Vammalan sotilaskotisisaret tekivät jäähyväiskäynnin Ivaloon
28. syyskuu 2009
Muutama kyynelkin taisi nousta silmäkulmaan, kun 12 Vammalan sotilaskotisarta muisteli menneitä Ivalon rajasotilaskodissa jäähyväiskäynnillään. Vammalan sisaret ovat olleet Ivalon sotilaskodin kummeja vuodesta 1983 alkaen, mutta pitkäaikainen kummitoiminta loppuu tänä syksynä. – Aivan lähiviikkoina yhdistys pistää lopullisesti pillit pussiin, mutta sitä ennen halusimme käydä isolla porukalla vielä kerran Ivalossa. Yhteistyö Ivalon sisarten ja Ivalon varuskunnan kanssa on sujunut aina tosi hyvin ja aina kun olemme vierailleet täällä on meitä kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä, Vammalan sisaret kiittelivät.
Sotilaskotiyhdistys perustettiin Vammalaan vuonna 1979, kun paikkakuntalaisia ravisteltiin sen perustamiseen peräti Sotilaskotiliiton taholta. – Ivalon kummitoiminta alkoi muutama vuosi sen jälkeen. Vammalassa oli aikoinaan Säkylän varuskunnan varusmiehiä vartiotehtävissä ja heitä varten sotilaskoti perustettiin. Nyt varusmiehiä ei Vammalassa enää ole ja kun Vammalan asevarikkokin on lopetettu, ei meillä ole mitään tiloja kalustollekaan. Joissakin yleisötilaisuuksissa olemme viime vuosina olleet kahvinkeittäjinä, mutta kun varsinaista päätehtävää ei meillä enää ole, niin nyt on lopettamisen aika. Ja väki alkaa olla pääosin jo aika iäkästäkin, jäähyväiskäynnin tekijät kertoivat.
Ivalon sotilaskodin hoitajana 30 vuotta viime vuoteen saakka toiminut ja yhä aktiivisesti vapaaehtoisessa sotilaskotityössä mukana oleva Mirja Karjalainen kertoi, että Vammalan sisarten joulupaketit ovat aina olleet kovasti odotettuja Ivalossa. – Joka vuosi jokainen varusmies on saanut joulupaketin. Siellä on ollut villasukkaa, pitsalahjakorttia, nahkahansikkaita ja kaikenlaista tarpeellista. Mitään rihkamaa paketeissa ei ole koskaan ollut. Ja sotilaskodista löytyy paljon Vammalan sotilaskotisisarten lahjoituksia, kuten mikroaaltouuni ja piano. Liikuntasalin puoleltakin löytyy kaikenlaisia Vammalan sisarten varoilla ostettuja liikuntavälineitä. Ivalon osasto on sen verran pieni ja vähävarainen, että aina lahjoitukset on otettu suurella kiitollisuudella vastaan, Karjalainen vakuutti.
Vammalan sisaret tulivat vuorolinja-autolla Ivaloon sen verran myöhään perjantai-iltana, että varusmiehet olivat jo ehtineet viikonloppulomille. Ystävällinen bussikuski koukkasi ennen linja-autoasemaa Rajanmäen kautta ja jätti sisaret sotilaskodin pihalle. He arvelivat ettei etelässä moinen joustavuus olisi tullut kuuloonkaan.
Kestolinkki · Osasto: Ihmiset ·
Kommentit
Lisää uutisia:
« Juutuan kuningasjätkän tittelistä kilpaillaan ensi kesänä | Nuorgamintietä kelpaa nyt markkinoida »






