Teuvo Katajamaa ja Anu Pietikäinen kunnan kärkipaikoille
4. helmikuu 2009
Inarin kunnanvaltuuston järjestäytymiskokous kesti pitkään ja puheenjohtaja pääsi nuijimaan kello 13 alkaneen kokouksen päätetyksi vasta kello 21.30. Kokouksesta teki pitkän se, että päivän mittaan käytiin useita suhteellisia vaalitoimituksia ja jokainen vaali ääntenlaskentoineen ja taukoineen kesti tunnin tai toistakin. Enemmistökoalition uudessa valtuustossa muodostavat vasemmisto, keskusta, sitoutumattomat ja vihreät. Vähemmistöosapuolena uudessa valtuustossa on kokoomuksen ja sosialidemokraattien muodostama koalitio.
Enemmistökoalitio harmitteli päivän mittaan sitä, että kokoomus ja SDP eivät ottaneet opikseen ensimmäisistä suhteellisista vaaleista, vaan ne äänestyttivät päivän mittaan esimerkiksi kaikki puheenjohtajuudet tietäen samalla hyvin sen, että lopputuloksen ratkaisee aina enemmistö. Käytäväpuheissa tuumailtiin kuitenkin, että vaikka kokoomus ei valtakoalitiossa olekaan, niin sille kävi lopulta hyvin, koska se sai kunnanhallitukseen kaksi edustajaa, Jari Huotarin ja Ulla Kemppaisen. Sosialidemokraatit saivat kunnanhallituksesta vain varapaikan.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin keskustan Teuvo Katajamaa ja kunnanhallituksen puheenjohtajaksi sitoutumattomien Anu Pietikäinen.
Valtuuston puheenjohtaja Teuvo Katajamaa totesi linjapuheessaan kunnan olevan kovien haasteiden edessä maailmanlaajuisen taloustaantuman vuoksi. Jonkin verran Inarin kunta saa tosin liikkumavaraa siitä, että edellinen kunnanvaltuusto jätti hyvät taloudelliset eväät.
Kestolinkki · Osasto: politiikka ·
Kommentit
Lisää uutisia:
|




