Suuronnettomuudessa kylmä on lappilaisen pelastustoiminnan suuri haaste
25. lokakuu 2009
Lokakuun 9.-11. Saariselällä järjestetty valtakunnallinen pelastuspalveluseminaari oli järjestyksessään jo 20. Kautta seminaarien historian yhdeksi suurimmaksi lappilaisen pelastustoiminnan haasteeksi on koettu kylmä. Siitä syystä seminaarin teemana tänä vuonna oli Tunturipelastuksesta pelastuspalveluseminaariin – 20 vuotta kylmästä pelastamista. – Suuronnettomuuden sattuessa kylmyys tulee olemaan suurin ongelma ensimmäisten tuntien aikana. Yksittäisten potilaiden osalta ongelma on ratkaistu, seminaarien suunnittelutyöryhmään niiden alusta alkaen kuulunut Pekka Harve kertoo, – Lapin olosuhteissa jo linja-auto-onnettomuuden potilasmäärän kuljettaminen lämpimään ensihoitopaikkaan voi viedä tunteja. Tarvitaan nopeasti onnettomuuspaikalle siirrettävää lämmintä ja valaistua telttatilaa. Tämän materiaalin hankinta on lappilaisen pelastustoiminnan suuri haaste.
Saariselälle hankittiin SPR:n ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimesta ensimmäinen talviajan pelastustarpeisiin soveltuva moottorikelkka ja reki potilaan ja pelastajan suojausvarusteineen vuonna 1987. – Samaan aikaan syntyi idea hankkeesta maastopelastuksen varusteiden ja tekniikoiden kehittämisestä sekä vapaaehtoisten ja viranomaisten koulutuksesta. Tunturipelastusprojektille saatiin myös Raha-automaattiyhdistyksen tuki, Harve kertoo.
Projektin työryhmään kuului viisi SPR:n Inarin osaston ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun jäsentä sekä SPR:n Lapin piirin valmiuspäällikkö.
Hankkeen näkyvimmäksi osaksi muodostui kerran vuodessa järjestetty pelastuspalveluseminaari. Osallistujia on tullut SPR:n ensiapuryhmistä, vapaaehtoisen pelastuspalvelun ryhmistä sekä yhä lisääntyvästi ammattilaisia terveydenhuollon ja pelastustoimen aloilta. Alusta asti yhteistyö on tiivistä myös Lapin lääninhallituksen, poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien kanssa.
Tunturipelastusprojektin tuloksena 1990-luvun alkuun mennessä kaikkiin Lapin tunturikeskuksiin oli saatu maastopelastukseen sopiva välineistö ja osaaminen. Tämän jälkeen seminaarien ja niihin liittyvien harjoitusten painopiste siirtyi suurempiin onnettomuuksiin sekä johtamisen ja yhteistyön kysymyksiin.
Prosessiin ovat liittyneet Lapin keskussairaala, Länsipohjan keskussairaala, Oulun yliopistollinen keskussairaala ja HUS. Myös Sisäasiainministeriön sekä Sosiaali- ja terveysministeriön osallistuminen on vakiintunut. Osallistujien luku on vaihdellut 150:stä 340:een ja 20 vuoden aikana pelastusseminaareihin on osallistuntut yhteensä yli 4000 ihmistä. –
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Matkailuyrittäjät etsivät yhteistä säveltä Inarissa | Kulttuuriministeri vihki Inarin pääkirjaston »





