Ministeri lupasi pidempää siirtymäkautta
5. lokakuu 2009
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen pitkään odotettu Lemmenjoen vierailu pari viikkoa sitten ei vielä tuonut selvää vastausta uhan alla elävän koneellisen kullankaivun jatkolle. Liennytystä oli kuitenkin ilmassa, kun ministeri totesi siirtymäkaudesta tulevan todennäköisesti huomattavasti pidempi kuin kaivoslakiehdotuksessa mainitut neljä vuotta. Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja Jouko Korhonen luonnehti tapaamista hyvähenkiseksi vaikka joutui pahoittelemaan sitä, ettei taisteluun ryhdytty jo vuonna 1971, kun kaivospiirit hyväksyttiin mukisematta liitettäviksi kansallispuistoon.
Lemmenjoen kansallispuiston laajentaminen toki keskustelutti vuonna 1971 kullankaivajia, mutta paikalla olleiden kaivajien helpotukseksi Metsähallituksen edustajat totesivat kokouksessa yksimielisesti, ettei heidän tarvinnut pelätä kaivuoikeuksiensa menettämistä, koska ne tulevat liittämisen jälkeen säilymään entisen kaltaisina. Näin kaivospiirit liitettiin puistoon ja kansallispuistoa laajennettiin hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta toisin kuitenkin kävi.
Kaivoslakiuudistusta valmistellut työryhmä on etukäteistietojen mukaan esittämässä koneellisen kullankaivun kokonaan lakkauttamista kansallispuiston alueella. Kaivospiirien maisemoinnille ja koneiden siirroille varattaisiin siirtymäkausi, jonka jälkeen kullankaivua saisi enää harjoittaa pelkästään lapiolla. Metsähallitus kannattaa esitystä, mutta kullankaivajat pitävät sitä perustuslaillisia oikeuksia loukkaavina. – Viestimme siitä, että koneellisen kullankaivun lopettamisella on oikeasti yritysvaikutuksia, on vihdoin kuitenkin mennyt perille ja nyt puhutaan realistisesta jatkoajasta, tiivisti kullankaivajien edusmies Jouko Korhonen.
Kestolinkki · Osasto: Luonto-era-kalastus ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Puolukkaa riittää kaikille | Jooseppi kääntyi hollanniksi »






