaneensa työnsä vasta äskettäin, mutta hän uskoi, että yhteistyötä kannattaa jatkaa vanhaan tapaan. – Vesivoiman käyttö on aina hankala asia ja etenkin tässä tapauksessa jossa täytyy ottaa huomioon kolmen valtakunnan intressit. Onnistumme kuitenkin jatkossakin, kun olemme rehellisiä ja kunnioitamme toistemme etuja, hän uskoi.
Venäjältä ei ole tullut Suomelle säännöstelykorvauksia vuoden 2005 jälkeen. Maa‑ ja metsätalousministeriön osastopäällikkö, Suomen säännöstelyvaltuutettuna toimiva Timo Kotkasaari kertoi, että viime keväänä neuvottelut säännöstelyn aiheuttamista korvauksista aloitettiin uudelleen. Venäläiset ovat nyt perehtyneet suomalaisten toimittamien kala‑asiantuntijoiden aineistoon ja uudet neuvottelut käydään vielä tämän syksyn aikana. Kotkasaari oli toiveikas neuvottelujen edistymisen suhteen.
Kestolinkki · Osasto: Luonto-era-kalastus ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Inarin kunnassa aloitti koulun 53 lasta | Sevettijärven palvelutalo ja kolttakeskus otettava työn alle »






