Rovaniemen sotainvalidien kunniapuheenjohtaja, Rovaniemen sotaveteraanien kunniajäsen ja Petsamo-seuran kunniapuheenjohtaja, poliisina elämänuransa tehnyt Jorma Savukoski nukkui pois tammikuun 25. päivä. Hän oli kuollessaan 95-vuotias.

Jorma Savukoski oli syntynyt Petsamon Salmijärvellä 2.2.1925. Hänen isänsä oli lähtenyt Merijärveltä kävellen kohti Petsamoa pula-aikana vuonna 1912. Rovaniemeltä isän matkaan lyöttäytyi joku kulkumies, joten loppumatkalle oli tarjolla juttuseuraakin. Salmijärvellä Savukoski sai yösijan Ranta Matin talosta. Aamulla rahaton mies kysäisi varmuuden vuoksi, olisiko talossa tarjolla hommia ja isäntä vastasi, että heinäntekoon tarvittaisiin riuskaa miestä.

–Talonväki tykästyi isään, kun ne huomasi, että tuossa on hurja viikatemies. Ja isäni iski silmänsä Ranta Matin tyttöön, siitä alkoi heidän yhteinen tarinansa ja sillä tavalla Savukosken suku sitten liittyi siihen Salmijärven suureen Rannan sukuun, muisteli Savukoski.

Nikkeliyhtiöstä alkoi Petsamon loistokausi

Jorma Savukosken varhaisissa muistikuvissa Salmijärvi oli rauhallinen, "apatiaan" vaipunut kylä, mutta nikkelikaivoksesta alkoi Salmijärven kylän ja koko Petsamon loistokausi. Asukasluku nousi hurjasti ja samalla petsamolaisten verotus voitiin laskea olemattomiin.

Jorma muisti lapsuudestaan myös Kalle Orajärvi-nimisen viinaan menevän miehen, joka omisti maata molemmin puolin tietä.

Maat olivat Jänkäperällä, mutta Kalle lohkoi niistä pieniä tontteja ja ihmiset rakensivat sinne kaikenlaisia kopperoita. Jänkäperällä oli aina tappeluita ja siellä ihmishenki oli löyhässä. Kalle Orajärvi juopotteli rahansa ja kyläläiset ristivät hänet kauppaneuvokseksi.

Savukoski tunsi lapsuudessaan Väinö Gullsténin, joka myöhemmin tunnettiin sukunimellä Paasilinna. Savukosken mukaan konstaapeli Väinö Paasilinna oli vakava ja oikeudenmukainen mies, joka uskalsi kovistella myös Nikkeliyhtiötä, joka ilman lupaa kaivoi hiekkaa salmijärveläisten mailta. Yhtiö ei kysynyt lupia maanottoon ja kärsijöitä olivat myös koltat, joka asuivat Kuotsjärven mahtavilla hiekkarannoilla. Paasilinna puolusti kyläläisiä ja toki samalla omaakin kotiaan, jonka mailta soraa oli myös viety.

Savukosken mukaan Väinö Paasilinna oli oikealla asialla. Hän oli yleensäkin oikeudenmukainen ja puolusti heikkoja, kuten lukutaidottomia kolttariepuja. Jorma Savukosken mukaan Paasilinna sinetöi kuitenkin oman kohtalonsa uhmatessaan mahtavaa nikkeliyhtiötä.

– Hän astui liian suurille varpaille, maaherra erotti Väinön virastaan. Sieltä kumpusi se valtava katkeruus, jonka myötä hän vaipui kommunismiin. Ja sieltähän se Erno-pojankin katkera yhteiskuntavastaisuus kumpusi. Vaikka eipä sillä, Ernonkin tunsin ja hyvä mies hän oli. Kun tietää, että Paasilinnan perhe nöyryytettiin Varejoella aivan kaukaisimpaan korpiloukkoon asumaan, niin ei tarvitse ihmetellä miksi Ernosta tuli sellainen vastarintamies, muisteli Savukoski kesällä 2017.

Salmijärven kylässä ei ovia lukittu

Jorma Savukoskella oli kaiken kaikkiaan lämpimät ja värikkäät muistot Salmijärven kylästä. Ovet jätettiin yöksi lukitsematta ja matkamiehiä saattoi tulla öisin pirttiin ja he etsivät jostakin nukkumasopen. Aamulla emäntä ryhtyi kahvinkeittoon ja laski kuinka monta ihmistä lattialla makaa, jotta tiesi, montako kuppia pöytään pannaan. Savukosken pirtin lattialla saattoi joskus nukkua helmenpyytäjä Arvid Wegeliuskin. Omaa asumustahan Wegeliuksella ei ollut sen jälkeen, kun norjalaiset rajavartijat olivat polttaneet hänen kalamajansa Vouvatusjärvellä.

Petsamon ja Norjan välisellä valtakunnanrajalla ei ollut mitään käytännön merkitystä. Savukosken perhe vei Norjaan hilloja, riekkoja ja poronlihaa. Ne vaihdettiin margariiniin ja vehnäjauhosäkkeihin. Tullimies katseli, kuinka tavara virtasi rajan yli mennen tullen ja tokaisi joskus Jorman isälle, että käykää joskus mallin vuoksi hänenkin toimistollaan.

