Metsähallitus inventoi historialliset ja esihistorialliset paikat valtion mailla
5. heinäkuu 2010
Arkeologi Eija Ojanlatva ja metsuri Tapani Silventoinen ovat viettäneet alkukesän Ivalon itäpuolen metsissä inventoiden ihmisen sinne vuosituhansien aikana jättämiä jälkiä. Metsähallituksen hankkeen tarkoituksena on saada kartoitettua valtion metsien ja suojelualueiden esihistoriallisia ja historiallisia paikkoja koko maan laajuudelta. Tällä hetkellä työtä tekee kuuden arkeologin joukko eri puolilla Suomea, mutta seuraavina vuosina on jättityöhön saadaan toivottavasti lisävoimia.
Eija Ojanlatvan vastuualueen rajoina ovat Nelostie, Nellimin tie, valtakunnan itäraja ja Sodankylän kunnan raja. Kyseessä on laaja alue, jonka inventoiminen vie kauan aikaa.
Vahvan paikallistuntemuksensa vuoksi Ojanlatvaa auttaa kesäkuun loppuun saakka työssä Tapani Silventoinen. Tämän jälkeen työhön saadaan avuksi saadaan harjoittelija tai kaksi. – Toivon, että tänä kesänä ehdin käydä läpi kaikki Tapanin ilmoittamat savottakohteet. Niitä jo yksistään on paljon, Ojanlatva miettii.
Näiden lisäksi Lapin sotahistoriallinen seura on ilmoittanut sotakohteita, joita myös
Savotta- ja sotahistorian lisäksi kartoitukseen kuuluu esihistoriallisten jälkien tallentaminen. Esihistoriaksi kutsutaan aikaa ennen kirjoitettua historiaa. Ylä-Lapissa kirjoitettua historiaa löytyy 1600-luvulta saakka. Alueen talvikylät ja niiden jäljet kuuluvat vielä esihistoriaan. Esihistoriallisia maastojälkiä ovat siis muun muassa asuinpaikat, väliaikaiset tulisijat ja kiinteämmät kodanpohjat, peurakuopat, seitapaikat ja hautapaikat.
Esihistoriallisia jälkiä on usein vaikea havaita maastosta vuosisatojen ja -tuhansien jälkeen. – Esimerkiksi asuinpaikkoja etsimme maaston perusteella. Etelään antavat hiekkarannat veden äärellä ovat hyviä merkkejä mahdollisesta asumuksesta. Sellaisilla paikoilla teemme kairalla ja lapiolla koepistoja, Ojanlatva kertoo.
Ihminen ei muutu. Ne paikat, joita esihistorian ihminen on pitänyt hyvinä tulipaikkoina, ovat olleet myöhempienkin sukupolvien mielestä hyviä tulisteluun, aina tähän päivään asti. Vanhat tulipaikat ovat peittyneet uusien nuotioiden alle, eikä vanhoja jälkiä sieltä enää erota. – Joskus vanhatkin paikat on helppo löytää. Ihmiset tai porot ovat saattaneet kulkea vesistöjen rannalla sopivasti niin, että maa on rikkoutunut ja sieltä alta paistaa puhtaanvalkoisia kiviä, kvartsi-iskoksia sen merkkinä, että paikalla on aikoinaan tehty kvartsitöitä, Ojanlatva kertoo.
Kun esihistoriallisen jäljen löytää, sen tulkitseminen on melko helppoa. – Peurakuoppa on peurakuoppa. Siitä otetaan kuva ja jatketaan päivän työtä eteenpäin. Sodan jäljistä on joskus vaikea tietää, mikä on ollut minkäkin kuopan ja rakennelman tarkoitus, Ojanlatva sanoo. – Sotahistorian jälkien tutkimisessa olemme saaneet apua saksalaisilta sotahistorioitsijoilta. Saksalaiset tekivät nimittäin rakennelmansa aina samalla kaavalla, ja asiantuntijat pystyvät kämppien pohjista kertomaan, mihin niitä on aikoinaan käytetty. – Saksalaissotilaat itse eivät halua puhua mitään aiheesta, Ojanlatva sanoo.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Teno ja lohi eivät riitä vetonauloiksi | Veteraanit rosvopaistilla Ivalossa »
