Pönttö-Mersulla Afrikkaan
Taksi pihaan nappia painamalla
Sankarivainajan pitkä tie kotiin
Pubi.fi lähtee uuteen vuoteen uudella ruokalistalla
Henkilöauto paloi Ivalossa
Ehdotus saamelaisten totuus- ja sovintokomission asettamiseksi julkaistu
Barentsin Hockeyliiga pyörähti käyntiin kaamoksen hämärässä Olenegorskissa
Peteliuksen rohkea ulostulo
Tunturiniityillä ja -kankailla on kevyt tallustaa
Saamelais-
käräjät myönsi stipendejä opiskelijoille
A-
A+
A-
A+
Lapsella on oikeus olla lapsi
Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien viikko on Lapsen oikeuksien päivän yhteydessä vietettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä.
30-vuotisen Lapsen oikeuksien sopimuksen ja 15-vuotisen Mánnun juhlallisuuksiin kuului Yrjö Kokon saamelaislasten valokuvanäyttelyn avajaiset. Näyttely on esillä Sajoksessa aina 29.2.2020 asti.
– Näyttelyssä olevat saamelaislasten kuvat on otettu vuosina 1949-1952. Niissä esiintyvät lapset ovat Käsivarresta, Palojärveltä, Pöyrisjärveltä ja Hetasta. Vuonna 1960 Yrjö Kokko suunnitteli lapsikuvistaan kirjaa, mutta se ei koskaan toteutunut, kertoo Ilkka Vaura.
– Kuviin palataan yleisesti kuitenkin vielä 6.2. saamelaisten kansallispäivänä. Silloin Ilkka Vaura Yrjö Kokko-seurasta tulee kertomaan näyttelystä. Hän esittelee myös kuvia, joita ei ole itse näyttelyssä mukana, kertoo Saamelainen lastenkulttuurikeskus Mánnun toiminnanohjaaja Petra Magga-Vars.
– Näyttelyn valokuvissa tulee hyvin esille lasten osallisuus kotitöissä, yhteisöllisyys, leikit, vaatteet ja kulttuuriympäristö. Vähälläkin on tultu toimeen ja silti hymy on ollut ”herkässä.” Joskus työn ja leikin eroa on ollutkin vaikea erottaa, jatkaa Magga-Vars.
Puhtaan ilman ja luonnon lapset
Saamelainen lastenkulttuurikeskus Mánnu on aloittanut toimintansa vuonna 2004. Mánnu pyrkii toiminnallaan vahvistamaan saamelaisnuorten kulttuuri-identiteettiä, lisäämään saamelaisen perinteisen tiedon ja- taidon arvostamista, omaksumista ja tallentamista, mahdollistamaan sukupolvien välisiä yhteisöllisiä toimintamalleja. Petra Magga-Vars on toiminut Mánnun toiminnanohjaajana koko sen olemassaolon ajan. Hän on nähnyt yläperän lasten ja nuorten elämää hyvin läheltä.
– Täällä lasten asiat ovat hyvällä mallilla, jos ajattelee asiaa laajemmalti. Lapset tuntevat omat sukulaiset. Lapset saavat kasvaa vielä toistaiseksi puhtaassa ilmassa ja luonnon lähellä. Pohjoisen lapset ovat rohkeasti ja vilpittömästi lapsia pidempään. Kiire aikuistumiseen ei ole niin selkeää kuin kaupunkien lapsilla.
– Jos ajatellaan kulttuuripalveluja ja harrastusmahdollisuuksia, on harvaan asutun alueen, pohjoisen lapsella aina pitkä matka matkustaa tapahtumaan tai harrastuksen pariin. Toisaalta lapsi on tottunut ja ehkä ymmärtääkin koko asian arvon myös tätä kautta, että kaikki ei ole ”nurkan takana.”
Magga-Varsin mukaan harrastusmahdollisuudet yleensä keskittyvät vain kuntakeskuksiin.
– Pienimpiin kyliin olisi mielekästä tarjota harrastuskerhoja lapsille ja nuorille, mutta realismia on myös se, että henkilöresurssien puute voivat olla toiminnan suurin este. Lapissa on pieniä kyläkoululuja ja se on pienelle yhteisölle merkittävä resurssi. Koulut, päiväkodit ja kielipesät ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita myös saamelaisen lastenkulttuurikeskuksen toiminnalle. Kohderyhmät löytyvät valmiiksi näistä yksiköistä ja on helpompaa tarjota suoraan kulttuurikasvatusta kouluihin ja suunnitella tulevaa ohjaajien ja opettajien kanssa. Tietysti lastenkulttuuria täytyy tarjota myös avoimesti ja yhdenvertaisesti kaikille, myös niitten perheiden lapsille, jotka ovat hoidon ulkopuolella.
Syrjäytyminen haasteena
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lapsen oikeuksien sopimus kieltää kaikenlaisen syrjinnän lapsen tai hänen huoltajansa ominaisuuksien perusteella. Syrjimättömyysperiaate on ihmisoikeuksien ytimessä.
– Mielestäni suoraa kiusaamista ei esiinny mittavasti, mutta yksikin pienen koulun syrjivä käyttäytyminen on pohjoisen mittakaavassa mielestäni suuri asia, kun ajatellaan että määrällisesti meitä asukkaitakaan ei ole koulussa, kylissä ja Lapissa niin paljon. Lapsen tai nuoren syrjäytymisen estäminen on suuri haaste myös pohjoisessa. Ihanteellisinta olisi, että jokainen lapsi ja nuori saisi tunteen onnistumisesta, kokemisesta ja vuorovaikutuksesta positiivisessa hengessä. Tähän yleensä tarvitaan vain aikuisten toimijoiden selkeät tavoitteet syrjäytymisen ehkäisevänä toiminnan lisäämiseksi, Magga-Vars toteaa.
– Lastenkulttuurikeskus on tarjonnut kielenkäyttö-mahdollisuuksia ja itseilmaisun vahvistamiseen työvälineitä ja ohjausta luovien menetelmien kautta. Saamelaisten kotiseutualue on laaja ja kaikki seudut, kylät tai kunnat eivät ole samanlaisia keskenään. Toimitilojen, ohjaajien, taiteilijoiden, ja välimatkojen määrät vaihtelevat ja se tuo haastetta kohderyhmien tavoittamisessa. Positiivista on, että kunnat ovat sitoutuneet lastenkulttuurikeskus-toimintaan jo toiminnan alusta alkaen. Toiminnan jatkuvuuden takana on halu edistää saamelaista lastenkulttuuria. Kun puhutaan kasvien hoidosta, taitaa sama päteä melko pitkälle myös lasten ja nuorten kanssa. Täytyy varmistaa, että tulevilla sukupolvilla on hyvä kasvupohja, juuret syvällä maassa, tarpeeksi valoa, lämpöä ja suojaa. Eiköhän niillä ohjeilla kasveta lopulta kokonaiseksi ihmiseksi, Petra Magga-Vars sanoo.
Inga-Briitta Magga
TIETOLAATIKKO
Ilkka Vaura Yrjö Kokko -seurasta kertoo:
”Yrjö Kokko oli koulutukseltaan eläinlääkäri. Hän toimi talvi- ja jatkosodassa eläinlääkintäkomppanian päällikkönä ja joutui vielä syksyllä 1944 Lapin sotaan. Matkalla Lapin sotatoimialueelle hän junassa sattumalta löysi lehden, josta hän luki kertomuksen, jonka mukaan saamelaiset tekivät pikkulapsille joutsenen kurkkutorvesta helistimen panemalla kuivattuun torveen sorvatun luupalan. Tästä kertomuksesta haltioituneena, Kokko päätti muuttaa Lappiin ja ryhtyä etsimään pesivää laulujousenparia. Suomessa arvioitiin enää olevan noin 15 pesivää laulujoutsenta.
