etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Irtisanotun kahden vuoden piina - työnantaja tuomittiin korvauksiin

26. kesäkuu 2009

Pohjoisten kuntien atk-palveluita hoitava Solinum Oy katkaisi ivalolaisen tietotekniikka-asiantuntija Mika Vikeväkorvan viisi vuotta kestäneen työsuhteen pari vuotta sitten vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin. Irtisanottu oli asiasta toista mieltä ja vei päätöksen käräjäoikeuden ratkaistavaksi sen jälkeen, kun työnantaja ei suostunut neuvottelemaan irtisanomisesta. Pari vuotta kestänyt prosessi päättyi vasta alkukesästä 2009 Vikeväkorvalle voitollisesti, kun Solinum Oy joutui myöntämään irtisanomisen tapahtuneen työsopimuslain vastaisesti ja yhtiö tuomittiin maksamaan irtisanotulle korvauksia 21 000 euroa, oikeudenkäyntikuluja 6 752 euroa ja valtiolle asianajajapalkkioita 3 051 euroa korkoineen.

Työsopimuslain mukaan työantajalla on irtisanomisuhan ilmentyessä velvollisuus tarjota työtä muissa toimipisteissään. Tätä Solinum Oy ei tehnyt, vaikka Vikeväkorva ilmoitti halukkuutensa siirtyä Sodankylän toimipisteeseen, jossa työtä olisi tuolloin ollut tarjolla.
Työnantaja joutui kuitenkin oikeudenkäynnin aikana myöntämään työsuhteen päättämisen perusteettomaksi, joten sen jälkeen käräjillä kiisteltiin enää korvauksen suuruudesta. Käräjäoikeus määräsi sellaiseksi 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän

Helpottuneen tuntuinen Mika Vikeväkorva sanoo oikeuden voittaneen, mutta piti käsittelyä yksityisen ihmisen kannalta raskaana, kun päälle painaa kasvoton yrityskoneisto. – Kaksi vuotta raskasta oikeustaistelua ei varmasti vastannut saatuja korvauksia, mutta tärkeämpää oli kuitenkin periaate, ettei työntekijä ole pelkkä pelinappula, jolla ei ole mitään oikeuksia, pohtii Vikeväkorva työsuhteensa kiemuroita.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi