etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Tenon lohikesässä ei ollut hurraamista

8. syyskuu 2010

- Jos ensi kesä on lohen osalta yhtä huono kuin tämä kesä, niin pyyntikauden voisi katkaista hyvissä ajoin, tuumailee Osmo Niittyvuopio.

- Tenon lohikesässä ei ollut juuri hurraamista. Minä jäin kesäksi pois ansiotöistä ja vietin aikaa Tenolla melko ahkerasti. Kalastin ja seurailin samalla ajankulukseni toistenkin kalastusta. Saaliit jäivät minun ja varmasti monen muunkin osalta melko laihoiksi, toteaa karigasniemeläinen kotitarvekalastaja Osmo Niittyvuopio. – Osasyy huonoon lohentuloon on tietysti sillä, että vesi oli korkealla koko kesän. Isojen kalojen saanti jäi syksyyn, kauden päättymisen kynnykselle, sanoo Niittyvuopio.
Huonon lohikesän syiksi on esitetty erilaisia teorioita ja jotkut epäilevät merivirtojen liikkeiden muuttuneen ja sen myötä lohiparvienkin kulkeutuneen jonnekin muualle kuin Tenojokeen. – Tuollaisessa teoriassa saattaisi hyvinkin olla perää, mutta tutkijatpa sen varmasti ennen pitkää selvittävät. Jokaisella Tenon kalastajalla on omat mielipiteensä lohesta ja jotkut eivät ota kuuleviin korviinsa lohitutkijoiden näkemyksiä, en tiedä johtuuko se sitten henkilökysymyksistä vai mistä. Tutkijat ovat lohiasioita selvittäneet vuosikymmeniä, joten ainakin minä kuuntelen mielelläni heidän käsityksiä Tenon lohesta, Niittyvuopio vakuuttaa.
Hän sanoo, että mennyt lohikesä oli niin huono, että pyyntikauden olisi voinut lopettaa jo määrättyä aikaisemmin. – Eihän tuollaisen päätöksen tekeminen saman kesän aikana tosin käytännössä onnistu, systeemi on niin jäykkä. Tulevaisuutta ajatellen kalastussäännöksiä pitäisikin muuttaa niin, että jos lohikesä on huono, niin kausi päätetään hyvissä ajoin ja annetaan kutulohen päästä jokeen vapaasti kutemaan. Toki kauden aloittamistakin voisi lykätä vaikka viikolla. Matkailijoita ja matkailuyrittäjiä tällainen tapa tietysti kirpaisee, mutta heidänkin pitää ajatella lohen tulevaisuutta. Ymmärrän kyllä, että juuri lohi on se mikä tänne tulevaa turistia kiinnostaa, vaikka heille kuinka markkinoisi pieniä tunturijärviä ja tammukkapuroja, joiden kalastusta kalastuskunnat sitä paitsi tehokkaasti säännöstelevät.

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi