Kunta mukana Solinum-yhtiön hallituksessa
4. heinäkuu 2009
Inarin kunnan tietotekniikkapalveluita hoitava Solinum Oy:n potkaisi lähes viisi vuotta työskennelleen tietotekniikka-asiantuntijan ulos talosta. Yhtiö perusteli työsuhteen katkaisemista tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä, mutta joutui oikeudessa myöntämään irtisanomisen tapahtuneen ilman perusteita. Työnantaja tuomittiin lopulta kahden vuoden oikeustaistelun jälkeen maksamaan laittomasta irtisanomisesta työntekijälleen korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä hieman yli 30 000 euroa, joten kyse ei ollut mistään pikkusummista. Ainakaan irtisanotun kannalta.
Joku saattaa tuumia, että sattuuhan näitä, kun isot pojat leikkivät hiekkalaatikolla, mutta julkista mielenkiintoa asia herättää sen takia, että yhtiön toiminta tahraa myös kunnan nuhteettomaksi kiillotettua kilpeä, koska Inarin kunta on Solinum Oy:n vähemmistöomistaja. Vielä ikävämmäksi tapahtuman tekee se, kun tarkkasilmäinen lukija Etelä-Suomesta tutki viime viikon uutisen innottamana Solinum Oy:n taustoja ja huomasi, että kunnan sitoumukset yhtiöön olivatkin odotettua tiiviimmät. Yhtiön nelimiehisestä hallituksesta löytyi nimittäin myös kunnan edustaja. Hän onkin taas tuttu mies eli työvapaalla oleva kunnan elinkeinoyhtiön Inlike Oy:n toimitusjohtaja ja nykyinen kansanedustaja Janne Seurujärvi, joka ehti jo kaikkien kiireidensä keskeltä kunnon keskustalaiseen tapaan kokeilla varhain syksyllä kepillä jäätä olemalla ehdokkaana kunnallisvaaleissa.
Tilanne ei siis ole enää kiusallinen pelkästään kunnan kannalta, jonka peruspalveluihin voidaan lukea laaja-alaisesti kaikki työllisyyttä varmistavat toimenpiteet, mutta joka ei niitä kuitenkaan Solinumin piirissä jostain syystä valvonut, vaan myös liioitellun ylivarovaisena tunnetun Seurujärven kohdalla, jonka teflonpintaan pelleily kunnallisvaaleissa toi varmasti seuraavissa vaaleissa muistettavan tahran. Tällaisen sähläyksen jälkeen lienee syytä keskustella myös kunnan valvontaketjun puutteista, kun sen konserniyhtiöissä pääsee tapahtumaan laittomuuksia ilman, että niihin näytetään mitenkään puututtavan tai niistä olisi mitään seurauksia yhteistyökuvioissa.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Pienyrittäjä pelinappulana Saariselällä | Missä näitä suunnitelmia oikein syntyy? »





