Le­gen­daa­ri­nen ra­di­oää­ni, La­pin Ra­di­on en­ti­nen toi­mit­ta­ja Es­ko Ran­ta on kir­joit­ta­nut PE­RUn­kir­jan, joka on ala­ot­sik­kon­sa mu­kaan erään­lai­nen mat­ka­o­pas Ete­lä-Ame­ri­kan kieh­to­vaan maa­han, jon­ka it­se­näis­ty­mis­ju­lis­tuk­ses­ta Es­pan­jan siir­to­maa­val­las­ta tuli hei­nä­kuus­sa 2021 ku­lu­neek­si ta­san 200 vuot­ta.

Kiin­nos­tus saa­me­lai­siin ja mui­hin al­ku­pe­räis­kan­soi­hin joh­ti sii­hen, et­tä Es­ko Ran­ta läh­ti vuo­den 1999 lo­pul­la Pe­ruun tu­tus­tu­maan In­ko­jen jäl­ke­läi­siin.

Te­ki­jä­noi­keuk­sis­ta luo­pu­mi­sen palk­ki­ok­si Yleis­ra­di­os­sa sai pi­tää kou­lut­tau­tu­mis­lo­maa täy­del­lä pal­kal­la. Es­kol­la oli eläk­keel­le pää­se­mi­seen mat­kaa nel­jä vuot­ta ja hän ar­ve­li, et­tä nyt on kor­kea ai­ka käyt­tää hy­väk­si ta­lon hy­väk­si ke­hut­tu­ja so­si­aa­lie­tuuk­sia.

Yh­des­sä Ran­nan kans­sa Pe­ruun läh­ti­vät Juha Yli­saa­ri ja Jose Mon­ca­da. Yli­saa­ri oli kun­to­sa­liy­rit­tä­jä Ro­va­nie­mel­tä ja Mon­ca­da muu­sik­ko, joka on al­ku­pe­räl­tään moc­hi­ca-hei­moa. Nyt rei­lut 20 vuot­ta mat­kan jäl­keen il­mes­tyi kol­mi­kon yh­teis­työ­nä te­ke­mä PE­RUn­kir­ja, jon­ka on kus­tan­ta­nut Väy­lä­kir­jat.

Es­kol­le yh­teis­työ Väy­lä­kir­jo­jen kans­sa on jo tut­tua, sil­lä Es­kon elä­mäs­tä ker­to­va Sel­viy­ty­jät-kir­ja il­mes­tyi 2020 Väy­lä­kir­jo­jen kus­tan­ta­ma­na. Kir­jas­sa Es­ko kir­joit­taa kol­men su­ku­pol­ven ta­ri­naa ja Sel­viy­ty­jät al­kaa yli yli sa­dan vuo­den ta­kaa hä­nen hä­mä­läis­syn­tyi­sen isän­sä mat­kas­ta poh­joi­sen tuk­ki­sa­vo­toil­le tie­naa­maan lei­pää tu­han­sien tuk­ki­jät­kien ta­voin. Kir­jan ta­kau­mat pei­laa­vat myös isän per­heen koh­ta­loi­ta ke­vään 1918 si­säl­lissodan mai­nin­geis­sa. Sel­viy­ty­jät-kir­jan lo­pul­la Es­ko vie lu­ki­jan­sa työ­e­lä­män­sä po­lul­le ja ker­too elä­väi­ses­ti mi­ten ra­di­o­työ­tä teh­tiin ai­ka­na en­nen so­mea – omal­la per­soo­nal­la ja maa­kun­nan kuu­li­joi­ta täy­del­lä sy­dä­mel­lä pal­vel­len.

Mikä sit­ten sai Es­ko Ran­nan lait­ta­maan kou­lut­tautu­mis­lo­man­sa koh­teek­si juu­ri Pe­run? Ete­lä-Ame­rik­ka oli kieh­to­nut hän­tä jo pik­ku­poi­ka­na. Ko­to­na Phi­lip­sin Pik­ku-Mat­ti – ra­di­os­ta ka­jah­ti soi­maan pe­ru­lai­sen sop­raa­non lau­la­ma­na ”Chunc­ho”. Lau­la­jan ää­ni nou­si niin kor­ke­al­le, et­tä ik­ku­nat tä­ri­si­vät ja lat­ti­al­la ol­leet höy­län­las­tut vä­räh­te­li­vät. Kuu­lut­ta­ja va­lis­ti, et­tä ää­nes­sä oli Yma Su­mac, pe­ru­lai­nen sop­raa­no, jon­ka ää­ni­a­la on nel­jä ok­taa­via.

