Mul­ta­suon per­he, Toni, Vir­ve, Mal­la ja Mii­la muut­ti­vat Poh­jois-Poh­jan­maal­ta Lap­piin hie­man en­nen vuo­si­kym­me­nen vaih­det­ta. Ina­ri tun­tui heti ko­dil­ta, ja koh­ta Mul­ta­suot al­koi­vat ra­ken­taa omaa ko­tia Nel­li­miin.

– Nyt syk­syl­lä tu­lee ku­lu­neek­si kak­si vuot­ta sii­tä, kun tämä talo val­mis­tui, ja pää­sim­me muut­ta­maan tän­ne Ina­ri­jär­ven ran­taan. Nel­lim on yk­sin­ker­tai­ses­ti maa­il­man pa­ras paik­ka asua, tääl­lä on vesi ja met­säs­tys­maat vie­res­sä, mi­tä­pä muu­ta sitä voi­si toi­vo­a­kaan. Ja ei tämä Nel­lim ai­van sat­tu­mal­ta mei­dän ko­ti­pai­kak­si va­li­koi­tu­nut, sil­lä Vir­ve­hän on tääl­tä ko­toi­sin, Toni my­häi­lee.

Ke­sä­maan ai­kaan met­säs­tys­mai­den vä­lit­tö­mäs­sä lä­hei­syy­des­sä asu­va erä­hen­ki­nen no­ki­ko­la­ri viet­tää va­paa-ai­kan­sa pit­käl­ti luon­non­hel­mas­sa. Tal­ven tul­tua har­ras­tuk­set vie­vät mie­hen kol­me­na il­ta­na vii­kos­sa maa­li­ky­lil­le.

– Kun ase lai­te­taan tal­vi­te­loil­le, kai­ve­taan va­ras­ton pe­ru­koil­ta jää­kiek­ko­va­rus­teet. Olin lu­van­nut it­sel­le­ni, et­ten enää al­kai­si lät­ki­mään kiek­koa, mut­ta Tu­ki­ke­pit pu­hui­vat mi­nut jol­lain ih­meel­lä ym­pä­ri. Luu­len­pa, et­tä jos tän­ne ei oli­si teh­ty tuo­ta uut­ta pi­ki­tie­tä, niin ko­ti­soh­va saat­tai­si voit­taa kiek­kot­ree­nit, mut­ta nyt tree­nei­hin on jopa mu­ka­va puo­tel­la.

Myös las­ten har­ras­tuk­set saa­vat van­hem­mat ku­lut­ta­maan pi­ki­tie­tä.

– Te­na­vat har­ras­ta­vat len­to­pal­loa, ja hei­tä hää­tyy kus­ka­ta tree­neis­sä sen pari kol­me ker­taa vii­kos­sa. Se­hän hei­jas­taa mei­dän van­hem­pien elä­mään sil­lä ta­voin, et­tä päi­väm­me tup­paa­vat ve­ny­mään hie­man pi­dem­mik­si, kun jääm­me työ­päi­vän jäl­keen odot­ta­maan har­ras­tus­ten lop­pu­mis­ta. Ei­hän se mei­tä hait­tai­si, jos tree­nit oli­si­vat hi­ve­nen ai­kai­sem­min, mut­ta jär­jes­täm­me kui­ten­kin lap­sil­lem­me mah­dol­li­suu­den har­ras­taa, sil­lä niin­hän sitä jär­jes­tet­tiin ai­koi­naan myös meil­le, jo­ten nyt on mei­dän vuo­rom­me, Toni sa­noo.

Tekijämiehen on helppo yrittää

Ina­riin muu­tet­tu­aan To­nil­la oli vah­va vi­sio sii­tä, mitä hän ha­lu­ai­si teh­dä lei­pän­sä eteen – hän ha­lu­si al­kaa yrit­tä­jäk­si.

– Yrit­tä­jyys on ol­lut hy­vin mie­len­kiin­tois­ta. Mi­nun äi­ti on ol­lut yrit­tä­jä niin kau­an kuin jak­san muis­taa, ja kun asuin tuol­la Ou­lun seu­dul­la, niin olin erääl­lä yrit­tä­jäl­lä ai­noa työn­te­ki­jä, jo­ten olen pääs­syt seu­raa­maan tätä elin­ta­paa hy­vin lä­hel­tä. Sii­tä sitä on saa­nut poi­mit­tua it­sel­le­kin hie­man oh­je­nuo­raa sii­tä, kuin­ka tämä hom­ma käy­tän­nös­sä toi­mii.

Inarin nuohouspalvelu tekee nuohouksia koko Inarin alueella ympäri vuoden. – Nuohoan myös vaikeasti saavutettavia kohteita, esimerkiksi Inarijärven saarissa. Kesäisin järvellä kuljetaan veneellä, ja talvella kohteisiin ampaistaan kelkalla, Toni Multasuo kertoo.

Mies myön­tää, et­tä al­kuun oli hie­man to­tut­te­lua, ja var­sin­kin il­lat tup­pa­si­vat ve­ny­mään pit­kik­si. Sil­ti päi­vän päät­teek­si pää oli mu­ka­va lait­taa tyy­nyl­le.

– Sil­loin, ja oi­ke­as­taan nyt­kin sitä miet­tii vain, et­tä ote­taan kaik­ki vas­taan mitä tämä työ tar­jo­aa. Yrit­tä­jäl­lä on va­paus sii­hen töi­den te­ke­mi­seen, ja se so­pii mi­nul­le oi­kein hy­vin. Pää­a­si­as­sa minä nuo­ho­an, mut­ta tou­hu­taan toki sit­ten vä­hän myös re­mont­ti­hom­mia ja ehos­tel­laan tak­ko­ja, jos ai­ka­tau­lut an­ta­vat myö­ten.

Yk­si eri­koi­sim­mis­ta työ­teh­tä­vis­tä, joka kuu­luu yrit­tä­jän vuo­den­kier­toon, on Suo­men ym­pä­ris­tö­kes­kuk­sel­le teh­tä­vät ve­den kor­keus-, ja läm­pö­ti­la­mit­tauk­set.

– Tä­hän kuu­luu myös lu­mi­lin­jo­jen ja rou­ta­pis­tei­den mit­taus, eli näi­tä hom­mia pää­see te­ke­mään jo­kai­se­na vuo­de­nai­ka­na. Toki ky­sees­sä on vain muu­ta­man tun­nin keik­ka, mut­ta ne tuo­vat mu­ka­vaa vaih­te­lua nor­maa­liin työ­viik­koon.

Nuohoojalle riittää töitä

– Nuo­hoo­jan työ on mie­len­kiin­toi­nen ja mo­ni­puo­li­nen. Täs­sä nä­kee pal­jon kai­ken­lais­ta, niin asi­ak­kai­den, kuin koh­tei­den ja tu­li­si­jo­jen muo­dos­sa. Tämä mei­dän kun­tam­me on sen ver­ran suu­ri, et­tä tääl­lä riit­tää hy­vin töi­tä kol­mel­le nuo­hoo­jal­le. Oma­ko­ti­ta­los­ta piip­pu täy­tyy nuo­ho­ta vuo­sit­tain, ja mö­keis­tä ker­ran kol­mes­sa vuo­des­sa, jo­ten töi­tä kyl­lä riit­tää.

– Sil­loin kun mie­tin tätä nuo­hous­hom­maa vaih­to­eh­to­na uran jat­ku­mol­le, niin sii­nä suu­rin te­ki­jä oli luon­nos­sa liik­ku­mi­nen, ja en­nen kaik­kea jär­vel­lä nuo­ho­a­mi­nen. On mah­ta­vaa, et­tä pää­see ke­sää tal­vea kul­ke­maan tuol­la jär­vel­lä, Toni li­sää.

No­ki­ko­la­rin mu­kaan yk­si­no­maan Saa­ri­se­län alue työl­lis­tää hel­pos­ti yh­den no­ki­ko­la­rin ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti.

– Ja ei Iva­lo-Ina­ri -ak­se­li ole pie­ni se­kään. Sit­ten kun tä­hän liit­tää nämä erä­mai­set alu­eet, niin on­han sitä työn­sar­kaa ihan ja­et­ta­vak­si as­ti.

Vil­le Vaa­ra­la