etusivu uutiset viikon kuvat mediakortti ilmoitukset tilaukset palaute kirjahylly toimitus yhteystiedot

Suomen Huipulta

Utsjoki hakee kunnanjohtajaa

30. huhtikuu 2010

Utsjoen kunta hakee parhaillaan uutta kunnanjohtajaa, kun edellinen viranhaltija Viljo Pesonen pääsi kunnanjohtajaksi vanhaan kotikuntaansa Sodankylään. Utsjoelle Pesosen lähtö on menetys, sillä vuonna 2004 kuntaan töihin tullut mies oli jo sopivasti ehtinyt tottua talon tavoille ja kunta sekä kuntalaiset olivat tulleet tutuiksi. Pesonen on Utsjoella opittu tuntemaan asiallisena ja samalla myös kärsivällisenä kunnanjohtajana, jolla on kykyä tulla toimeen ajatusmaailmaltaan erilaisten ihmisten kanssa.

Utsjoella jännitetään nyt millainen persoona on Viljo Pesosen seuraaja. Mitenkään erityisen kuumana kunnanjohtajapeli ei Suomen pohjoisimmassa kunnassa käy, ei ainakaan vielä. Kisaan ennakkoilmoittautuneitakaan ei ole vielä löytynyt. Tämä voi selittyä sillä, ettei kunnanjohtajan työ ole enää yhtä vetovoimainen ammatti kuin aikaisemmin. Korkeasti koulutetut henkilöt hakeutuvat mieluummin parempipalkkaisiin hommiin, joissa töitä ja vastuuta on vähemmän. Eikä siitäkään pääse mihinkään, että harva ammatti on yhtä epäkiitollinen kuin kunnanjohtajan: tekipä työtä miten hyvänsä, niin aina riittää kovaäänisiä vastustajia. Kunnassa ei liene toista yhtä haukuttua viranhaltijaa kuin kunnanjohtaja.

Ei voi sanoa, että Utsjoella olisi viime vuosina ollut huono herraonni kunnanjohtajien suhteen. Kunnanjohtajina on ollut erilaisia persoonia, mutta kaikilta on riittänyt ammattitaitoa ja näkemystä Utsjoki-laivan ohjaamiseen. Epäonnea herrojen suhteen Utsjoella on kuitenkin ollut siinä mielessä, että kunnanjohtajat ovat vaihtuneet suhteellisen usein. Moni on siirtynyt muutaman vuoden virkaa hoidettuaan uusiin haasteisiin eteläiseen Suomeen. Näin kävi myös Osmo Pieskille, joka hoiti Utsjoen kunnanjohtajuutta pari vuotta 1990-luvun lopulla. Kahvipöytäkeskusteluissa on pohdittu, että Pieskillä olisi nyt mahdollisuus päästä takaisin Utsjoelle. Hänet valittiin muutama kuukausi sitten Orimattilan kaupunginjohtajaksi. Orimattila on Pieskille tuttu kaupunki, sillä aikaisemmin hän työskenteli siellä hallintojohtajana.

ll

Kestolinkki · Osasto: ·

Kommentit

 

Lisää uutisia:

|

Veria.fi panoraamakuvaus kotisivut verkkokaupat hakusanamainonta
Yhteystiedot

Inarilainen / Lapin Kullankaivaja

Toimituksen käyntiosoite:
Piiskuntie 1
99800 Ivalo

Toimituksen postiosoite:
PL 145
99801 Ivalo

Ukko-Media Oy
PL 145
99801 Ivalo

Asiakaspalvelu ma – pe klo 9 – 16.30
Susanna Järvinen 020 710 9050
inarilainen at inarilainen.fi

Laskutus, tilaukset ma – pe klo 9 – 16.30
Sirpa Huumonen 020 710 9051
sirpa.huumonen at inarilainen.fi

Toimitus ma – pe klo 9 – 16.30
Päätoimittaja Jaakko Peltomaa 020 710 9052
jaakko.peltomaa at inarilainen.fi

Toimittaja Annamari Niskanen 020 710 9053
toimitus at inarilainen.fi

Myynti ma – pe klo 9 – 16.30
Satu Airola 020 710 9055, 040 745 2965
myynti at inarilainen.fi

Toimitusjohtaja
Markku Arvelin 020 710 9054
markku.arvelin at inarilainen.fi