etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Saamelaiskulttuurikeskuksen nimeksi tulee Sajos

27. toukokuu 2010

Inarinsaamelaisen Matti Morottajan tekemä nimiehdotus Sajos on valittu saamelaiskulttuurikeskuksen nimikilpailun voittajaksi. Sajoksesta tulee samalla saamelaiskulttuurikeskuksen nimi. Sajos on inarinsaamea ja se tarkoittaa vanhastaan tukikohtaa tai asentopaikkaa, jossa ollaan pitempikin aika. Suomen kieleen sana on vääntynyt muotoon saajo ja sillä kuvaillaan usein jängän keskellä olevaa kuivaa saareketta. Morottaja saa voittoehdotuksestaan 1 000 euron suuruisen palkinnon.

Palkintolautakunnan mielestä nimiehdotuksista Sajos täyttää parhaiten kilpailun säännöissä nimelle asetetut vaatimukset. Sajos on nimenä lyhyt, iskevä ja mieleenpainuva. Nimi on myös erottuva, neutraali ja tuoreenoloinen, joka ei synnytä harhaanjohtavia mielikuvia ja jota eivät rasita liian monet käyttöyhteydet.
Palkintolautakunnassa inarinsaamen asiantuntijana toimineen Ilmari Mattuksen selvityksen mukaan sajos-nimityksen saa vain sellainen luonnonpaikka, joka täyttää pitempiaikaiselle asentopaikalle asetetut korkeat vaatimukset; sen lähellä tulee olla polttopuita ja vettä, ja paikan pitää olla muutenkin miellyttävä, sopiva ja suojainen, jonne mielellään tulee ja asettuu pitemmäksikin aikaa. Sajos on siten hyväksi havaittu paikka tukikohdan pystyttämiselle.

Sajos on myös vanhastaan ollut saamelaisten sosiaalinen areena, jossa he ovat kohdanneet ja keskustelleet ajankohtaisista ja tulevistakin asioista. Siellä on tehty yhdessä arkipäiväisiä asioita.

Nykyaikaan sovitettuna saamelaiskulttuurikeskus ansaitsee palkintolautakunnan mielestä Sajos-nimityksen korkeatasoisen arkkitehtuurinsa sekä laadukkaan ja monipuolisen toiminnan sisältönsä vuoksi. Vertauskuvallisesti ilmaistuna kulttuurikeskuksen arkkitehtuuri muodostaa Sajosta ympäröivän maiseman, kun taas keskuksen toimijat ja niiden tehtävät ilmentävät ihmisiä ja heidän toimintaansa, jota Sajosissa harjoitetaan.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Ivalontie 7
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Reetta Hänninen 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi