Saamelaiskäräjät julkaisee kaksi uutta saamen kielen aapista
8. syyskuu 2010
Saamelaiskäräjät julkisti tiistaina uudet inarin- ja pohjoissaamenkieliset aapiset Inarissa Siidan auditoriossa.
Matti Morottajan kirjoittama ja unkarilaisen Daniel Gelencsérin kuvittama Muu aabis, čohčâ -syysaapinen on tarkoitettu 1. luokan syyslukukauden inarinsaamen äidinkielen oppikirjaksi. Myöhemmin kirjaan valmistuu kevätosa ja harjoituskirja.
Kun inarinsaamen kielipesätoiminnan tuloksena syntyi inarinsaamenkielisiä luokkia, oli välttämätöntä tuottaa myös materiaalia äidinkielen alkuopetusta varten. Aikaisemmin tuotetut materiaalit olivat kirjoitustavaltaan vanhentuneita, eikä niitä voitu enää sellaisenaan käyttää opetuksessa. Matti Morottajan käsikirjoitustyön tuloksena julkaistaan nyt digitaalipainoksena Muu aabis, čohčâ-kirja.
Inarinsaamen aapisia on syntynyt harvakseltaan: ensimmäinen inarinsaamen aapinen oli kirkkoherra Edvard Wilhem Borgin toimittama Anar sämi kiela aapis kirje, joka painettiin Oulussa vuonna 1857. Kirjasta otettiin uusintapainos yli 100 vuotta myöhemmin vuonna 1983. Vuonna 1990 ilmestyi inarinsaameksi pohjoissaamesta käännetty Aabis 2-kevätaapinen.
Aivan syyskuun alkupäivinä painosta tulee Inga Guttormin kirjoittama ja Salli Parikan kuvittama Mu áppes – aapinen. Kirjan taitosta vastaa Minna Saastamoinen. Kirjaan valmistuu kouluvuodeksi myöhemmin vuonna 2011 myös harjoituskirja.
Käsikirjoittaja Inga Guttorm on alakoulun opettaja, joka on työskennellyt vuosia saamenkielisen alkuopetuksen parissa Utsjoella. Kirjan kuvittaja, Salli Parikka (Wahlberg), on kuvittanut useita lapsille ja nuorille tarkoitettuja kirjoja. Taittaja Minna Saastamoinen on saamenkielen taitoisena palvellut oppikirjakustantajia myös Norjassa.
Edellinen Áppes 1 ja 2 -aapinen julkaistiin Suomessa 1980 -luvulla.
Tänä keväänä käynnistyi myös koltansaamenkielisen aapisen käsikirjoitustyö. Tiina Sanila-Aikio on valmistellut käsikirjoitusta ja työ valmistunee loppuvuodesta. Koltankielen kielipesätoiminnan tuloksena on odotettavissa, että uusia ekaluokkalaisia koltankielen opetukseen on tulossa syksyllä 2011. Tavoitteena on saada aapinen jo näiden uusien ekaluokkalaisten käyttöön.
Kestolinkki · Osasto: Inari ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« - Hyvää työtä, pojat! | Kalatutkija Ahti Mutenia eläkkeelle: - Inarijärvi voisi tulla tunnetuksi suurtaimenestaan »





