Pauli Taipale - Nanguvuonon erakko
4. heinäkuu 2012
Pauli Taipale näki päivänvalon Laukaassa talvisodan alla. Nuorukaiseksi vartuttua työura oli selvä. Piti päästä isänmaan palvelukseen ja paikka löytyi Lapin rajavartiostosta. Saatuaan siirron Ivaloon 1960-luvun loppupuolella hän hankki tontin Nanguvuonolta ja myöhemmin rakensi sille kesämökin. Eläkevuosien lähestyessä hän laajensi mökkiä ja eläkkeelle päästyään teki siitä itselleen kodin ja muutti vuonolle pysyvästi asumaan.
- Huomasin, että Metsähallitus suunnitteli 60-luvun lopussa tonttien myymistä Nanguvuonolta. Alue oli siihen aikaan vielä täyttä korpea eikä siellä ollut mitään asutusta. Edes tonttien kokoa ei oltu vielä päätetty eikä maastossa ollut niistä mitään merkintöjä, mutta sain varattua yhden, joka lohkottiin mökkiäni varten, muistelee Taipale erakoitumisensa alkutaivalta.
Nykyihmisestä prosessia voinee luonnehtia lähes heräteostokseksi, mutta Taipale ei määritelmää hyväksy, koska hän muistaa asiaa mietiskelleensä vähintäänkin alitajuisesti. – Olin kuitenkin työtehtävissä joutunut kulkemaan niin paljon metsässä ja tottunut tulemaan toimeen erämaaolosuhteissa, joten oikeastaan kaipasin omaa paikkaa vastaavilla ominaisuuksilla. Kaupunkielämä ei minua houkuttanut ja olihan kasvuympäristöni, vaikka se oli vain 30 kilometrin päässä Jyväskylästä, syrjäinen pieni kylä, joten viihdyin paremmin pienemmissä ympyröissä. En kaivannut ympärilleni hulinaa, vaan luonnonrauhaa ja metsän huminaa, pohtii Taipale.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
|




