Karigaskeittiöiden pilkkikisoissa pelkästään siima on kireällä
Riutulan lastenkotia muisteltiin lämmöllä
Inarin Yhteismetsä löysi osakkaitaan hyödyttävän kestävän ratkaisun IFL- alueelle
Enska Mäntykangas muutti majaa Suomussalmelle
Hilpuri pyöritti pullat Attendon päiväkahvipöytään vielä yli 100-vuotiaana
Inarilaiset ikääntyvät kovaa vauhtia
Guttormit kokoontuvat Norjan Karasjoella
Koppelon vanhan koulun päiväkirjat, osa 6
Kunnalliskertomuksen tilasto-osa
Johtaako Martin Scheinin valtiojohtoa tietoisesti harhaan?
A-
A+
Camera Borealis 2021 esitteli katsojille Saamenmaan vuodenajat
Camera Borealis 2021 vei katsojansa nojatuolimatkalle Saamenmaan kahdeksaan vuodenaikaan. Saamelaiset valokuvaajat Piiku Aikio, Aslak Paltto ja Tanja Sanila järjestivät lauantaina komean kattauksen ihmisen ja luonnon yhteiselosta pohjoisessa. Alkupalat saatiin perjantai-iltana, kun Tarja Länsman näytti esityksensä Hyvinvointia luonnosta.
Ohjelman kansainvälisestä osuudesta vastasi Jokkmokissa asuva Carl-Johan Utsi. Hän joutui viime metreillä perumaan Inariin tulonsa ankaran flunssan takia, mutta etäyhteydet takasivat sen, että Utsi järjesti näytöksensä kotoaan ja sitä saatiin ihailla sujuvasti Sajoksen auditoriossa ja kotikatsomoissa. Tunnelma vaikutti jopa kotoisalta, kun silmin nähden flunssainen Utsi tarinointinsa välissä hörppi kuumaa juotavaa ja kävi välillä ruudun ulkopuolella turistamassa nenäänsä.
Ruotsin ja Suomen Lapissa asuvien kuvaajien esitysten jälkeen yleisöä hemmotteli vielä kuusamolainen luontokuvaaja Ari-Matti Nikula esityksellään Hallanvaara ja muita mielentiloja
– Jokaiselta retkeltä löytyy kuvattavaa. Kuvaan sitä mitä luonto kulloinkin tarjoaa, enkä häiritse luontoa, enkä harmittele, jos joku asia jää kuvaamatta. Jos koskikaran kuvaaminen epäonnistuu yhdellä retkellä, niin ehkä se onnistuu toisella, kertoi Piiku Aikio kuvausmenetelmistään.
Aikio sanoi, että hänen valokuvaamisensa alkoi aikoinaan ihastuksesta ruokaan.
– Olin ihastellut kauniita smoothieta ja halusin valmistaa niitä. Lähdin kilpailemaan smoothien SM-kisoihin. Ensimmäisenä vuotena ei tosin tullut menestystä, mutta seuraavana vuonna tuli SM. Aloin valokuvata oikein tosissani ja kun samalla kirjoitin ruokablogia, niin siihenkin tarvittiin kuvia. Opiskelin valokuvaamista ja samalla aloin kuvata yhä enemmän myös luontoa.
Inarijärvi oli mukana monissa Aikion kuvissa. Osa yleisöstä jännitti vähän korviaan, kun Piiku alkoi puhua Ukonkivestä, mutta pian tilanne laukesi, kun hän sanoi puhuvansa Ukonkivestä, koska heille se oli lapsena tosiaan Ukonkivi. Hän huomautti, että virallisesti ja kartoissa saari on toki Ukonsaari.
Juontaja Juhani Henriksson arveli, että Piiku Aikion esityksen nimi voisi olla vaikka "onnellisuusteema", koska kaikista hänen kuvistaan aisti onnellisuuden ja ilon kaikesta siitä, mitä luonto katsojalleen antaa.
Aikio sanoi, että hän tykkää kuvata luontoretkillään hyvin paljon yksityiskohtia. Ikisuosikkeja hänelle ovat erilaiset puut, etenkin kelot sekä jäkälöityneet kivet.
– Olet kasvanut Inarijärven rannalla. Inarijärvi kuuluu sinun elämääsi. Sen voi todella aistia, kun näitä sinun kuviasi katsoo, tuumasi Henriksson.
Luonto muuttuu joka päivä
Aslak Palton kuvakattaus oli peräisin Lemmenjoen kansallispuistosta. Poromiehenä Paltto joutuu kulkemaan luonnossa kelillä kuin kelillä. Sää muuttuu joka päivä ja kuvausolosuhteetkin vaihtelevat äärimmäisestä helteestä ja auringonpaisteesta tulipalopakkaseen tai poskia viiltävään tuiskuun.