Rat­kai­se­vin syy sil­le, et­tä koh­teek­si tuli juu­ri Peru, oli kui­ten­kin ys­tä­vyys Jose Mon­ca­dan kans­sa. Te­ki­hän Es­ko Jo­sen kans­sa myös oh­jel­mia La­pin Ra­di­oon.

Es­ko-po­jan mie­li­ku­vi­tus lauk­ka­si ko­to­na Pel­ko­sen­nie­mes­sä mil­loin in­ko­jen mail­le, mil­loin hun­ni­pääl­lik­kö At­ti­lan tais­te­lu­tan­te­reil­le. Es­ko ih­met­te­li, mitä ih­meen li­haa At­ti­la peh­mit­ti sa­tu­lan­sa al­la rat­sas­ta­es­saan. Sit­ten hän ym­mär­si, po­ron­hoi­to­a­lu­eel­la kas­va­nee­na, et­tä At­ti­lan liha oli tie­tys­ti kui­vat­tua. Sitä peh­mi­tet­tiin sa­tu­lan al­la hel­pom­min syö­tä­väk­si.

Kui­va­li­haa Es­ko pak­ka­si mu­kaan myös Pe­run reis­sul­le. Se­hän oli mah­ta­vaa eväs­tä vuo­ris­tos­sa, ke­vyt­tä kan­taa. Ve­si­pul­lo vyöl­le ja pie­ni pala kui­va­li­haa suu­hun – lop­pu on sit­ten ete­ni­jän kun­nos­ta kiin­ni. Kui­va­li­han ot­ta­mi­nen oli hyvä oi­val­lus myös sik­si, et­tä sen tar­jo­a­mi­nen oli hyvä tapa lä­hes­tyä ih­mi­siä.

Mat­ka­tes­saan eri kul­ku­vä­li­neil­lä ym­pä­ri Pe­rua, mat­ka­lai­set poh­ti­vat al­ku­pe­räis­kan­so­jen ase­maa. La­pin his­to­ri­an tun­te­va kir­joit­ta­ja Es­ko Ran­ta ha­vain­noi myös kah­den eri­lai­sen al­ku­pe­räis­kan­san – pe­ru­lais­ten ja saa­me­lais­ten – kult­tuu­rien ja ar­jen sa­man­kal­tai­suuk­sia ja ero­ja.

Mat­kaa teh­des­sään Es­ko mie­tis­ke­lee, mi­kä­hän sii­nä­kin oli, et­tä maa­il­man al­ku­pe­räis­kan­so­jen en­sim­mäi­ses­sä ko­kouk­ses­sa Ka­na­das­sa vuon­na 1975 in­ti­aa­nit pro­tes­toi­vat saa­me­lais­ten ot­ta­mis­ta mu­kaan yh­tei­seen jär­jes­töön.

Hän poh­tii myös kir­kon roo­lia alis­ta­ja­na eri puo­lil­la maa­il­maa, niin Saa­men­maal­la kuin Ete­lä-Ame­ri­kas­sa­kin. Ju­ma­lan ni­mis­sä on al­ku­pe­räis­kan­san lap­sia riis­tet­ty van­hem­mil­ta eri­lai­siin lai­tok­siin ”muka kas­va­tet­ta­vik­si”.

Es­ko miet­tii tä­män päi­vän saa­me­lai­suut­ta ja tuo esil­le sen hie­non sei­kan, et­tä poh­jois­mais­sa kou­lu­tus on lä­hes kaik­kien ulot­tu­vil­la ja sen huo­maa myös saa­me­lai­sis­ta; on saa­men­kie­lis­tä kor­ke­a­kou­lu­tus­ta ja aka­tee­mis­ta ura­pol­kua jos jon­kin­lais­ta kaik­kien ulot­tu­vil­la. Mut­ta toi­sin on Pe­rus­sa. Useim­mil­la kou­lun­käyn­ti jää ala-as­tee­seen. Iso osa al­ku­pe­räis­vä­es­tös­tä jää kou­lu­tuk­sen ul­ko­puo­lel­le. Tai ku­ten Es­ko sa­noo: ”Kun syö­mi­nen on pa­ras elin­kei­no, sil­loin kou­lu­tus jää hel­pos­ti toi­sek­si. Ra­haa on alet­ta­va hank­ki­maan jo pie­ne­nä.”

Es­ko Ran­ta miet­tii myös kan­sain­vä­lis­tä mat­kai­lua. Pe­run hal­li­tus jät­ti Uros-saa­ril­le ho­tel­lit tie­ten tah­to­en ra­ken­ta­mat­ta ja saa­rel­la tu­ris­tit käy­vät töl­lis­te­le­mäs­sä al­ku­a­suk­kai­den elä­män­muo­toa, joka on ol­lut sa­man­lais­ta jo sa­to­ja vuo­sia. Ko­lo­ni­a­lis­mia? – eh­kä si­tä­kin, mut­ta tu­ris­tit jät­tä­vät kui­ten­kin saa­rel­le ra­haa os­tok­sis­taan. Yleen­sä­kin saar­ten asuk­kai­den vaih­to­eh­dot ovat vä­his­sä.

Poh­jois­mais­sa Uros- ja Ta­qui­le-saar­ten kal­tais­ta tu­ris­tie­lä­mys­tä on enää mah­do­ton jär­jes­tää. Saa­me­lai­set elä­vät val­ta­kun­tien ra­jo­jen si­sä­puo­lel­la naut­tien sa­mois­ta oi­keuk­sis­ta ja vel­vol­li­suuk­sis­ta kuin val­ta­vä­es­tö­kin.

Es­ko muis­te­lee, kuin­ka 60-lu­vul­la tu­ris­te­ja vie­tiin Rait­ti­jär­vel­le, tiet­tö­mään ky­lään, ja sii­nä oli sil­loin vie­lä ek­so­tiik­kaa, kun mat­ka teh­tiin po­roil­la.

PE­RUn­kir­jas­sa teh­dään mat­kaa muun mu­as­sa Mac­hu-Pic­c­huun ja Ti­ti­ca­ta-jär­veen. Mie­leen­pai­nu­va on ku­vaus kel­lu­vis­ta Uros-saa­ris­ta. Ne­hän on teh­ty kais­lois­ta ja la­ho­a­vat al­ta­päin. Nii­hin li­sä­tään koko ajan kais­laa kel­lu­mi­sen var­mis­ta­mi­sek­si. Kos­ka mat­kal­la ol­laan hy­vin kor­ke­al­la, vä­hä­hap­pi­ses­sa il­ma­na­las­sa, jou­tuu mat­ka­lai­nen kul­ke­maan hi­taas­ti, kuin lais­ko­tel­leen.

Ur­hei­lua har­ras­ta­vil­le mie­hil­le se tun­tuu ou­dol­ta. Vä­häis­tä ri­pu­lia lu­kuu­not­ta­mat­ta sel­vi­tään il­man sai­ras­tu­mis­ta. Lie­kö asi­aan vai­kut­ta­nut kui­va­li­ha eli tsärk­ki, vai sen kyy­ti­poi­ka­na nau­ti­tut ja­lot lää­ke­juo­mat…

PE­RUn­kir­ja on pak­su, elä­väi­nen ja läm­pi­mäl­lä huu­mo­ril­la teh­ty mat­ka­kir­ja, joka kes­tää ai­kaa ja lu­ke­mis­ta tänä päi­vä­nä­kin, vaik­ka it­se reis­su on­kin teh­ty vii­me vuo­si­tu­han­nen vii­mei­se­nä syk­sy­nä. Ete­lä-Ame­ri­kas­ta ja eten­kin Pe­rus­ta kiin­nos­tu­neil­le kir­jaa voi suo­si­tel­la. Toi­vot­ta­vas­ti PE­RUn­kir­ja löy­tää tien­sä myös kou­lui­hin vaik­ka­pa his­to­ri­an ja maan­tie­don op­pi­tun­neil­le.

Mat­ka­kir­jat sor­tu­vat jos­kus kiil­to­ku­va­mai­suu­teen, mut­ta PE­RUn­kir­jas­sa ei ku­va­ta pel­käs­tään hie­no­ja mai­se­mia, joi­ta toki nii­tä­kin riit­tää, vaan sa­mal­la poh­di­taan pe­ru­lais­ten pär­jää­mis­tä ar­jes­sa ja teh­dään ver­tai­lu­ja saa­me­lais­ten oloi­hin Suo­mes­sa.

Es­ko Ran­nal­la on Pe­run reis­sul­ta jäl­jel­lä muis­to­jen ja ys­tä­vien li­säk­si van­ha al­pa­kan vil­las­ta teh­ty pai­ta:

”Väis­tä­mät­tä tu­lee mie­leen se ai­ka, jol­loin po­ro­ja pai­men­ta­vat sa­noi­vat, et­tä po­ros­ta jää met­sään vain hen­ki. Kaik­ki muu koi­tui hoi­ta­jan hy­väk­si. Niin kuin po­rot sel­vi­ä­vät lu­mes­sa ja pak­ka­ses­sa, sel­vi­ä­vät myös al­pa­kat kor­ke­as­sa il­ma­na­las­sa, jos­sa lam­paat, he­vo­set tai leh­mät ei­vät pär­jäi­si.”

Jaak­ko Pel­to­maa