Inarin hyvä lastenhoito on alkanut pahasti takuta
19. kesäkuu 2010
Inarin kunnan päivähoitotilanne on vanhempien näkökulmasta katsottuna takunnut jo jonkin aikaa. Perhepäivähoitajista on niin kova pula, etteivät sisarukset pääse välttämättä samaan hoitopaikkaan. Päiväkotiin tuntuu olevan turha yrittääkään. Hoitajien työsopimuksia ei vakinaisteta. Päivähoidon johtaja Pirkko Saarela ja perhepäivähoidon ohjaaja Aila Niemelä istuivat alas ja selvittivät, mistä tilanne johtuu.
Mitä päivähoidossa oikein tapahtuu juuri nyt?
Pirkko Saarela: – Päivähoidossa on esiintynyt ongelmia nyt lähes vuoden ajan. Päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä on lisääntynyt, perhepäivähoitajia on jäänyt eläkkeelle ja sijaisia on ollut vaikea saada. Erityisen vaikeaa on ollut saada koulutettuja perhepäivähoitajia. Omassa kodissa tehtävä työ ja palkkauksen pienuus vaikuttavat siihen, että varsinkaan nuoret koulutetut ihmiset eivät hakeudu alalle. Tämä on suuri ongelma.
- Tästä huolimatta me yritämme toimia parhaamme mukaan. Usein ei tiedetä tilannetta, jossa me kunnassa teemme työtä. Lastenhoitotarve tulee usein yllättäen, jolloin lain mukaan meidän täytyy järjestää päivähoitopaikka kahdessa viikossa. Perheiden tarpeet ovat erilaisia, ja jokainen toivoo omalle perheelleen parhaiten sopivaa hoitomuotoa. Inarin kunta on laaja ja matkat ovat pitkiä, mutta yritämme järjestää hoitopaikan joko kodin tai työpaikan läheltä. Lisäksi päivähoitopalveluita annetaan neljällä kielellä, mikä antaa omat haasteensa järjestelyihin.
Vanhemman näkökulmasta helppo tapa parantaa tilannetta olisi vakinaistaa perhepäivähoitajien työsuhteita. Niitä harvoja, jotka nykyään valitsevat perhepäivähoitajan vaativan ammatin, pidetään pätkätyösuhteilla. Eihän kukaan pysty rakentamaan tulevaisuuttaan noin epämääräisen työtilanteen pohjalta. Eikö kaikkien edun mukaista olisi vakinaistaa nämä määräaikaiset perhepäivähoitajat?
Aila Niemelä: – Kunnanhallitus hyväksyi 1.2.2010 täyttölupamenettelyn. Sen mukaan vapautuvia tehtäviä ei saa täyttää ilman kunnanjohtajan lupaa.
Kunnanjohtaja Reijo Timperiltä oli kuulemma pyydetty rahaa viiden perhepäivähoitajan palkkaamiseen, mutta hän ei pitänyt päivähoitoa tärkeänä rahanreikänä. Pitääkö tämä paikkansa?
Pirkko Saarela: – Perhepäivähoitajien avoimien virkojen täyttäminen liittyy juuri tuohon täyttölupamenettelyyn. Täyttölupia on haettu keväällä, mutta niitä ei ole vielä saatu, koska päivähoidossa tehtävänä ollut selvitystyö on ollut kesken. Siksi perhepäivähoitajien toimiin on palkattu määräaikaisia työntekijöitä. On kuitenkin selvä, että lyhyet työsuhteet aiheuttavat sekä hoitajille että vanhemmille epävarmuutta.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Kunnanjohtaja puolustaa Inarijärven kaavoitusta | Kotitarvekalastajien järjestäytymisestä pienoinen massaliike »