Aslak kuvaa niin järjestelmäkameralla kuin puhelimellakin.
– Kymmenen vuotta sitten kuljetin ahkerasti järkkäriämukana ja matkassa oli koko kalusto ja pitkät putket. Kännykkäkameralla kuvaaminen onnistuu nykyään ihan hyvin, jos puhutaan lähitaistelusta. Tunturissa voi olla orpo olo, jos mukana on vain kännykkäkamera. Sehän järjestelmäkamerassa on etuna, että se ottaa terävimmät kuvat ja järkkäri mahdollistaa hyvin kuvien jälkimuokkauksen.
Palton kuvista välittyi myös ilmaston muuttuminen. Hän oli kuvannut muun muassa etanaa. Jos satunnainen retkeilijä näkee Lemmenjoen kansallispuistossa etanan, niin hän ei välttämättä ajattele siitä yhtään mitään. Poromies sen sijaan pohtii, voiko etana tuoda vahinkoa porotaloudelle. On nimittäin epäilty, että se voisi levittää aivomato-sairautta. Kovana hillastajana Paltto on törmännyt myös hillakuoriaisen tuhoihin. Hillakuoriaisen leviäminen voi johtua ilmastonmuutoksesta ja se on aikamoinen tuholainen hillajängällä - voi mennä kymmenenkin vuotta ennen kuin sen jäljiltä hilla taas kasvaa.
Aslak Paltto kuvaa paljon myös petojen tappamia poroja. Porolla on luonnossa monta ottajaa, kuten ahma, ilves ja kotka. Ahma voi repiä poroa niin, että se ei kuole, mutta jää henkitoreisiin. Paikalle osuvan poromiehen tehtäväksi jää sitten päästää poro hengiltä pois kitumasta. Paltto on joutunut lopettamaan myös maakotkan repimän ja virumaan jättämän poron.
Yleisöä kiinnosti, kuinka hyvin poromies voi kesällä löytää poronraadon petojen jäljiltä ja Paltto vastasi, että vaikeaa se on.
– Talvella pedot on helppo jäljestää, mutta kesällähän jälestäminen on vaikeaa. Eikä kesällä liikuta niin laajoilla reviireillä kuin talvella, emmekä oikein haluakaan liikkua, ettei pilata maastoa. Kesähelteellä poronraato mätänee ja katoaa luonnosta hyvin nopeasti.
Yleisö halusi myös tietää, onko Lemmenjoki nyt puhdistunut, kun konekaivu on loppunut. Palton näkemys oli, että vesi on kirkastunut ja puhdistunutkin, mutta nousutaimen ei ole palannut ja harjuskin on kadoksissa. Vaikka vesi nyt kirkkaalta näyttääkin, niin kokonaan toinen juttu on, mitä vesistössä yleensä on tapahtunut kaivun jäljiltä.
Elämää ja kuolemaa
Tanja Sanila vei katsojansa elämään Kolttainmailla, kolttasaamelaisten arkiseen elämään Sevettijärvelle, koteihin, kalavesille ja porometsälle. Tanja on siitä erikoinen luontokuvaaja, että hänen kamerakalustoonsa kuuluu myös saksanseisoja.
– Kolttasaamelaisille saksanseisoja on pyhä eläin, hän vitsaili.
Sanila sanoi, että monet kuvat olisivat jääneet ottamatta, jos ei hän olisi kulkenut metsässä saksanseisoja-kaverinsa kanssa. Kun saksanseisoja näkee kärpän puussa, niin se tulee kertomaan Tanjalle, että puussa olisi kuvattavaa.
– Saksanseisoja on valokuvausystävällinen. Jos mukana kulkisi pystykorva, niin se räkyttäisi niin, että koko kylä kuulisi...
Tanja Sanila kertoi, että hänen valokuvausharrastuksestaan kuuluu kiitos Sevettijärven koululle. Opettajat valoivat oppilaisiin valokuvausinnostusta ja lintuja kuvattiin niin, että Sanila on tänä päivänäkin aika taitava lintujen tunnistaja.
Sanilan poronhoitokuvissa esiintyi myös naisia ja pääasiassa hänen sukunsa naisia, jotka ovat aina kulkeneet porometsällä. Yleisöä hykerrytti erityisesti kuva Tanjan tädistä, jossa nainen polttaa punaista norttia ja tähyilee tunturiin oopperakiikareilla, jotka hän oli löytänyt Kirkkoniemen kirpparilta. Martta-täti oli kehunut, että kiikareilla näkyy hyvin.
Myös Tanja Sanilan kuvista näki, kuinka poroja joutuu aika ajoin petojen ruuaksi. Kun karhu herkuttelee poron vasalla, niin ei siitä sen aterioinnin jäljiltä jää paljon jäljelle. Kun menee seuraavana päivänä katsomaan ateriointipaikkaa, niin ketut, korpit ja kotkat ovat syöneet loputkin. Jos paikalle sattuisi satunnainen retkeilijä, niin tuskin hän huomaisi enää niistä pienistä jäljistä, että siihen on eilispäivänä peto tappanut poron.
Sanila on vuosien varrella kuvannut paljon kolttasaamelaisia arkisissaan askareissaan, kuten juuritöitä tekemässä ja nuotalla. Hän on kuvannut kolttasaamelaisia myös Etelä-Suomessa, jossa kolttamiehen ammatti voi olla vaikka rekkakuski. Sanila pitää ihmisten kuvaamisesta ja toki kameran eteen on joutunut paljon muitakin kuin kolttia.
Yleisö sai nähdä myös muutaman kuvan Sevettijärven ortodoksikirkosta kolttasaamelaisen hautajaisista.
– Elämä on myös kuolemaa, sen näkee porotöissä, sen näkee siitä, että meidän läheisemme kuolevat. Me kolttasaamelaiset ajattelemme, että ihminen olkoon iäti muistettu. Kun me muistamme tuonpuoleiseen mennyttä ihmisiä, niin hän on keskuudessamme. Niin kauan kuin me muistamme poisnukkunutta läheistämme, niin kauan elämä jatkuu, valotti Sanila ortodoksien ajatusmaailmaa.
Hän kertoi myös omia kokemuksiaan luonnon ja ilmaston muutoksesta. Vuonna 1986 Tanjan Rauno-isä oli kuullut, että Sevetin kaatopaikalla on merikotka ja niinpä isä ja tytär kiirehtivät kiireen vilkkaa kaatikselle nähdäkseen harvinaisen mereltä tulleen vierailijan.
– Tänä päivänä merikotka ei ole mikään kumma. Merihän on ihan Sevettijärven vieressä ja parhaillaan olen nähnyt 12 merikotkaa poronraadon vieressä.
Jaakko Peltomaa
TIETOLAATIKKO
Inarijärvi on ainutlaatuinen
Camera Borealis-tapahtuman juontaja Juhani Henriksson sanoi olevansa ylpeä siitä, että häntä pyydettiin hienon ja perinteisen luontovalokuvatapahtuman juontajaksi.
– Tapahtuma on minulle tuttu ja tunnen kameraseuran väkeä. Kerran sain itsekin esitellä Camera Borealiksessa Arktiset vedet-sarjaa. Olen kuvannut hyvin paljon juuri Inarin kunnan alueella ja paikalliset ovat auttaneet minua työssäni ja heistä on tullut minulle hyviä ystäviä.
Henriksson arveli, että ehkä Inarijärvi on Inarin kunnan alueella hänelle kohde ylitse muiden.
– Inarijärven laajuus ja erämaisuus ovat ainutlaatuisia juttuja. Kun viime kesänä kävin Onnelan tilalla Inarijärven itäpuolella, niin sen venematkamme aikana ei tainnut tulla ketään muuta veneilijää vastaan. Sehän on ihme, että Inarijärvi on tosiaan järvi, jossa voi liikkua ja olla päiväkausia ilman että näkisi ketään muita.
Henriksson sanoi, että Inarijärven kansallispuistoon hän ei ainakaan vielä osaa ottaa kantaa, koska ei ole asiaan perehtynyt tarpeeksi.
– Järven erämaisuus pitää turvata, mutta tarvitaanko siihen kansallispuistoa, niin siihen en ole pätevä vastaamaan. Mutta toisaalta, ei kai Suomessa olekaan huonoa kansallispuistoa, ei varmaan yhdenkään puiston perustamista ole tarvinnut katua.
Henrikssonin näkökantaa kuunteleva luontokuvaaja Ari-Matti Nikula ei sen sijaan epäröinyt kertoa omaa kantaansa:
– Ehdottomasti puisto. Silloin Inarijärven erämaisuus olisi turvattu.
Camera Borealis-tapahtuman juontajaa ja mukana olleita luontokuvaajia yhdistää paitsi rakkaus Inarin luontoon, niin samalla huoli ilmastonmuutoksesta, jonka vaikutus iskee rajuimmin juuri arktisille alueille.
– Ilmasto lämpenee ja se vaikuttaa kalakantoihin. Ikävä kyllä on niin, että arktisilla vesillä vietetään nyt raudun pitkiä jäähyväisiä, sanoi Juhani Henriksson.
JP
