Uusi kunnanhallitus tehnyt hyvää yhteistyötä
15. marraskuu 2009
Inarin kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Pietikäinen on hyvillään siitä, että henki kunnanhallituksen pöydän ympärillä on hyvä. Näin taloudellisesti vaikeana aikana yhteistyön merkitys korostuu entisestään.
Inarin kunnanvaltuusto kokoontuu ensi torstaina ja mitä todennäköisemmin se päättää kiinteistöverojen nostosta kunnanhallituksen esityksen mukaan. Inarin kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Pietikäinen sanoo, että kiinteistöverojen nostoa on kunnassa pohdittu koko syksyn ajan ja kunnanhallitus päättyi yhtä jäsentään lukuun ottamatta nostoa esittämään.
Pietikäinen uskoo, että kiinteistöverojen nosto on parempi vaihtoehto kuin mitä olisi ollut tuloveroprosentin korottaminen. ‑ Tuloveroprosentin nostollekin olisi löytynyt hyviä puolia, mutta varmaankin kokonaisuuden kannalta näin on paras. Kun tuloveroastetta ei nyt nosteta, niin kukaan ei ainakaan sen vuoksi siirrä kirjojaan pois Inarista. Tuloveroastehan on meillä vielä yksi Lapin läänin alhaisimmista. Jos kiinteistöveroja nostetaan, niin mukaan maksajiksi tulevat myös ulkopaikkakuntalaiset.
- Siitähän on keskusteltu, että jättääkö joku ulkopaikkakuntalainen täältä kiinteistön hankkimatta jos kiinteistövero nousee. En oikein usko, että näin on. Jos joku on tosissaan rakentamassa, niin rakentamiselle on sitten niin vahvat perusteet ettei siinä kiinteistöveron määrä enää ratkaise. Inarin kunnan on välttämätöntä saada nykyisessä kireässä taloustilanteessa tuloja lisää. Kunnanhallituksen esittämä keino on, että niitä saadaan kiinteistöveron nostolla. Pietikäisen mukaan Inarin kunnan taloustilannetta helpottaa jonkin verran myös valtion myöntämä ylimääräinen valtionavustus, 3, 2 miljoonaa euroa.
‑ Avustus on merkittävä lisä, mutta kyllä se menee kunnan talouden korjaamiseen ja peruspalvelujen turvaamiseen, koska taloustilanne jatkuu edelleen haastavana.
Kymmeniä vuosia Inarin kunnallispolitiikassa mukana ollut Pietikäinen on nähnyt monia valtuustokausia ja nykyisessä kaudessa hän pitää poikkeuksellisena sitä, että valtuustoryhmien ja erityisesti joka toinen viikko kokoontuvan kunnanhallituksen yhteistyöhenki on erittäin hyvä.
‑ Uusi kunnanhallitus on selvästi avoimuuden kannalla. Asioista puhutaan paljon etukäteen ja monista päätöksistä on pystytty tekemään yksimielinen päätös. Ja välillä ollaan tietysti myös eri mieltä asioista, mutta silloinkin asioista pystytään rauhallisesti keskustelemaan. Näin taloudellisesti vaikeana aikana yhteistyön merkitys korostuu entisestään.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Vuotson voisi liittää Inarin kuntaan | Uutispäivitys keskeytyy muutamaksi viikoksi »





