Megan nettiyhteys tuskin toteutuu joka kodissa ensi kesänä
25. lokakuu 2009
Vaikuttaa pahasti siltä, ettei pääkaupunkiseudulla tiedetä, millaisia erämaisia esteitä tietoliikenneyhteyksien nopeuksien nostamiselle Lapissa on odotettavissa.
Liikenne- ja viestintäministeriön viime viikolla tekemä päätös määrittää vähintään yhden megabitin internet-yhteys yleispalveluksi 1.7.2010 alkaen tarkoittaa käytännössä sitä, että ensi heinäkuun alusta lähtien jokaisessa vakinaisessa asunnossa ja yrityksessä tulee olla kohtuuhintainen ja laadukas internet-yhteys. Ministeriö lyhensi yleispalveluvelvoitteen alkamiseen varattua aikaa puolella vuodella, sillä alunperin vähintään megan nettiyhteyden piti olla kaikille mahdollinen vasta 1.1.2011 alkaen.
Toimimattomien tietoliikenneratkaisujen puolesta vuosikausia taistellut ja viime vuonna muun muassa Vuoden kyläteko-palkinnon aiheesta saanut Jan-Erik Paadar ei kuitenkaan usko ministeriön saavuttavan tavoitettaan. – Pienellä varauksella kyllä asiaan suhtaudun, vaikka tietysti ole tyytyväinen siitä, että asia on esillä. Kaikenlaiset investoinnit ovat tällä hetkellä muutenkin jäissä huonon talouden vuoksi ja se koskettaa kyllä teleoperaattoreitakin. Toisaalta nyt ilmoitettu aikataulu on aivan liian tiukka. Tietoliikenneverkkoja rakentaa etupäässä Digita alihankintana, enkä oikein usko, että heidän resurssit edes riittävät tällaiseen työhön näin nopealla aikataululla, Paadar toteaa.
Jan-Erik Paadar uskoo, että liian tiukka aikataulu aiheuttaa sen, että operaattorit vetoavat lopulta ministeriöön, jotta se joustaisi nyt ilmoitetusta vaatimuksesta. Hän uskoo, että nyt tehty päätös voisi toteutua käytännössä aikaisintaan vuoden 2011 alusta alkaen. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukaan Viestintäministeriö määrittää tämän vuoden loppuun mennessä ne teleyritykset, joille yleispalveluvelvoite asetetaan. Paadar suhtautuu velvoitteeseen kuitenkin epäillen: – Tuskin velvoitteen laiminlyönnistä on luvassa mitään sanktioita kuitenkaan, hän sanoo.
Yhteysnopeuksien toteutumista valvoo Viestintävirasto. Ministeriön päätöksen mukaan saapuvan liikenteen keskimääräisen nopeuden tulee olla vähintään 75 prosenttia vaaditusta nopeudesta 24 tunnin mittausjakson aikana. Neljän tunnin mittausjakson aikana nopeuden on oltava vähintään 50 prosenttia vaaditusta nopeudesta.
Viestintäministeri Suvi Lindén katsoo yleispalvelun ja nettiyhteyksille määrätyn vähimmäisnopeuden parantavan yhteyksien laatua ja saatavuutta haja-asutusalueilla. Jan-Erik Paadar ei ole yhtä luottavainen asian etenemisen suhteen kuin ministeri Lindén. – Itse asiassa luottamus ministeriä kohtaan on tällä hetkellä nollassa. Hän kyllä pitää asiaa ansiokkaasti esillä, mutten oikein usko, että hänen tavoitteensa toteutuvat. Toisaalta tietysti olen iloinen, että asia koetaan valtiovallan taholta näin tärkeäksi, sillä ilman sen painostusta toimivista netti-yhteyksistä syrjäseuduilla ei tarvitsi edes haaveilla, hän pohtii.
Kestolinkki · Osasto: Inari ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Matkailun markkinointia kannattaa yhdessä kehittää | Utsjoen Poroteurastamolle lupa norjalaisten porojen teurastukseen »





