etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Matkailu puhaltaa yhteiseen hiileen - tai sitten ei

15. marraskuu 2009

Lokakuun alussa käynnistyneet pohjoisten matkailuyrittäjien yhteistyöneuvottelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että Pohjois-Lapin Matkailu Oy:ssä valmistellaan esitystä uudeksi toimintamaksumalliksi ja Inarin Lapin Matkailu ry:n hallitus kokoontui viimeksi tämän viikon maanantaina keskustelemaan myönteisessä hengessä yhteistyökuvioista. Ulkopuolisille yksityiskohtaisia tietoja ei ole vielä tihkunut, joten perusyrittäjät pyörittelevät peukaloitaan ja yrittävät saada selville ollaanko voimia yhdistämässä vai onko varsinainen pääasia jo haudattu perinteiseen byrokratiaan ja nyt syntyy vain muistioita muistioiden päälle.

Lokakuussa käynnistyneissä neuvotteluissa on alusta lähtien kuitenkin ollut yksiselitteisen selvää, että matkailuelinkeinon yhteistyötä pitää lisätä ja tiivistää. Perusongelmakin oli kaikkien tiedossa eli miten kaikkien yrittäjien toiveet voitaisiin toteuttaa sekä alueellisesti että yritysten liikevaihtoerot huomioiden mahdollisimman tasapuolisesti tai ainakin ketään räikeästi syrjimättä. Myös Inarin kunnalla on ollut neuvotteluissa koko ajan aktiivinen rooli, sillä reilu kuukausi sitten käynnistynyt prosessi lähti liikkeelle kunnanhallituksen koolle kutsumana ja sen jälkeen kuntaa on jatkoneuvotteluissa edustanut milloin kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja tai elinkeinoyhtiön edustaja. Jonkinlainen luonnollinen takaraja yhteistoiminnan käynnistymiselle on kuitenkin puolentoista viikon päästä, 23.11.maanantaina, jolloin pidetään Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n yhtiökokous. Kokouksessa tullaan käsittelemään ensi vuoden talousarvio ja siihen liittyvät toimintamaksujen suuruus, joka on ollut aikaisemmin myös yksi yrittäjäkentän laajamittaisen yhteistyön esteeksi noussut tekijä.
Markkinointiyhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Pirjo Kouvon mukaan toimintamaksutyöryhmä on luonnostellut viime viikolla yhtiön hallitukselle esityksensä ja saanut luvan jatkaa suunnitteluaan. – PLM Oy:n hallitus näytti työryhmän työskentelylle vihreää valoa ja jatkamme suunnittelua perjantaina. Uskon, että yhteistoimintaa syntyy, kertoo Pirjo Kouvo valmistelun viime vaiheista.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Ensimmäinen osoitteesi Lapissa - Lappi.fi Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta Inari Viikko
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Ivalontie 7
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Helena Sahavirta 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi