etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Rautavaaran Tapsa rajamiesten matkassa Rajajoosepissa

28. heinäkuu 2010

Tapio Rautavaaran vierailu pisti vartioaseman aikataulut uusiksi. Kamerakalustoa kannettiin pitkin metsiä ja välillä pidettiin sadetta kämpissä, muistelivat Eino Simonen ja Martti Mikkonen.

Yle-Teema esitti viime viikolla mustavalkoisen ohjelman vuodelta 1965, jossa Tapio Rautavaara vieraili Rajajoosepin vartioasemalla ja kulki rajapartion matkassa Luton kairassa. Ohjelmassa esiintyivät myös nuoret rajajääkärit Eino Simonen ja Martti Mikkonen. Rautavaarasta tehtiin 60-luvulla useita ohjelmia, joissa hän tutustui miehisiin ammatteihin ja sellainen oli tietysti myös rajamiehen, “erämaan poliisin”, ammatti. – Rautavaara ja kuvausporukka taisivat asustella Rajajoosepissa viikon päivät. Kuvaus- ja äänityspuuhat olivat tarkkaa touhua. Välillä sateli vettä ja silloin piti vain odottaa että sää selkenee. Yhdessä kuvaustilanteessa oli hiirenhiljaista, mutta homma menikin mönkään kun joltakin kuvausporukan jäseneltä pääsi äänekäs pieru. – Silloin Rautavaara kyllä jo pikkuisen hermostui, sillä kaikkihan piti alkaa taas alusta. Ja kerran vettä tuli niin kaatamalla, että Rautavaaran päässä ollut olkihattu valahti hänen kasvoilleen ja laulaja meni melko synkäksi, naureskelevat eläkepäiviä viettävät rajamiehet.
Rautavaara oli suosionsa huipulla 60-luvun puolivälissä ja rajavartiosto otti hänet kuvausryhmineen mielellään vieraaksi Rajajooseppiin. Simonen muistelee, että laulaja oli rempseä mies, eikä Mikkosellakaan ole Rautavaarasta pahaa sanottavaa. Simonen ei pidä pahana sitäkään, että hän joutui siirtämään lomalle lähtöään kuvausryhmän vierailun ajaksi.
Televisio-ohjelmassa Rautavaara perkaa Ylä-Kiertämäjärven rannalla isoa siikaa. Kala oli peräisin rajamiesten verkosta, joka oli viritetty pyyntiin Kiertämäojan suulle. Kuvasta ei onneksi näe, että Rautavaara oli saanut perkauspuukoksi tylsän leukun, jolla kalan suolistaminen oli melkoista tuhertamista. Rautavaara esitti kameran edessä monta laulua, mutta vapaahetkinään hän kertoili rajamiehille vain vitsejä. – Yhtenä iltana kylvettiin porukalla vartion saunassa ja joku sanoi, että etkös Tapsa pikkuisen laulaisi meille. Rautavaara hieraisi sormiaan ja naurahti, että työstä pitää maksaa palkkaa kanssa, ja laulut jäivät sitten laulamatta.
Televisio-ohjelmassa kuvataan myös ruokailua vartioasemalla. Emäntä oli pistänyt pöydän herkkuja täyteen ja niitä olivat nauttimassa rajamiehet ja Rautavaaran kuvausporukka. Pöydässä Rautavaaran kanssa juttelee leppoisia tukevan näköinen rajavartiomestari. – Hän oli silloinen vartiopäällikkö Erkki Vaaranmaa, sota-ajan jermuja. Vaaranmaa oli Maaselän taisteluissa menettänyt toisen silmänsä. Hänellä oli isällinen ote meihin nuoriin rajajääkäreihin ja hän teki selväksi, että tositoimissa on ammuttava sisuskumi kerralla puhki, kuvailee Mikkonen edesmennyttä esimiestään.
Televisio-ohjelmassa käydään myös Nellimissä, jossa rajamiehet auttavat Antti ja Aili Paadaria Nellimissä talon rakennuspuuhissa. Pihamaalla Rautavaara kajauttaa laulun talon emännälle. – Se oli aivan tavallista hommaa siihen aikaan, että rajamiehet kävivät talkoissa auttamassa sotaveteraaneja. Taloja rakennettiin ja miinoja raivattiin pelloilta..
Tv‑ohjelmassa rajamiehet istuvat Rautavaaran kanssa rappiolla olevan Jooseppi Sallilan pihakentällä. Se oli silloin rajavyöhykkeen sisällä eikä Museovirasto ollut vielä kunnostanut rakennuksia. Asuinkentän lähellä oleva Pennasen joukkojen korsu, joka joissakin lähteissä tunnetaan myös viestikeskuksena, oli vielä pystyssä. Siitä lähti sota-aikana puhelinlinja Könkäälle, Suonikylään ja Atslemiin. Rajamiehet poimivat puista sota-aikaisen puhelinlinjan sulakkeita saunankiukaisiin ja Eino Simosen kiukaassa nuo sulakkeet antavat makeat löylyt vieläkin.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Ivalontie 7
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Reetta Hänninen 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi