Lemmenjoen isomushippu 56.3 g käynnisti kesäkauden
18. kesäkuu 2009
Kesän ensimmäinen isomushippu löytyi viime lauantaina Lemmenjoen Jäkälä-Äytsiltä. Isomus painoi 56.3 grammaa ja se sijoittuu Suomen hippulistalla sijaluvulle 36. Löytö osui kaivajien kannalta sopivaan ajankohtaan kauden vasta käynnistyessä ja se tulee varmasti heijastumaan seuraavina viikkoina kaikille kaivospiireille tehon kasvuna. Se antaa myös uutta potkua valmisteilla olevan kaivoslakiuudistuksen ympärillä käytyyn keskusteluun Lemmenjoen konekaivajien tulevasta asemasta. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella konekaivua ollaan lyhyen siirtymäkauden jälkeen lakkauttamassa huolimatta siitä, että puistoa perustettaessa ja myöhemmin laajennettaessa ilmoitettiin, ettei kaivajien oikeuksiin kosketa.
Isomushippu löytyi Toivo Jokiniemen ja Mauri Mäkisen kaivokselta vain kuuden tunnin rännityksen jälkeen. Kesäkautta aloittamassa olleen kaivuporukan ensilöydön teki Erkki Raumala, jonka suvussa löytyy tunnettuja kullankaivajanimiä myös aikaisemmilta Lemmenjoen kultakuumeilta. Alkuaine on tälle porukalle siis tuttua, mutta aina yhtä kaivattua, sillä samalta Jäkälä-Äytsin kaivokselta on muutaman viime kesän aikana löydetty jo useampia reilun kokoisia isomuksia. Isomukselle annettiin löydettäessä nimi MicMac.
Kestolinkki · Osasto: Luonto-era-kalastus ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Pohjois-Lapin matkailumarkkinointi takkuilee | Tuskin Kutturan tietä sentään lakkautetaan »




