Ro­va­nie­men so­tain­va­li­dien kun­ni­a­pu­heen­joh­ta­ja, Ro­va­nie­men so­ta­ve­te­raa­nien kun­ni­a­jä­sen ja Pet­sa­mo-seu­ran kun­ni­a­pu­heen­joh­ta­ja, po­lii­si­na elä­mä­nu­ran­sa teh­nyt Jor­ma Sa­vu­kos­ki nuk­kui pois tam­mi­kuun 25. päi­vä. Hän oli kuol­les­saan 95-vuo­ti­as.

Jor­ma Sa­vu­kos­ki oli syn­ty­nyt Pet­sa­mon Sal­mi­jär­vel­lä 2.2.1925. Hä­nen isän­sä oli läh­te­nyt Me­ri­jär­vel­tä kä­vel­len koh­ti Pet­sa­moa pula-ai­ka­na vuon­na 1912. Ro­va­nie­mel­tä isän mat­kaan lyöt­täy­tyi joku kul­ku­mies, jo­ten lop­pu­mat­kal­le oli tar­jol­la jut­tu­seu­raa­kin. Sal­mi­jär­vel­lä Sa­vu­kos­ki sai yö­si­jan Ran­ta Ma­tin ta­los­ta. Aa­mul­la ra­ha­ton mies ky­säi­si var­muu­den vuok­si, oli­si­ko ta­los­sa tar­jol­la hom­mia ja isän­tä vas­ta­si, et­tä hei­nän­te­koon tar­vit­tai­siin rius­kaa mies­tä.

–Ta­lon­vä­ki ty­käs­tyi isään, kun ne huo­ma­si, et­tä tuos­sa on hur­ja vii­ka­te­mies. Ja isä­ni is­ki sil­män­sä Ran­ta Ma­tin tyt­töön, sii­tä al­koi hei­dän yh­tei­nen ta­ri­nan­sa ja sil­lä ta­val­la Sa­vu­kos­ken suku sit­ten liit­tyi sii­hen Sal­mi­jär­ven suu­reen Ran­nan su­kuun, muis­te­li Sa­vu­kos­ki.

Nikkeliyhtiöstä alkoi Petsamon loistokausi

Jor­ma Sa­vu­kos­ken var­hai­sis­sa muis­ti­ku­vis­sa Sal­mi­jär­vi oli rau­hal­li­nen, "apa­ti­aan" vai­pu­nut kylä, mut­ta nik­ke­li­kai­vok­ses­ta al­koi Sal­mi­jär­ven ky­län ja koko Pet­sa­mon lois­to­kau­si. Asu­kas­lu­ku nou­si hur­jas­ti ja sa­mal­la pet­sa­mo­lais­ten ve­ro­tus voi­tiin las­kea ole­mat­to­miin.

Jor­ma muis­ti lap­suu­des­taan myös Kal­le Ora­jär­vi-ni­mi­sen vii­naan me­ne­vän mie­hen, joka omis­ti maa­ta mo­lem­min puo­lin tie­tä.

Maat oli­vat Jän­kä­pe­räl­lä, mut­ta Kal­le loh­koi niis­tä pie­niä tont­te­ja ja ih­mi­set ra­ken­si­vat sin­ne kai­ken­lai­sia kop­pe­roi­ta. Jän­kä­pe­räl­lä oli ai­na tap­pe­lui­ta ja siel­lä ih­mis­hen­ki oli löy­häs­sä. Kal­le Ora­jär­vi juo­pot­te­li ra­han­sa ja ky­lä­läi­set ris­ti­vät hä­net kaup­pa­neu­vok­sek­si.

Sa­vu­kos­ki tun­si lap­suu­des­saan Väi­nö Gul­lsté­nin, joka myö­hem­min tun­net­tiin su­ku­ni­mel­lä Paa­si­lin­na. Sa­vu­kos­ken mu­kaan kons­taa­pe­li Väi­nö Paa­si­lin­na oli va­ka­va ja oi­keu­den­mu­kai­nen mies, joka us­kal­si ko­vis­tel­la myös Nik­ke­liyh­ti­ö­tä, joka il­man lu­paa kai­voi hiek­kaa sal­mi­jär­ve­läis­ten mail­ta. Yh­tiö ei ky­sy­nyt lu­pia maa­not­toon ja kär­si­jöi­tä oli­vat myös kol­tat, joka asui­vat Kuots­jär­ven mah­ta­vil­la hiek­ka­ran­noil­la. Paa­si­lin­na puo­lus­ti ky­lä­läi­siä ja toki sa­mal­la omaa­kin ko­ti­aan, jon­ka mail­ta so­raa oli myös vie­ty.

Sa­vu­kos­ken mu­kaan Väi­nö Paa­si­lin­na oli oi­ke­al­la asi­al­la. Hän oli yleen­sä­kin oi­keu­den­mu­kai­nen ja puo­lus­ti heik­ko­ja, ku­ten lu­ku­tai­dot­to­mia kolt­ta­rie­pu­ja. Jor­ma Sa­vu­kos­ken mu­kaan Paa­si­lin­na si­ne­töi kui­ten­kin oman koh­ta­lon­sa uh­ma­tes­saan mah­ta­vaa nik­ke­liyh­ti­ö­tä.

– Hän as­tui lii­an suu­ril­le var­pail­le, maa­her­ra erot­ti Väi­nön vi­ras­taan. Siel­tä kum­pu­si se val­ta­va kat­ke­ruus, jon­ka myö­tä hän vai­pui kom­mu­nis­miin. Ja siel­tä­hän se Er­no-po­jan­kin kat­ke­ra yh­teis­kun­ta­vas­tai­suus kum­pu­si. Vaik­ka ei­pä sil­lä, Er­non­kin tun­sin ja hyvä mies hän oli. Kun tie­tää, et­tä Paa­si­lin­nan per­he nöy­ryy­tet­tiin Va­re­jo­el­la ai­van kau­kai­sim­paan kor­pi­louk­koon asu­maan, niin ei tar­vit­se ih­me­tel­lä mik­si Er­nos­ta tuli sel­lai­nen vas­ta­rin­ta­mies, muis­te­li Sa­vu­kos­ki ke­säl­lä 2017.

Salmijärven kylässä ei ovia lukittu

Jor­ma Sa­vu­kos­kel­la oli kai­ken kaik­ki­aan läm­pi­mät ja vä­rik­käät muis­tot Sal­mi­jär­ven ky­läs­tä. Ovet jä­tet­tiin yök­si lu­kit­se­mat­ta ja mat­ka­mie­hiä saat­toi tul­la öi­sin pirt­tiin ja he et­si­vät jos­ta­kin nuk­ku­ma­so­pen. Aa­mul­la emän­tä ryh­tyi kah­vin­keit­toon ja las­ki kuin­ka mon­ta ih­mis­tä lat­ti­al­la ma­kaa, jot­ta tie­si, mon­ta­ko kup­pia pöy­tään pan­naan. Sa­vu­kos­ken pir­tin lat­ti­al­la saat­toi jos­kus nuk­kua hel­men­pyy­tä­jä Ar­vid We­ge­lius­kin. Omaa asu­mus­ta­han We­ge­liuk­sel­la ei ol­lut sen jäl­keen, kun nor­ja­lai­set ra­ja­var­ti­jat oli­vat polt­ta­neet hä­nen ka­la­ma­jan­sa Vou­va­tus­jär­vel­lä.

Pet­sa­mon ja Nor­jan vä­li­sel­lä val­ta­kun­nan­ra­jal­la ei ol­lut mi­tään käy­tän­nön mer­ki­tys­tä. Sa­vu­kos­ken per­he vei Nor­jaan hil­lo­ja, riek­ko­ja ja po­ron­li­haa. Ne vaih­det­tiin mar­ga­rii­niin ja veh­nä­jau­ho­säk­kei­hin. Tul­li­mies kat­se­li, kuin­ka ta­va­ra vir­ta­si ra­jan yli men­nen tul­len ja to­kai­si jos­kus Jor­man isäl­le, et­tä käy­kää jos­kus mal­lin vuok­si hä­nen­kin toi­mis­tol­laan.

Jor­ma Sa­vu­kos­ken äi­din sis­ko oli avi­oi­tu­nut Nor­jan puo­lel­le. Kun avi­o­liit­to­ja sol­mit­tiin pal­jon ra­jan mo­lem­min puo­lin, niin se li­sä­si kans­sa­käy­mis­tä en­ti­ses­tään. Sa­vu­kos­ki kävi so­tien jäl­keen ke­sä­lo­mil­laan Nor­jan Paats­jo­ki­laak­sos­sa. Hän kat­se­li Nor­jan puo­lel­ta, kuin­ka Nik­ke­lin pii­put sa­vu­si­vat Ve­nä­jän puo­lel­la. Sin­ne ei voi­nut men­nä enää joen poik­ki. Ker­ran oli Jor­man serk­ku va­hin­gos­sa men­nyt ver­kot­te­lu­reis­sul­laan lii­an lä­hel­le ra­jaa, pai­kal­le am­pai­si pi­ka­ve­neel­lä ve­nä­läi­nen ra­ja­par­tio mies­tä ko­vis­te­le­maan.

– Tuo serk­ku­po­jan ko­ke­mus­kin ker­too, et­tä kaik­ki en­ti­nen oli men­nyt. Se ei ol­lut enää sel­lai­nen sa­nan­mu­kai­nen rau­han ja kans­sa­käy­mi­sen raja kuin mei­dän ai­ka­na en­nen so­tia. Nor­jan puo­len asuk­kail­la ei oi­ke­as­taan ol­lut enää naa­pu­rei­ta Paats­jo­en toi­sel­la puo­lel­la. Siel­lä oli nyt tun­te­ma­ton maa ja vie­rai­ta ih­mi­siä, sa­noi Sa­vu­kos­ki.

Nor­ja­lai­sis­ta Sa­vu­kos­kel­la oli yleen­sä­kin hy­vät muis­tot. Nor­ja­lai­set ot­ti­vat pet­sa­mo­lai­set avo­sy­lin vas­taan tal­vi­so­dan evak­ko­reis­sul­la. Pet­sa­mo­lai­set ruo­kit­tiin ja hei­dät pu­et­tiin puh­tai­siin vaat­tei­siin. Sal­mi­jär­ven ky­lä­läi­set oli­vat kii­reh­ti­neet evak­koon Sal­mi­jär­ven jää­tä pit­kin. Viik­koa ai­em­min oli Sal­mi­jär­vi vel­lo­nut vie­lä va­paa­na, mut­ta Sa­vu­kos­ki oli sitä miel­tä, et­tä Ju­ma­lan ar­mos­ta Sal­mi­jär­vi jää­tyi vii­kon si­säl­lä niin kan­ta­vak­si, et­tä pet­sa­mo­lai­set pää­si­vät sitä pit­kin Nor­jaan. Ja kii­re­kin oli, kos­ka rys­sä oli jo 42 ki­lo­met­rin pääs­sä.

Sa­vu­kos­ki pai­not­ti ai­na, et­tä tal­vi­so­ta al­koi Pet­sa­mos­sa kah­ta päi­vää en­nen kuin vi­ral­li­nen sota al­koi. Ve­nä­läi­nen kun hyök­kä­si Vai­to­lah­den ra­ja­var­ti­os­toon en­nen so­dan vi­ral­lis­ta al­kua ja ot­ti van­gik­si kol­me ra­ja­mies­tä.

Ensimmäiset lantit lankkipoikana

Elä­män­sä en­sim­mäi­set ra­han­sa Jor­ma Sa­vu­kos­ki tie­na­si po­jan­nap­pu­la­na. Kai­vos­mie­het ja muut­kin läh­ti­vät il­lal­la tans­sei­hin Maa­mies­seu­ran ta­lol­le. Jor­ma kek­si, et­tä hän­pä ryh­tyy lank­kaa­maan tans­si­joi­den ken­kiä. Hän lait­toi siis­tin lau­ta­laa­ti­kon Osuus­kau­pan kah­vi­lan eteen, nos­ti sen pääl­le kak­si har­jaa ja ryh­tyi lank­ki­po­jak­si. Lank­kaus mak­soi 50 pen­niä ker­ral­ta.

Lupa lank­ki­po­jak­si ryh­ty­mi­seen oli saa­tu kons­taa­pe­li Paa­si­lin­nal­ta. Jor­ma-poi­ka ihan tä­ri­si po­lii­si­ka­ma­ril­la, kun to­ti­nen Paa­si­lin­na sil­mäi­li hän­tä ja lau­sah­ti: "Käyt­täy­ty­mi­nen, Jor­ma, muis­ta käyt­täy­ty­mi­nen."

Jor­ma Sa­vu­kos­ken elä­mä oli en­sim­mäi­sen ker­ran kat­kol­la Pet­sa­mos­sa. Ve­nä­läi­nen pu­dot­ti pom­min Sal­mi­jär­ven Taka-La­pin Osuus­kau­pan lii­ke­ra­ken­nuk­seen. Se oli täy­so­su­ma, jos­sa kah­dek­san ih­mis­tä kuo­li. Jor­ma oli sat­tu­nut ole­maan las­taus­sil­lan al­la, kun pom­mi tip­pui, ja sel­vi­si ih­meen kau­pal­la hen­gis­sä. Ko­to­na jo tie­det­tiin kau­pan len­tä­neen il­maan ja kun Jor­ma il­mes­tyi pi­hal­le, juok­si äi­ti­muo­ri kyy­ne­leet sil­mis­sä vas­taan, siu­nai­li ja kiit­ti Ju­ma­laa.

Petsamon historian vaalija

Jor­ma Sa­vu­kos­ki oli Pet­sa­mo-seu­ran pu­heen­joh­ta­ja­na his­to­ri­a­toi­mi­kun­nas­sa, joka suun­nit­te­li Pet­sa­mon his­to­ri­as­ta ker­to­vaa pak­sua kir­jaa Tur­jan­me­ren maa, mikä il­mes­tyi vuon­na 1999.

Kun vie­rai­lin Jor­man luo­na, niin hän nap­pa­si kir­ja­hyl­lys­tään tuon pak­sun kir­jan. Hän pu­hui ar­vos­ta­vas­ti ys­tä­väs­tään, kir­jai­li­ja Mir­jam Käl­kä­jäs­tä, joka oli kir­jaa edis­tä­neen his­to­ri­a­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja. Kir­ja­hyl­lys­sä näyt­ti ole­van pit­kä rivi mui­ta­kin Pet­sa­mo-ai­hei­sia kir­jo­ja, ei Sa­vu­kos­ki nii­tä­kään moit­ti­nut, mut­ta hän oli eri­tyi­sen yl­peä Tur­jan­me­ren maas­ta, jota hän piti puo­lu­eet­to­ma­na tie­to­kir­ja­na, ja niin kat­ta­va­na opuk­se­na, et­tä siel­tä löy­tyy käy­tän­nös­sä "jo­kai­sen pet­sa­mo­lai­sen nimi."

Pet­sa­mo-seu­ra pys­tyt­ti ai­koi­naan Iva­loon Jää­me­ren kan­san evak­ko­tie-pat­saan. Sa­vu­kos­ki tun­si tar­koin pat­saan syn­ty­his­to­ri­an ja muis­ti ko­ros­taa, et­tä il­man Vil­ja­mi Ran­taa ei pat­sas­ta kui­ten­kaan oli­si - Vil­ja­mi oli mies, joka teki käy­tän­nön työn, hank­ki ra­hat ja völ­jä­si ki­vi­paa­den­kin met­säs­tä.

Jor­ma Sa­vu­kos­ki oli tie­tys­ti ko­ti­seu­tu­mat­koil­la ko­lun­nut tar­koin Pet­sa­mon ja to­den­nut, et­tei siel­lä ole hä­nel­le enää mi­tään. Hän suri van­han ko­ti­seu­tun­sa sii­vot­to­muut­ta ja pa­hoit­te­li, et­tä Sä­räs­la­en tun­tu­rin­kin ve­nä­läi­nen oli lou­hi­nut pois. Hä­nen muis­tois­saan eli se Pet­sa­mo, mikä oli ah­ke­ril­le ih­mi­sil­le maa­il­man pa­ras paik­ka - mi­kä­li itäi­nen kä­si­var­si oli­si jää­nyt Suo­mel­le, niin hän ar­ve­li, et­tä sii­tä oli­si ke­hit­ty­nyt ku­kois­ta­va alue, ku­ka­ties jon­kin­lai­nen va­paa­kaup­pa-alu­e­kin.

Ina­riin Sa­vu­kos­ki piti tii­viis­ti yh­teyt­tä ai­ka lail­la vii­me vuo­siin as­ti. Yh­tey­den­pi­to ja pu­he­lin­soi­tot Ina­rin alu­eel­le van­hoil­le pet­sa­mo­lai­sil­le tie­tys­ti lop­pui­vat, kun ei lo­pul­ta ol­lut ke­nel­le soit­taa. Ran­ta Vil­ja­mi, Ei­no Port­ti, ja kaik­ki muut nuk­kui­vat hil­jal­leen pois. Lo­pul­ta van­ho­ja pet­sa­mo­lai­sia ikä­to­ve­rei­ta tai­si ol­la vain Iva­lon An­na ja Aa­pe­lis­sa asus­te­le­va su­ku­lais­tyt­tö Lau­ra Huu­mo­nen, omaa su­kua Ran­ta.

Rääpäleet olivat rintamalla tykinruokaa

Jor­ma Sa­vu­kos­ki oli lop­puun saak­ka Isän­maan mies ja hä­nel­le oli sel­vää, et­tä hän läh­ti ai­koi­naan Suo­mea puo­lus­ta­maan, kun käs­ky kävi. Hä­nen isän­maal­li­suu­teen­sa ei teh­nyt sä­röä se, et­tä hän ar­vos­te­li var­sin­kin van­hoil­la päi­vil­lään sitä, kuin­ka puut­teel­li­sel­la kou­lu­tuk­sel­la hä­nen ikä­pol­ven­sa, vuon­na -25 syn­ty­neet poi­ka­set rin­ta­mal­le lä­he­tet­tiin. Pi­ka­kou­lu­tus an­net­tiin Raa­hes­sa ja kou­lut­ta­ji­na oli­vat ku­ta­kuin­kin kä­py­kaar­ti­lai­set tai kai­ken­lai­set raa­kit, jot­ka opet­ti­vat so­taan läh­te­vil­le 18-vuo­ti­ail­le po­jil­le, mil­lä ta­val­la esi­mie­hel­le teh­dään kun­ni­aa. Niin­pä jo­kai­nen tie­si rin­ta­mal­le läh­ties­sään kuin­ka mo­nen met­rin pääs­tä pi­tää lait­taa kät­tä lip­paan, jos esi­mies lä­hes­tyy. Pal­jon muu­ta he ei­vät sit­ten tien­neet­kään.

Pi­ka­kou­lu­tuk­ses­sa ei ku­lu­tet­tu min­kään­lai­sia pat­ruu­noi­ta, ei oi­kei­ta, ei­kä har­joi­tus­pa­nok­sia. Jor­ma-poi­ka­kin raa­pai­si la­pi­ol­la hie­man maa­ta, heit­täy­tyi ma­hal­leen ja huu­si ko­val­la ää­nel­lä "lau­kaus", tai "pi­ka­ki­vää­rin am­mus". Jor­ma Sa­vu­kos­ken mu­kaan ei ol­lut­kaan ih­me, et­tä kun täl­lai­sen kou­lu­tuk­sen saa­neet nuo­ru­kai­set jou­tui­vat Tali-Ihan­ta­lan tu­li­myrs­kyyn, niin kaa­tu­mis- ja haa­voit­tu­misp­ro­sent­ti juu­ri hei­dän kes­kuu­des­saan oli suur­ta.

Kun Jor­ma Sa­vu­kos­ki sai jal­kaan­sa en­sim­mäi­set ar­mei­jan hou­sut, niin hou­sun­lii­tin­ki ulot­tui kau­laan as­ti. Hän nau­res­ke­li­kin sitä, et­tä oli­si­pa sil­loin ol­lut ka­me­ra käy­tös­sä, niin ny­ky­pol­vi nä­ki­si mil­tä näyt­ti suo­ma­lai­nen so­ti­las.

Sa­vu­kos­ki sa­noi hä­nen ikä­pol­ven­sa teh­neen rin­ta­mal­la par­haan­sa. Hän ko­ros­ti ai­na, et­tä osa mie­his­tä oli so­das­sa jopa vii­si pit­kää vuot­ta, ja siel­lä meni hei­dän nuo­ruus. Sa­vu­kos­ken per­hees­tä vii­si mies­tä läh­ti rin­ta­mal­le ja Jor­man van­hin veli oli so­das­sa vii­si vuot­ta. Hän oli komp­pa­ni­an­pääl­li­kön lä­het­ti, eli hän meni ai­na sin­ne, min­ne ku­kaan muu ei ha­lun­nut men­nä. Vel­jes­kat­raal­la oli var­je­lus­ta, kos­ka ku­kaan heis­tä ei kaa­tu­nut.

Poliisiksi ohi "kommunistipirujen"

Jor­ma Sa­vu­kos­ki teki elä­män­työn­sä po­lii­si­na Ro­va­nie­mel­lä. Hän ta­pa­si nau­res­kel­la, et­tä oli poi­ka­se­na näh­nyt Pet­sa­mos­sa len­tä­viä po­lii­se­ja, joil­la oli ko­me­at po­lii­sin­ta­kit, hou­sut ja vyöt yl­lään. Ul­jas näky syö­pyi nuo­ren po­jan mie­leen ja saat­toi vä­hän vai­kut­taa po­lii­si­kou­luun pyr­ki­mi­seen.

Sa­vu­kos­ki sai so­dan jäl­keen näh­dä po­lii­si­na kai­ken mah­dol­li­sen. So­dan käy­neet jät­kät tu­li­vat tu­tuik­si ja mon­ta ina­ri­lais­ta jät­kää­kin hän eh­ti pu­hu­tel­la, kun nämä tu­li­vat Ro­va­nie­mel­le vii­na­kaup­paan. Tap­pe­lun­rä­hä­köi­tä Ro­va­nie­mel­lä riit­ti, mut­ta Sa­vu­kos­ki tuli yleen­sä asi­ak­kait­ten­sa kans­sa toi­meen pu­hu­mal­la. Hän ju­tus­te­li, et­tä mis­sä­hän päin sinä mah­doit sota-ai­ka­na ta­pel­la, pian muis­tel­tiin so­ta­muis­to­ja, ja rä­hi­se­vä ka­ve­ri rau­hoit­tui.

Sa­vu­kos­ki piti pie­ne­nä ih­mee­nä, et­tä hän yleen­sä po­lii­si­kou­luun pää­si. Po­lii­si­kou­lu oli "kom­mu­nis­ti­pi­ru­jen" hal­lin­nas­sa, mut­ta Sa­vu­kos­ki oli il­mei­sen pä­te­vä nuo­ru­kai­nen, kun hän po­lii­si­kou­luun pää­si, vaik­ka ylei­nen lin­ja oli­kin, et­tä sin­ne otet­tiin mie­luum­min kä­py­kaar­ti­lai­sia. Sa­vu­kos­ki oli Pet­sa­mos­sa eh­ti­nyt toi­mia so­ti­las­poi­ka­na, täs­tä oli do­ku­men­tit tal­les­sa, ei­kä se ol­lut po­lii­si­a­lok­kaal­le mi­kään suo­si­tus.

Ro­va­nie­mel­lä van­ha ikä­pol­vi muis­taa vie­lä Jor­ma Sa­vu­kos­ken lii­ka­ni­mel­lä "nuk­ke­po­lii­si". Kuka lie­nee hä­net nuk­ke­po­lii­sik­si ris­ti­nyt, mut­ta lem­pi­ni­mi tu­lee sii­tä, et­tä Sa­vu­kos­ki esiin­tyi vi­ras­saan ai­na huo­li­tel­tu­na ja siis­ti­nä, hän ei pu­hu­nut ruo­kot­to­mia - ja lie­nee­kö si­ron­puo­lei­sil­la kas­von­piir­teil­lä­kin ol­lut jo­ta­kin vai­ku­tus­ta lii­ka­ni­meen. Ei nuk­ke­po­lii­si-sa­naa niin­kään pa­has­sa mie­les­sä käy­tet­ty, ja huo­nom­pi­a­kin lem­pi­ni­miä on var­mas­ti mo­nel­le po­lii­sil­le kek­sit­ty.

Kun vii­mek­si ta­pa­sin Jor­ma Sa­vu­kos­ken, niin hän oli juu­ri muut­ta­nut vai­mon­sa kans­sa omas­ta ko­dis­taan Ro­va­nie­men Vel­jes­ko­tiin. Hän oli vai­mon­sa omais­hoi­ta­ja, ja lo­pul­ta omas­sa ko­dis­sa asu­mi­nen oli käy­nyt pa­ris­kun­nal­le han­ka­lak­si. Jor­ma ei ol­lut ihan vie­lä täy­sin si­nut uu­den asuin­pai­kan kans­sa, vaik­ka pal­ve­lu siel­lä toki oli­kin hy­vää, ja oli­han hän it­se ol­lut ve­te­raa­ni­jär­jes­töis­sä Vel­jes­ko­din ra­ken­ta­mis­ta edis­tä­mäs­sä­kin.

Mo­nis­sa isän­maal­li­sis­sa juh­lis­sa Sa­vu­kos­ki näh­tiin lau­su­mas­sa ru­no­ja. Eten­kin Yr­jö Jyl­hän ru­noa "Vai­en­neet voit­ta­jat" hän lau­sui mie­lel­lään. Hän sai vuon­na 2016 kut­sun pre­si­den­tin­lin­naan it­se­näi­syys­päi­vän juh­liin ja hä­nel­lä oli ai­ko­mus lau­sua siel­lä Jyl­hää pre­si­dent­ti­pa­ril­le, mut­ta tämä ti­lai­suus meni ohit­se, kun jol­la­kin sa­ta­vuo­ti­aal­la lo­tal­la oli ol­lut kuu­lem­ma pre­si­dent­ti­pa­ril­le asi­aa puo­len tun­nin edes­tä. Lin­nan juh­liin hän sa­noi me­ne­vän­sä ve­te­raa­ni­na, mut­ta sa­mal­la pet­sa­mo­lais­ten edus­ta­ja­na. Hän tai­si tv-ruu­dus­sa lau­sah­taa, et­tä on nyt en­sim­mäi­nen Pet­sa­mos­ta läh­te­nyt it­se­näi­syys­päi­vän juh­las­sa.

Suomalaisia yhdisti henki

Jor­ma Sa­vu­kos­ki meni hau­taan Vuo­sal­mel­la rei­teen­sä tul­leen luo­din kans­sa. Hän sai luo­din rei­si­li­hak­sen­sa si­säl­le, mut­ta sota-ajan ki­rur­git ei­vät läh­te­neet rei­si­li­has­ta avaa­maan, vaan pi­ti­vät pa­rem­pa­na, et­tä luo­ti ko­te­loi­tuu. So­ta­sai­raa­las­sa kai­ken näh­nyt ki­rur­gi vit­sai­li Jor­mal­le, et­tä toi­vot­ta­vas­ti luo­ti ei ole rä­jäh­tä­vää sort­tia. Van­hoil­la päi­vil­lään ve­te­raa­ni puo­les­taan vit­sai­li toi­mit­ta­jil­le, et­tä mah­taa­ko hän vie­lä len­tää il­maan luo­tin­sa kans­sa.

Puna-ar­mei­jan so­ti­lail­le Jor­ma Sa­vu­kos­ki an­toi täy­den tun­nus­tuk­sen. Ve­nä­läi­siä piis­ka­si­vat eteen­päin ko­va­pin­tai­set Sta­li­nin po­lit­ru­kit. He kyt­tä­si­vät ja pi­ti­vät huo­len, et­tä ta­kai­sin­päin ei puna-ar­mei­jan so­ti­laan kan­na­ta kään­tyä.

Huo­noi­hin ke­ti­nei­siin pu­keu­tu­neil­la suo­ma­lai­sil­la so­ti­lail­la oli Jor­ma Sa­vu­kos­ken mu­kaan kui­ten­kin jo­ta­kin vie­lä enem­män mitä puna-ar­mei­jan so­ti­lail­la:

"Vi­hol­lis­ta hit­sa­si­vat yh­teen po­lit­ru­kit, mut­ta mei­tä suo­ma­lai­sia yh­dis­ti hen­ki."

Jaak­ko Pel­to­maa