Kokko muutti Sysmästä perheineen tammikuussa 1945 ensin Ylitorniolle ja sitten Ylimuonioon ja 1947 valmistui Muonioon eläinlääkäritalo, josta käsin Kokko toimi piirieläinlääkärinä Enontekiöllä, Muoniossa, Kolarissa ja Kittilässä. Kirjoittaminen oli ollut Kokolle vastapaino sodan todellisuudelle. Hän ryhtyi kirjoittamaan lapsilleen rintamalta joulusatua. Siitä sukeutui 1944 ilmestynyt ”Pessi ja Illusia”, josta tuli arvostelu- ja myyntimenestys ja se sai 1945 valtion kirjallisuuspalkinnon. Arvosteluissa keskeiseksi nousi Kokon luonnontuntemus sekä kirjan upeat Kokon ottamat valokuvat.
Karjalassa, Kokko oli syntynyt Sortavalassa, joutsen oli pyhä lintu. Kokko ryhtyi heti toteuttamaan haavettaan kuvata pesivä laulujoutsenpari. Kun Käsivarressa vielä sodittiin, ryhtyi Kokko tutustumaan laajaan työmaahansa ja samalla etsimään laulujoutsenta. Hän oli vuonna 1925 tutustunut opiskellessaan eläinlääkäriksi Hannoverissa Peter (Piera) Maggaan, joka oli siellä saamelaisnäyttelykiertueessa. Niinpä hän toivoi saavansa hänestä oppaan. Peter Magga ei kuitenkaan terveytensä vuoksi pystynyt oppaana toimimaan ja niinpä Enontekiön poliisista Sulo Rovasta tuli hänen oppaansa. Peter Magga oli kuitenkin Kokon elinikäinen ystävä ja Magga lahjoitti hänelle perintökiisansa, joka on nähtävillä Ungelon torpassa Hetassa.
Laulujoutsenen etsinnästä tuli Kokolle pakkomielle, joka kesti viisi vuotta. Kun laulujoutsenetsintä pitkittyi, ystävystyi hän Aslak Juuson, Vilkunan ja Ahkun eli Labban perhekuntien kanssa. Ahkua hän piti kuningattarena, niin Kokko häntä arvosti. Hämmästyttävän hyvin hän pääsi sisään Käsivarren saamelaisten elämään, jota hän kuvaa 1947 ilmestyneessä kirjassaan ”Neljän tuulen tie”. Kuten ”Pessi ja Illusia” myös se oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se on upea kuvaus Käsivarren porosaamelaisten elämästä sodan jälkeen. Siinä on myös kauniita mustavalkokuvia. Koska kirjaan tarkoitetuista kuvista suurin osa kehitysvaiheessa epäonnistui, kuvasi Kokko myöhemmin paljon kuvia Käsivarresta. Näyttelyssä olevat saamelaislasten kuvat on otettu vuosina 1949-1952. Niissä esiintyvät lapset ovat Käsivarresta, Palojärveltä, Pöyrisjärveltä ja Hetasta. Vuonna 1960 Kokko suunnitteli lapsikuvistaan kirjaa, mutta se ei koskaan toteutunut.
Kokko jäi työstään virkavapaalle 1949 ja keskittyi kirjoittamiseen sekä viihtyi rakennuttamassaan Ungelon torpassa Hetassa. Laulujoutsenen etsintä tuotti tulosta toukokuussa 1950. Pesivän laulujoutsenen pesälle Kokon ja Sulo Rovan eli Tiitin ja Niuniun johdatti nuori poromies Antti Palismaa. Pesä löytyi Salvasjärven kesäkylän eteläpuolelta Mustinlompolosta. Vielä samana syksynä ilmestyi Kokon kirja ”Laulujoutsen”. Vuonna 1954 ilmestyi ”Ne tulevat takaisin”, joka oli laulujoutsenen suojelua propagoiva, lähes pamflettimainen puheenvuoro. Näiden kirjojen ansiota on, että laulujoutsen rauhoitettiin ja siitä tuli Suomen kansallislintu 1981. Perustellusti voidaan sanoa, että yksi ihminen pelasti laulujoutsenen Suomen luonnolle.”
