Lämmin kiitos niille monille varttuneille Inarilaisen lukijoille ja intohimoisille hiihtäjille ja retkihiihtäjille, jotka antoivat palautetta Inarilaisen asentopaikalla 1-osasta, jossa seikkailtiin Rautulammella. Sehän tuli jutusta selväksi, että allekirjoittanut oli Rautulammen hiihtoretkellä liikkeellä niin väärällä suksivalinnalla kuin olla ja voi. Luistelusukset ja väärän kokoiset monot jalassa, ja lisäksi selässä rinkka jääkairoineen, niin muuta ei tarvittu. Matka taittui eteenpäin tyyliin "kaksi metriä eteen ja yksi taakse". Luistelusukset ovat varmasti hyvät luistelubaanalla, mutta Rautulammen retkiladulla, joka kulkee tunturin huipulta toiselle, ne olivat tuskallinen valinta. Reidet olivat verillä, kun kämpälle päästiin. Hiihtokokemuskin oli tyypillinen kolmekymppisen varttuneen nuoren hiihtokokemus - armeijassahan sitä tuli hiihdeltyä, ja sitä ennen yläasteella Jänkkävaarassa.

Moni hiihdon harrastaja harmitteli palautteessa, kuinka harmillisen väärän kuvan minä nyt sain niin mahtavasta harrastuksesta kuin hiihto. Joku ilmoitti, varmasti vähän leikillään, että voi sponsoroida minulle oikeat sukset alleni, jotta voisin vielä kerran hiihtää tuon Rautulammen lenkin ja nauttia hiihdosta ja ymmärtää mistä koko hommassa on kysymys. Vaikka vannoin Rautulammella, että tämä oli nyt tässä, niin nyt, kun reidetkin ovat retkestä toipuneet, olen vähän jo tullut toisiin ajatuksiin. Ehkä pitää ensi talvena pätkiä tuo matka Kiilopää-Rautulampi-Kiilopää aivan oikeanlaisilla suksilla. Vaikka karvapohjasuksilla, jollaiset olivat päätoimittajan alla ja hyvin näyttivät pelittävän.

Ja kun miettii, kuinka reissun aikana tuli vastaan niin monenikäistä hyväntuulista hiihtäjää, rinkka selässä, tai ahkio perässä, niin täytyyhän tuossa hiihtoharrastuksessa olla jotakin kiehtovaa ja koukuttavaa - kun vain on ne oikeat välineet. Mieleen jäivät myös hyväntuuliset kanssayöpyjät Rautulammen varaustuvassa. He ylistivät UK-puiston maisemia ja puhuivat niin kiehtovasti paikoista nimeltä Lankojärvi, Maantiekuru, Luirojärvi, Vongoiva....että tiedä vaikka joskus uskaltaisi Rautulampea kauemmaksikin.

***

Kun illan päälle kokeilimme pilkkiä Rautulammesta, niin yhden kerran tuntui siltä, että kala nykäisi pilkkiä. Meillä oli aikomus pilkkiä Rautulammessa oikein tosissaan, mutta homma meni jotenkin kummalliseksi, kun itävaltalainen nuori mies ja nainen, tulivat autiotuvan puolelta katsomaan meidän touhujamme. He seurasivat meidän pilkkimistä niin hartaasti ja tarkasti, että kysäisimme, haluaisivatko he kokeilla. No, he halusivat, ja he pilkkivät tunnin kaikessa hiljaisuudessa. Välillä he vaihtoivat avantoja, mutta eivät hellittäneet, kun olivat päässeet elämänsä ensimmäisen kerran pilkille. Kaloja ei tullut ja Inarilaisen retkikunnalla oli jo hermot pinnassa, kun täytyi vain seisoskella itävaltalaisten vieressä, heidän keskittyessä pilkkimiseen. Lopulta he väsyivät, kiittivät meitä, ja lähtivät yhtä kokemusta rikkaampina ja ilmiselvästi onnellisina autiotupaan nukkumaan. Vähän harmitti, että ilta meni meidän osalta näin, mutta hyvä, jos ystävällinen itävaltalainen pariskunta muistaa tuon Rautulammen pilkki-illan lopun elämäänsä.

