etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Inarin kunta rahoittaa Poronkuninkuusajoja

16. helmikuu 2012

Inarin kunta vastaa tänä keväänä Inarin Porokuninkuusajojen kilpailupaikan rakentamisesta. Inarin kunnanhallitus päätti osoittaa kehittämis- ja yhteistyömäärärahoista 10 000 euroa rakentamisen katteeksi. Paliskuntain yhdistys huomioi kisamarkkinoinnissa Inarin kuntakonsernin näkyvyyden Elinkeinoyhtiö InLike Oy:n ehdottamilla tavoilla.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila lähestyi jo viime vuonna Inarin kuntaa kirjeellä, jossa kyseli onko Inarin kunta kiinnostunut keskustelemaan Paliskuntain yhdistyksen kanssa yhteistyöstä Porokuninkuusajojen järjestämisessä.
Ollilan mukaan yhdistyksen äärimmilleen kiristyneen taloustilanteen vuoksi Porokuninkuusajojen tulevaisuus Inarissa on vaakalaudalla. Yhdistys ehti käydä keskustelua myös kisapaikan vaihtamisesta sellaiseen kuntaan, josta löytyy myötämieltä rahoittaa kisoja.
Lopulta Paliskuntain yhdistys esitti, että Inarin kunta ottaisi vastuulleen Porokuninkuusajojen kilpailupaikan rakentamiseen. Vuosi 2012 on kisojen 60. juhlavuosi.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi