etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Koltanpuhuja ei enää saa karttakepistä kynsilleen

14. kesäkuu 2009

Sergei

Fofonoffin perheen kotisauna on lämmennyt jo 60 vuotta ja punamulta on pysynyt hyvin sen seinissä.

Koltankieltä hakattiin aikoinaan koltista tehokkaasti pois koulumaailmassa. Kun Sergei Kp. Fofonoff kävi koulua Sevetissä, iski koulun miesopettaja oppilaita karttakepillä kynsille, jos kuuli heidän puhuvan keskenään kolttaa. – Kaikki opettajat eivät toki suhtautuneet yhtä ankarasti meidän kieleemme. Kun Elli Keinonen tuli opettajaksi Sevettiin, hän kutsui meitä oppilaita luokseen, tarjosi pipareita ja ihmetteli, mikä kumma on kun ei hän kuule koskaan meidän puhuvan koltankieltä.

Oppilaat kertoivat, että kolttaa oli aikaisemmin kielletty puhumasta koulussa ja asuntolassa. Fofonoffin mukaan kielteinen suhtautuminen koltan kieleen oli peruja jo Petsamon ajoilta. Suonikylän opettaja Anni Tattarikaan ei suvainnut sitä, että lasten suusta tulee koltan kieltä. Sergei Fofonoff on iloinen, että nyt aika on kokonaan toinen. Koulumaailmassa rohkaistaan lapsia vaalimaan omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Pitkän linjan kolttavaikuttaja, kunnallispoliitikko ja kolttien entinen luottamusmies Sergei Kp. Fofonoff sanoo, että karttakepillä sivaltelut ovat yksi osa kolttien historian ikävämmästä puolesta. – Toinen surullinen asia historiassamme on sotien jälkeinen pyöritys paikasta toiseen, kunnes asuinpaikaksemme osoitettiin Sevettijärvi. Tänä vuonna kolttien muutosta Sevettijärvelle tulee kuluneeksi 60 vuotta.

Sergei Kp. Fofonoff vietti 70-vuotsipäiväänsä Ivalossa ortodoksikirkolla 13.6. ja Sevetissä 14.6.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Ivalontie 7
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Reetta Hänninen 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi