etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Oikotie voi tuoda uuden sillan Kutturaan

10. toukokuu 2009

Oikotie

Yleisötilaisuudessa käytetyissä puheenvuoroissa keskityttiin epäilemään Kutturan oikotien järkevyyttä ja tarpeellisuutta.

Kutturan oikotien arvostelijat epäilivät Lapin ympäristökeskuksen järjestämässä yleisötilaisuudessa Ivalossa, että tie voisi tullessaan olla kohtalokas isku Inarin Kirkonkylän liikennevirroille. Uhka nousi voimakkaasti esille useista puheenvuoroista. Monissa puheenvuoroissa todettiin, että järkevintä olisi kunnostaa Kittilä-Inari-väli ja jättää erämaan halki kulkeva oikotie tekemättä. Tielinjalle on laadittu muutamia toisistaan hieman erilaisia vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto toisi toteutuessaan uuden sillan Ivalojoen poikki Kutturan kylän yläpuolelle.

Oikotien negatiivista vaikutusta Inarin Kirkonkylälle pelkäsivät muun muassa kunnanvaltuutetut Marko Katajamaa ja Oda-Liv Lackshewitz-Koivisto. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Pietikäinenkin piti tärkeänä selvittää, millaiset ovat tien vaikutukset Kirkonkylälle ja samalla muillekin kylille.
Poromies Juhani Magga muistutti, että Inarin Kirkonkylässä toimivat saamelaiset käsityöyrittäjät elävät matkailusta ja heille oikotien rakentaminen voisi olla tuhoisa isku. Jos saamelaisuutta halutaan tukea, niin tällöin parempi vaihtoehto olisi tien rakentamatta jättäminen kuin rakentaminen, hän viestitti.

Magga arvosteli samalla jyrkästi oikotiesuunnitelmia, koska ne sotivat erämaalakia ja poronhoitolakia vastaan. Hän oli aikoinaan erämaakomitean jäsenenä jättämässä erämaalakiin varauksen oikotielle, jotta Kutturan kylän lapset voisivat kulkea sen kautta Menesjärven koululle. – Menesjärven koulua ei enää ole eikä erämaalaki näin ollen anna lupaa oikotien rakentamiseen. Poronhoitolaki kieltää aiheuttamasta tarpeetonta haittaa porotaloudelle ja tarpeeton tie aiheuttaisi vahinkoa. Tiestä on harmia Sallivaaran paliskunnalle ja samalla se tuhoaisi Kutturan porojen talvilaidunalueita, Magga sanoi.

Juhani Magga sai tukea ajatuksilleen poromies Heikki Paltolta, joka epäili, että ainoa oikotiestä hyötyvä elinkeino olisi matkailu. Palton mukaan oikotietä tärkeämpi hanke olisi Levi-Inari-välin kunnostaminen.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi