Test World näyttää suuntaa
11. heinäkuu 2012
Ajoneuvo- ja rengastestaukseen erikoistunut Test World Oy Ivalossa laajentaa ja samalla parantaa palvelua ympärivuotiseen toimintaan. Tähän asti talvitestaus on ollut riippuvainen säätiloista ja erityisesti sen oikuttelusta, mutta tilanteeseen saadaan vuoden lopussa muutos, kun maailman ensimmäinen ympärivuotinen talvitestauskus valmistuu Mellanaavalle. Näyttävän testihallin hyötymitat ovat ovat 160 × 16 metriä ja sen valmistumisen jälkeen ulkoiset sääolosuhteet ovat historiaa. Halli mahdollistaa arktisen hyötykäytön kaikkina vuodenaikoina ympäri vuorokauden. – Tämä on herättänyt maailmalla kiitettävästi huomiota auto- ja rengasvalmistajien joukossa ja minua on pyydetty kertomaan suunnitelmasta heille paikanpäälle. Vielä viime talvena sanomaani kuunneltiin hieman epäillen, mutta kun nyt olen päässyt näyttämään kuvia rakennustyön edistymisestä, niin mielenkiinto on kaikkialla herännyt rakentamisen edistymisen mukaan, kertoo Test World Oy:n toimitusjohtaja Harri Eskelinen.
Yritys on kokeillut testaustoimintaa sisätiloissa jo aiemminkin jäähallissa ja hiihtoputkessa, mutta niiden jää- ja kosteusolosuhteet eivät ole tarpeeksi vakiot soveltuakseen laboratoriotarkkuuteen pyrkivässä testaustoiminnassa. – Sen lisäksi hiihtoputket on rakennettu hiihtäjien ehdoilla ja niistä löytyy kaarretta ja mutkaa sekä mäkiä, jotka mitkään eivät periaatteessa kuulu meidän testimaailmaamme. Hankalinta kuitenkin tällaisissa halliolosuhteissa oli vakioida hallin ilmankosteuden ja ajopinnan yhteisvaikutusta, koska niissä esiintyy koko ajan huomattavia vaihteluita, selvittää Eskelinen.
Kestolinkki · Osasto: Inari ·
Kommentit
Lisää uutisia:
|