***

Toimituksessa ihmettelin päätoimittajalle, että mahtaakohan Rautulammessa kuitenkaan olla rautua. Olihan päivätuvassa eväitä syönyt vanha retkeilijäukkokin sitä mieltä, että nimestään huolimatta Rautulammesta on turha mitään pilkkiä. Retkeilijäukolla oli ahkiossa mukana kaira, mutta ilmeisesti hän oli pilkkinyt jossakin muualla - ehkä Lankojärvellä. Päätoimittaja Jaakko kaiveli kirjahyllystään ikivanhan kirjan, Kullervo Kemppisen Lumikurun. Hän sanoi, ettei ulkoa muista mainitaanko kirjassa mitään Rautulammesta, mutta hän piti ihmeenä, jos ei mainittaisi.

Selailin kirjaa ja löytyihän sieltä Rautulampikin. Tosin kirjan ilmestymisen aikaan tuo vesistö on ollut nimeltään Rautujärvi. Kemppinen kirjoittaa koko ajan Rautujärvestä, mutta sama vesi se on kuin tämä nykyinen Rautulampi. Hän ylistää, kuinka Suomun läntinen sivupuro, Rautujärvi, siintelee puolen kilometrin pituisena sinivihreänä smaragdina tuntureiden muhkeassa maljassa. Kemppinen kirjoittaa, että Rautujärvessä asuu kertoman mukaan kirvesvarren mittaista tammukkaa ja on siellä rautuakin. Kemppinen toteaa, että hän on saanut Rautujärvestä tammukkaa, mutta koskaan hän ei ole saanut sieltä ainuttakaan rautua. -Lienevätkö kalamiehet nyppineet aikojen saatossa nuo arat, tarunhohtoiset ja kauniit raudut järvestä olemattomiin, hän miettii.

Kemppisen Lumikuru-kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, että täytynee hankkia se ihan omaksi. Inarilaisen Kirjanurkassa näkyy vielä muutama kappale myynnissä.

***

Rajamies Liti, Jeremias Juopperi, Tuija Sorjanen, Kari Halonen, rotarit, lionit, Huotari Jari, Sulevi Kaipiainen, vihreiden valtuustoryhmä, Jaakko Fofonoff...Siinä muutamia nimiä tai nimityksiä jotka ovat tänä talvena olleet käsin A4-paperille kirjoitettuina ja paperi kiinni toimituksen perähuoneen ilmoitustaululla. Mistä ihmeen nimilistasta on siis kyse - no tietenkin Juomuksilla-sarjan vieraista. Monta muutakin nimeä on listalle kirjoitettu muistia virkistämään kuin nuo edellä mainitut, ja edellä mainittujen nimien kanssa taisi käydä niin, että ei heitäkään ehditty juomuksille kutsua, kun kausi jo päättyi ja verkko nostettiin kuiville.

Mutta jos ei ihmeitä satu, niin Juomuksilla-sarja palaa Inarilaisen palstoille jälleen ensi talvena. Lista jää seinälle ensi talvea odottamaan ja uusia nimiäkin varmasti toimituksen kahvipöydässä siihen ideoidaan. Ehkä ensi talvena otetaan vähän kevyemmin ja odotellaan vaikka maaliskuun aurinkoisia päiviä ennen ensimmäistä verkon laskua ja kokua. Silloin voidaan juomusvieraiden kanssa kahvistella vaikka jäällä, joko Airami-kahveja juoden, tai sitten keitellään kahvit paikan päällä. Pitää hankkia samanlainen jalasten päällä kelkan perässä kulkeva "retkikeitin" kuin Siltalan Jounilla oli, Jounihan kävi meidät pelastamassa pulasta. Lämmin kiitos myös muille vieraille ja ammattilaisille (ainakin Inarilaisen toimittajiin verraten) joita ilman verkkohomma olisi varmasti hyytynyt kesken kauden.

Ville Vaarala

TIETOLAATIKKO