etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Lumirakentamisesta kahden päivän peruskurssi

11. helmikuu 2009

Lumi ja jää on Saariselän hyödyntämätön matkailuvaltti. – Lumi on tietysti jo yksi matkailuvalttimme, koska sen ansiosta talvimatkailijat meille tulevat hiihtämään ja laskettelemaan. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa mietiskellyt sitä, että kyllähän Saariselällä lumen pitäisi näkyä myös veistoksissa ja rakennelmissa, sanoo peruskurssin yksi ideoija, Ski Saariselkä Oy:n liiketoimintajohtaja Lea Kontturi, – lumirakentamisesta voisi kehittää niin kovan luokan jutun, että osa matkailijoista tulisi tänne jo pelkästään niiden houkuttelemana.

Kouluttajana kurssilla toimii inarilainen Jari Lehtola, jolla on vankka kokemus Inarin Revontuliteatterin pystyttämisestä. Lehtola on ollut yhtenä lumesta tehdyn Skabmagovat-tapahtumaa varten rakennettavan lumielokuvateatterin rakentajista
vuodesta 1999 lähtien.

- Nyt järjestettävällä kahden päivän kurssilla oppii perusteet lumirakentamisesta. Riippuu vähän porukastakin mitä kurssin aikana rakennetaan, mutta uskon, että jotakin näyttävää tähän laskettelukeskuksen alueelle nousee, kertoo Lehtola.

Hän uskoo, että Saariselällä on mahdollista nousta kuuluisuuteen myös lumirakennelmilla, jos alueen yrittäjät ryhtyvät puhaltamaan yhteen hiileen ja varsinkin jos he keksivät yhteisen idean Saariselän lumirakentamisesta. – Kemissä on lumilinna ja Jukkasjärvellä lumihotelli. Molemmat ovat niin kiinnostavia kohteita, että ne yksinomaan riittävät houkuttelemaan matkailijoita paikalle. Saariselällä voisi keksiä ehkä jotakin aivan uutta.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Ivalontie 7
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Reetta Hänninen 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi