etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Marja Männistö esittää Inarin Kirkonkylään kulttuuripuistoa

8. helmikuu 2012

Inarin tekninen lautakunta suhtautui suopeasti Marja Männistön esitykseen kulttuuripuiston ja kulttuuripolun rakentamiseksi Inarin Kirkonkylään. Lautakunta päätti, että puiston luonnetta ja sisältöä suunnittelemaan perustetaan työryhmä, jonka sihteerinä toimii kaavoitusinsinööri Pekka Junttila. Suunnitteluaikaa on 30.6.2012 saakka.
Männistö on esittänyt, että lautakunta ottaa käsittelyyn Kirkonkylällä Sajoksen tontin Hotelli Kultahovin puolella olevan puistoalueen eli entisen kaukaloalueen käyttötarkoituksen kehittämisen. – Inarin kylälle näinkin keskeiselle paikalle tulee suunnitella Inarin kyläläisiä ja Inarissa vierailevia matkailijoita houkutteleva puisto tai muu käyttötarkoitus. Kulttuuripuiston tulee olla monikäyttöinen ja monikohderyhmäinen. Koirapuistoa en kannata näin keskeiselle paikalle. Kulttuuripuistossa voidaan järjestää myös erilaisia tapahtumia yhteistyössä Sajoksen tai muiden tahojen kanssa. Se voi olla myös vain puisto, jossa vain ollaan ja vietetään aikaa, toteaa Männistö.
Männistö esittää myös jatkosuunnitelmaa, jota voidaan hyödyntää kulttuuripuiston kehittämisessä. – Oi Juutua-polusta tehdään pisto, noin kilometrin pituinen kulttuuripolku siten, että se lähtee Juutuanjoen opastetaululta, ohittaa Kultahovin joen puolelta ja kääntyy hotellirakennusten jälkeen kohti Kittiläntietä ja palaa tien läheisyydessä kulkien kohti puistoaluetta. – Puistossa voisi olla erilaisia laitteita sekä lapsille että aikuisille. Lisäksi puistossa voi olla penkkejä istumiseen ja levähtämiseen. Kulttuuripolku päättyy puistoon tai jatkuu tien vartta tai Sajoksen pihan kautta takaisin infotaululle, Juutuanjoen sillan pieleen. Juutuanjoen rantaa kehitetään samalla, toteaa Männistö.
Sekä puiston että uuden kulttuuripolun tarkoituksena on luoda alueelle uusi kokonaisuus, joka kertoo alueesta myös kulttuurin kannalta. Polku soveltuisi muun muassa kongressivieraille, hotellien asiakkaille, vanhuksille ja lapsiperheille

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi