Kaamasen kyläkauppa sulkee ovensa
"Te olette rajajoukkojen miehiä"
Koska kelkkakansa pääsee ajamaan reiteillä?
Ihmisoikeudet ja saamelaiset
Ivalon urheilutalo käyttökiellossa
Uusi käsityön verkkokauppa: Utsjoki Handicraft Oy
Juho Kiviniemi oli Koppelon kylän isähahmo
Juho oli ystävä, sukulainen ja tietolähde
Halle Helle -romaani käsittelee alkuperäiskansaa koskevia ajankohtaisia kysymyksiä
Inarin kunnan koronatiedote 26.2.2021
A-
A+
Ánnámáretin levy vie kuulijansa kuvitteelliselle tunturimatkalle
Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin työhuoneen ikkunasta näkyy pitkälle Tenoa ja tuntureita.
Nieguid duovdagat on Ánnámáretin eli saamelaismuusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin uusi levy, jonka musiikki vie kuulijansa kuvitteellisille tuntureille. Kokonaisuus ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä Saamenmaan kulttuurista, luonnosta ja arjesta. Levyn julkaisukeikka pidetään Saamelaisten kansallispäivänä Saamelaiskäräjien virallisen kansallispäivä-striimauksen yhteydessä.
– Meidän konsertti taitaa olla sen lähetyksen huipennukseksi ja on tosi kiva, että pääsimme siihen mukaan ja saamme tehdä tämän livenä. Mukana on myös videotaidetta, joka on inarilaislähtöisen Marja Viitahuhdan käsialaa. Tietenkin se harmittaa näin korona-aikana, että näissä striimihommissa ei ole liveyleisöä. Kyllä sitä yleisöä jo kaipaisi, sillä heiltä esiintyjät saavat energiaa musiikin aikana. Nyt tämä energianvaihto jää kokonaan pois, sanoo Anna Näkkäläjärvi-Länsman.
– Toisaalta täytyy olla tosi kiitollinen, että nykyään on näitä striimejä ja uusia tapoja. Jos ei näitä olisi, niin sitten ei korona-aikana olisi tarjolla yhtään mitään. Nyt voimme tuoda iloa kotikatsomoihin näin streamin välityksellä. Olen varma, että kun korona helpottaa, niin aika paljon näistä nyt opituista käytänteistä jää sitten elämään. Online-lähetykset ja kaikki etäjutut jäävät fyysisten tapahtumien rinnalle ja siinä on toki paljon hyvääkin, jos ei joka kokouksen takia tarvitse hypätä lentokoneeseen ja matkustaa Helsinkiin, hän lisää.
Erilaisia äänimaailmoja
Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo levyn yhdistävän erilaisia äänimaailmoja.
– Toki siinä on ne minun joiut, ne ovat olleet kaiken pohjana, mutta sitten lähdettiin kehittämään sitä vielä eteenpäin meidän työryhmän kanssa. Ilkka Heinonen soittaa levyllä suomalaista kansansoitinta, jouhikkoa. Olen tehnyt Ilkan kanssa pitkään yhteistyötä ja jouhikko sopii tosi hyvin yhteen joikujen ja ääneni kanssa.
– Aloimme Ilkan kanssa vielä miettimään sitä, että kun meillä on duo, eli kaksi ihmistä, niin siinä ei ole kovin paljon sovitusmahdollisuuksia, ne ovat aika rajalliset kuitenkin. Mietimme, mikä meidän työskentelyä voisi tukea ja Ilkka ehdotti, että miten olisi live-elektroniikka. Sitten kutsuimme mukaan Turkka Inkilän, joka soittaa elektroniikkaa ja japanilaista shakuhachi-huilua levyllä ja toimi myös musiikillisena tuottajana.
Anna naurahtaa, että äänitysten tekeminen oli aika jännittävää, kun siellä kuunneltiin toisia ja reagoitiin samassa hetkessä toisten soittamiseen – tai Annan joikaamiseen.
– Lopputulos on hyvä, ei liian ennalta suunnitellun kuuloinen. Tämä on meidän yhteinen musiikillinen keitos. Levyllä rikas joikuperinne ja Saamenmaan elävä kulttuuri saa tässä ajassa soivan ja resonoivan muodon. Se ilmentää ja konkretisoi juurien etsimistä ja perinteen elvyttämistä sekä sen hyviä että haastavampia puolia käsitellen.
Levyn teema on henkilökohtainen
Levyn teema on Annalle tärkeä ja se on rakentunut henkilökohtaisen prosessin aikana, jossa hän on tutkinut suvuilleen kuuluvia joikuja arkistoäänitteiltä. Nieguid duovdagat-levy ilmaisee ajatuksia elämästä perinteisen ja modernin kulttuurin murroksessa.
– Levyllä uusi ja vanha liittyvät toisiinsa. Olen analysoinut sitä vanhaa arkistomateriaalia myös länsimaisen musiikin teorian avulla. Osa kappaleista on modernimpia, mutta kyllä niissäkin pohjalla resonoi se vanha joikumaailma.
Anna on kuunnellut vanhoja joikuja eri arkistoista. Joikuperinteen etsiminen on melkoista salapoliisityötä, kun etsii nauhoitteita SKS:stä, Tampereen kansanperinnearkistosta tai vaikkapa Turun yliopiston Dalvadas-kokoelmasta. Toki joikuarkistoja löytyy naapurimaistakin; Tromssan yliopiston arkistot ovat tulleet Annalle tutuiksi.
– On tosi hienoa, että niitä joikuja on aikoinaan tallennettu. Aikamoinenkin sävelpankki on talletettu arkistoihin, kun miettii kuinka paljon materiaalia kuitenkin löytyy. Kyllähän joikua kuulee koko ajan tämän päivän artistien levyiltä ja konserteissa, mutta jos haluaa tehdä aikamatkan siihen, millaista se oli kauan aikaa sitten, niin arkistojen perusteella voi saada jonkinlaisen käsityksen.
Aivan kaikki joikutallenteet eivät ole edes nauhoituksia. Kun Armas Launis kulki 1900-luvun alussa joikuperinnettä keräämässä, niin hänen keräyksensä tapahtui kynällä ja paperilla.
– Hänen jäljiltään on pieniä nuotin pätkiä ja joikujen sanoja nuottipaperilla. Käytin niitä opetuksessa Saamen musiikkiakatemiassa ja siinä olikin pohtimista, kun me niitä ikivanhoja muistiinpanoja tutkimme. Kun oli vain ihan pieni pätkä nuotteja ja joitakin käsinkirjoitettuja sanoja, niin olipa se mielenkiintoista niitä tutkia.
– Monesti sai miettiä, että onkohan Armas Launis tämän kohdan kuullut oikein ja merkinnyt oikein nuotilleen. Ja monien sanojen kohdalla pysähtyi miettimään, että mitä tuo tarkalleen ottaen tarkoittaa ja miten tätä pitäisi tulkita. Oli haastavaa tutkia niitä, mutta olihan se myös mielenkiintoista ja oikeastaan tosi koukuttavaa hommaa.
Mitä on joiku…
Anna Näkkäläjärvi-Länsman sanoo, että joiku on saamelaisten perinteistä musiikkia. Perinteisesti joiku on ollut yksinesitettyä, ei siihen ole sekoitettu soittimia.
– Ja nehän olivat sooloesityksiä, ei ole ollut mitään sopimuksia muiden musisoijien kanssa, eli siinä on ollut vapaus improvisointiin hyvin vahvasti. Joikuperinne elää edelleen ja joissakin suvuissa se siirtyy hyvinkin vahvasti ja perinteisesti sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona. Nykyään joikua voidaan myös opettaa kouluissa. On tosi tärkeää, että joikuperinne saadaan säilymään.
Joiussa on erityistä omistetun laulun käsite. Anna selventää, että saamelaiset ovat joikanneet jonkun, ei jostakin.
– Toisin sanoen on kuvailtu sillä joiulla se joiun kohde. Kohteesta on luotu ikään kuin musiikillinen valokuva melodialla ja joikaamistavalla. On voitu joikata kovaa tai hiljaa. Lisäksi on voitu käyttää erilaisia joiku-tavuja, heijooleleijaa...nun-nun-nuu…nämä ovat ehkä niitä suomalaistenkin korviin jääneitä joiku-tavuja, mutta näitähän on paljon ja erilaisia.
– Ja yksi joikuun liittyvä asia on se, että monesti kuvaillaan erilaisilla sanonnoilla sitä kohdetta. Oikein hyvät ja osuvat sanonnat ovat sellaisia, että ei niitä täysin ymmärrä kuin asiasta vihkiytyneet…
Anna huomauttaa, että voi olla, että joillakin alueilla on ollut sellainenkin ajattelutapa, että kun ihminen on kuollut, niin häntä ei saisi enää joikata.
– Sellainenkin on tosiaan joskus noussut jossain esiin, että edesmenneistä ei joikata. Nykyaikana on kuitenkin hyvin yleistä, että heistä joikataan ja heitä nimenomaan muistellaan joikaamalla. Suurin osa joikuperinteestä sisältää juuri joikuja aikanaan eläneistä ihmisistä, jotka ovat nyt kuolleet. Aika paljon perinnettä jäisi kyllä pois, jos näitä joikuja ei joikattaisi, hän miettii.
Eläimiäkin joikataan
– Saamelaiset ovat perinteessä joikanneet ihmisten lisäksi myös eläimiä. On matkittu eläinten ääntä ja kuvailtu miten se liikkuu luonnossa. Ja paikkakunnillakin on joikuja. Arkistoista löytyy joiku jopa Oulun kaupungille. Ihmiset, eläimet ja paikat, siinä ovat ne kolme pääkategoriaa. Joikuperinne on saamelaisten kirjallisuutta.
Anna toteaa, että poronhoitokulttuuriinkin joiku kuuluu.
– Joiku kuuluu tunturiin. Se on kommunikointiväline ja sellainen asia, mikä tänä päivänäkin yhdistää ja tiivistää yhteisöä. Minä puhun nyt joiusta, koska se on pohjoissaamelaisten omaa musiikkia. Toivon tietysti myös, että inarinsaamelaisten livđe ja kolttasaamelaisten leudd kuuluvat ja elävät samalla tavalla.
Anna sanoo, että nykyään joikuperinne elää hyvin uudella tavalla, ja hyvä niin.
– Kun miettii vaikka norjalaista Keiino-bändiä. Siellä lauletaan englanniksi ja Fred Buljo räppää saameksi ja välillä joikaa. Tämähän on kaikki jatkumoa sille, kun Nils-Aslak Valkeapää julkaisi Joikuja-levynsä vuonna 1968. Se oli ensimmäinen levy, jossa yhdistettiin joikua, erilaisia instrumentteja ja erilaista äänisuunnittelua. Siitä lähti kehittymään saamelainen populäärimusiikki, jossa hyvin usein on mukana joikua vielä tänäkin päivänä.
Anna sanoo, että Nils-Aslak Valkeapään levy oli joillekin saamelaisyhteisössä kerrassaan järkytys, kun se oli ensimmäinen kerta, kun joikuja esitettiin niin.
– Tänä päivänä ei olla mitenkään ahdasmielisiä joiun suhteen. Ja sekin, että joiku yhdistetään nykyisin usein soittimiin, tekee siitä varsinkin nuorille helpommin kuunneltavaa. Länsimaista musiikkia kuulee tänä päivänä joka puolelta ja se muokkaa meidän kaikkien mieltymyksiä, halusimmepa tai emme.
Saamelaiset opetettiin ennen vanhaan siihen, että joiku ei kuulu kirkkoon. Anna Näkkäläjärvi-Länsman on esiintynyt kirkoissa, eikä se ole ollut hänelle, eikä kenellekään muullekaan, ongelma.
– Enkä minä toisaalta ole määritellyt niitä esiintymisiä niin, että nyt minä nimenomaan joikaan tai nyt minä vastaavasti laulan. Olen käyttänyt kirkossa joikumaisia äänteitä ja äänenkäyttöä. Eiköhän aika ole mennyt tässäkin eteenpäin ja kirkkoihin mahtuu monenlaista esitystapaa.
Saamelaisia esikuvia
Kun Ánnámáret miettii, ketkä ovat hänen musiikillisia esikuviaan, niin kaksi peruskalliota on ylitse muiden, Nils-Aslak Valkeapää ja Mari Boine.
– Áillohaš on kaikille saamelaisille tosi merkittävä ja minäkin olen häntä paljon lukenut ja kuunnellut. Hän on aivan keskushahmo tässä meidän kulttuurimaailmassa. Suomalaisilla on Kalevala, meillä saamelaisilla on Áillohaksen kirjat, runot ja musiikki.
– Ja totta kai Mari Boine, joka loi vuosikymmenten aikana aivan oman tyylinsä, mutta siellä elää vahvasti saamelainen kulttuuriperintö. Hän on pitkän linjan taiteilija, jolle Norjan valtio myönsi taiteilijaeläkkeen. Tulee mieleen niitä Mari Boinen alkupään biisejä, joissa on vahvana se julistus, pitää taistella oman kansan puolesta…”Alla Hearrá guhkkin Osllos…Korkea herra kaukana Oslossa”…tämäkin on niitä klassikoiksi tulleita kappaleita, jotka ovat tosi merkittäviä myös minun sukupolvelle.
Anna Näkkäläjärvi-Länsman sanoo, että hän voi omien esikuviensa joukkoon lisätä myös Ulla Pirttijärven.
– Ulla on kehittänyt tosi paljon joikuperinnettä. Hän on minua viitisen vuotta vanhempi ja kävi jo lukiota, kun minä olin ala-asteella. Minulla oli Piritan kanssa duo ja me kuljettiin Angelin Tyttöjen kanssa samoja tapahtumia. Katselimme heitä ihaillen ylöspäin, että noin se pittää…Ulla on paljon kehittänyt ja edistänyt saamelaista musiikkimaailmaa ja hänellä on hyvin pedagoginen ote. Kyllä minä Ullaa ihailen.
Hetken päästä Anna naurahtaa, että ei pitäisi luetella esikuvia, kun lopulta on niin paljon lahjakkaita saamelaisia, joita hän ihailee ja kunnioittaa.
– Kun näin yhtäkkiä miettii ja muistelee, niin tulee mieleen vaikkapa Wimme. Hän on tehnyt kansainvälisen uran, hänellä on oma tyyli ja perinne siellä pohjalla. Wimmenkin tapa tehdä musiikkia on aivan mahtava ja omaleimainen, hän on kehittänyt oman ilmaisunsa, josta hänet tunnistaa, tuumailee Anna.
Anna Näkkäläjärvi-Länsman odottaa innolla Saamen päivän levynjulkistamiskonserttia. Muutama viikko Saamen päivän jälkeen on aihetta toiseen juhlaan, sillä piispantarkastus lähestyy ja tuolloin Sajoksessa julkaistaan saamenkielinen virsilevy.
– Äänityksiä tehtiin viime viikolla Utsjoen kirkossa ja aikataulu on vähän tiukka, mutta on ollut kyllä kivaa päästä virsiäkin veisaamaan. Olen saanut valita virsiä urkuja soittavan hiippakuntasihteeri Raimo Paason kanssa ja siellä on mukana monta kaunista virttä ja melodiaa.
Jaakko Peltomaa
TIETOLAATIKKO
Kotona puhutaan saamea
– Miten saamelaisuus näkyy teidän perheessänne? Sitä toimittajat aina kysyvät ja aina pitää miettiä, että miten sen vastauksen konkretisoisi. Meillä saamelaisperinteet, kuten poronhoito, saamelaiskäsityöt, lohestus ja tietysti myös musiikki, ovat arkista elämää, sanoo Anna Näkkäläjärvi-Länsman.
Perheenjäsenet puhuvat saamea keskenään, mutta Anna miettii, että tämä asia ei ehkä aivan niin itsestäänselvyys olekaan.
– Me olemme puhuneet lapsille alusta lähtien saamea. Suomen kielen vaikutus on vain niin vahva, että kun he tulevat jostakin reissusta kotiin, niin he saattavatkin vaikka kysyä jotakin suomeksi. Olemme Askon kanssa ajatelleet, että täytyy vain olla systemaattinen ja puhua heille saamea ja motivoida heitä saamen kieleen. Täytyy nostaa hattua niille vanhemmille, jotka kasvattavat lapsiaan saamen kielellä jossakin kaupungissa, kun meilläkin voi olla joskus haasteita vaikka asumme näin saamenkielisessä ympäristössä.
Perheen 7-vuotias tyttö on Nuorgamin koulussa äidinkielisessä opetuksessa eli hän opiskelee saamenkielisessä luokassa. 5-vuotias poika käy Nuorgamin saamenkielistä kielipesää.
– On tosi mahtavaa, että kunta pystyy järjestämään tällaiset palvelut Nuorgamiin. Ja me kaikki Nuorgamin koulun vanhemmat odotamme tietysti innolla uuden koulun valmistumista. Se asia mikä tuottaa varmaan haasteita kunnalle on pätevät työntekijät. On tosi vaikeaa löytää saamenkielistä henkilöstöä.
Skalluvaarassa on erotuskoulu
Anna Näkkäläjärvi-Länsman huomasi viime syksynä oikein konkreettisesti, kuinka upea juttu on Skalluvaaran poroerotuspaikalle rakennettu erotuskoulu. Anni-Siviä kävi siellä syksyllä erotuskoulua ja siellä opiskeltiin kaikkea sitä mitä ekaluokkalaiset opiskelevat, mutta samalla Nuorgamin koulun opettaja, joka on itsekin poronhoitokulttuuriin kasvanut, kävi lasten kanssa läpi porotalouteen liittyviä asioita, kuten poron nimityksiä.
– Erotuskoululla on mahtavat tilatkin ja täytyy kiittää kaikkia, jotka ovat aikoinaan tehneet töitä sen eteen, että sinne on tuollainen rakennus saatu. Sehän on selvää, että lapsia pitää innostaa poronhoitoon ihan pienestä pitäen, jotta he siitä innostuvat.
Kun perheen lapset ovat nyt hieman kasvaneet, niin on Anna taas ehtinyt tehdä hieman enemmän käsitöitäkin.
– Tässä välissä oli aika, ettei ehtinyt tehdä käsillä juuri mitään, mutta nyt aikaa on taas enemmän ja hyvin mielelläni käytän sitä käsitöihin. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kurssit ovat tosi hyviä, kun siellä saa tukea gáktin tekoon. Olen kulkenut niillä kursseilla ja ommellut Utsjoen mallisia takkeja. No, minun oma takki, Lisman takki, on kyllä sellainen taidonnäyte, että sen ompelivat minulle sukulaiset. En ole vielä itse rohjennut sellaista tehdä…
Anna asuu Boratbokcassa, kuuluisan lohikosken rannalla, mutta hän myöntää, ettei ole kovin innokas lohenpyytäjä, toisin kuin Asko.
– Syön kyllä lohta ja kesällä katselen kiikarilla joelle, kun Asko menee verkoille. On mahtavaa seurata tätä lohenpyyntikulttuuria, johon liittyy niin paljon hiljaista perinnetietoa. Kunnioituksella sitä on seurattava ja katsottava, mitä joki antaa.
Lähestyvää Saamelaisten kansallispäivää Anna odottaa innolla ja pienellä jännitykselläkin.
– Se on aina pitkä prosessi, että päästään levyn julkistamiseen. Jos se olisikin siinä, että saa tehdä vain sitä musiikkia, mutta minähän olen myös tuottaja. Täytyy vastata esimerkiksi rahoituksesta. Levyn tekeminen on aina haastavaa ja korona-aikana siitä tuli erityisen haasteellista.
Korona ei ahdista
Anna Näkkäläjärvi-Länsman on tietysti huolissaan koronapandemiasta kuten ihmiset ovat eri puolilla maailmaa, mutta hänen tai hänen perheensä arkeen korona ei ole juuri vaikuttanut.
– Koulu ja päiväkoti ovat auki. Täällä ei normaalistikaan ole mitään suuria ihmisten joukkokokoontumisia. Olen tehnyt töitä työhuoneessani kuten ennenkin. Ulos pääsee aina, eikä siellä korona tunnu millään tavalla.
Anna sanoo, että pieniä hankaluuksia korona on tosin arkeen tuonut heilläkin.
– Norjan raja on taas tällä hetkellä kiinni ja kaupoissa vähemmän ostettavaa. Täällä niin moni palvelu ja kauppa on levännyt norjalaisten varassa. Kun heitä ei nyt ole, niin kyllä se pikkuisen näkyy palveluiden heikentymisessä. Paikallista ostovoimaa on kuitenkin niin vähän, ettei heidän varaan voi hirveästi laskea. Siinäkin korona tuntuu, että kun ravintoloille ei mene nyt poronlihaa, niin se näkyy poropuolella poronlihan jalostusyrityksen puolella.
Anna sanoo halunneensa musiikkialalle pienestä pitäen. Politiikkaan hän ei ole koskaan halunnut, vaikka mielenkiinnolla sitä seuraakin.
– Minä ilmaisen omia kipupisteitä musiikin kautta, se on minulle luontaisin tapa. En ole koskaan kokenut, että minulla olisi riittävää rohkeutta ja faktaa lähteä mukaan politiikkaan ja perustella siellä sitten omia ajatuksiani toisille. Utsjoen sivistyslautakunnassa olin yhden kauden ja taisin olla silloin poliittisen urani huipulla.
– Utsjoella pystyn tekemään musiikkia ja täällä on kaikki mitä meidän perhe tarvitsee ja täällä on hyvä elää, vaikka oopperatalot, teatterit, sun muut ovatkin kaukana. Ja eihän ihminen nyt niin kovin paljon edes tarvitse.
Utsjoen Saamen musiikkiakatemiassa alkaa pian lapsille ja nuorille tarkoitettu musiikkikoulutus. Anna on siinä omien sanojensa mukaan ”pikkuisen mukana”.
– Toivottavasti Saamen musiikkiakatemia saisi lähitulevaisuudessa pyöräytettyä taas isomman koulutuksen aikuisille, koska siellähän on saatu mahtavia tuloksia aikaisempien projektienkin kanssa. Mutta sehän on kyllä kiinni meidän omasta luovuudesta sekä siitä, että mistä löytyy aina rahoittajia. Ja se vanha puutalo on mahtava, siellä on hyvä tunnelma ja hyvät tilat sekä soittimet.
Jaakko Peltomaa