Jorma Savukosken äidin sisko oli avioitunut Norjan puolelle. Kun avioliittoja solmittiin paljon rajan molemmin puolin, niin se lisäsi kanssakäymistä entisestään. Savukoski kävi sotien jälkeen kesälomillaan Norjan Paatsjokilaaksossa. Hän katseli Norjan puolelta, kuinka Nikkelin piiput savusivat Venäjän puolella. Sinne ei voinut mennä enää joen poikki. Kerran oli Jorman serkku vahingossa mennyt verkottelureissullaan liian lähelle rajaa, paikalle ampaisi pikaveneellä venäläinen rajapartio miestä kovistelemaan.

– Tuo serkkupojan kokemuskin kertoo, että kaikki entinen oli mennyt. Se ei ollut enää sellainen sananmukainen rauhan ja kanssakäymisen raja kuin meidän aikana ennen sotia. Norjan puolen asukkailla ei oikeastaan ollut enää naapureita Paatsjoen toisella puolella. Siellä oli nyt tuntematon maa ja vieraita ihmisiä, sanoi Savukoski.

Norjalaisista Savukoskella oli yleensäkin hyvät muistot. Norjalaiset ottivat petsamolaiset avosylin vastaan talvisodan evakkoreissulla. Petsamolaiset ruokittiin ja heidät puettiin puhtaisiin vaatteisiin. Salmijärven kyläläiset olivat kiirehtineet evakkoon Salmijärven jäätä pitkin. Viikkoa aiemmin oli Salmijärvi vellonut vielä vapaana, mutta Savukoski oli sitä mieltä, että Jumalan armosta Salmijärvi jäätyi viikon sisällä niin kantavaksi, että petsamolaiset pääsivät sitä pitkin Norjaan. Ja kiirekin oli, koska ryssä oli jo 42 kilometrin päässä.

Savukoski painotti aina, että talvisota alkoi Petsamossa kahta päivää ennen kuin virallinen sota alkoi. Venäläinen kun hyökkäsi Vaitolahden rajavartiostoon ennen sodan virallista alkua ja otti vangiksi kolme rajamiestä.

Ensimmäiset lantit lankkipoikana

Elämänsä ensimmäiset rahansa Jorma Savukoski tienasi pojannappulana. Kaivosmiehet ja muutkin lähtivät illalla tansseihin Maamiesseuran talolle. Jorma keksi, että hänpä ryhtyy lankkaamaan tanssijoiden kenkiä. Hän laittoi siistin lautalaatikon Osuuskaupan kahvilan eteen, nosti sen päälle kaksi harjaa ja ryhtyi lankkipojaksi. Lankkaus maksoi 50 penniä kerralta.

Lupa lankkipojaksi ryhtymiseen oli saatu konstaapeli Paasilinnalta. Jorma-poika ihan tärisi poliisikamarilla, kun totinen Paasilinna silmäili häntä ja lausahti: "Käyttäytyminen, Jorma, muista käyttäytyminen."

Jorma Savukosken elämä oli ensimmäisen kerran katkolla Petsamossa. Venäläinen pudotti pommin Salmijärven Taka-Lapin Osuuskaupan liikerakennukseen. Se oli täysosuma, jossa kahdeksan ihmistä kuoli. Jorma oli sattunut olemaan lastaussillan alla, kun pommi tippui, ja selvisi ihmeen kaupalla hengissä. Kotona jo tiedettiin kaupan lentäneen ilmaan ja kun Jorma ilmestyi pihalle, juoksi äitimuori kyyneleet silmissä vastaan, siunaili ja kiitti Jumalaa.

Petsamon historian vaalija

Jorma Savukoski oli Petsamo-seuran puheenjohtajana historiatoimikunnassa, joka suunnitteli Petsamon historiasta kertovaa paksua kirjaa Turjanmeren maa, mikä ilmestyi vuonna 1999.

Kun vierailin Jorman luona, niin hän nappasi kirjahyllystään tuon paksun kirjan. Hän puhui arvostavasti ystävästään, kirjailija Mirjam Kälkäjästä, joka oli kirjaa edistäneen historiatoimikunnan puheenjohtaja. Kirjahyllyssä näytti olevan pitkä rivi muitakin Petsamo-aiheisia kirjoja, ei Savukoski niitäkään moittinut, mutta hän oli erityisen ylpeä Turjanmeren maasta, jota hän piti puolueettomana tietokirjana, ja niin kattavana opuksena, että sieltä löytyy käytännössä "jokaisen petsamolaisen nimi."

Petsamo-seura pystytti aikoinaan Ivaloon Jäämeren kansan evakkotie-patsaan. Savukoski tunsi tarkoin patsaan syntyhistorian ja muisti korostaa, että ilman Viljami Rantaa ei patsasta kuitenkaan olisi - Viljami oli mies, joka teki käytännön työn, hankki rahat ja völjäsi kivipaadenkin metsästä.

Jorma Savukoski oli tietysti kotiseutumatkoilla kolunnut tarkoin Petsamon ja todennut, ettei siellä ole hänelle enää mitään. Hän suri vanhan kotiseutunsa siivottomuutta ja pahoitteli, että Säräslaen tunturinkin venäläinen oli louhinut pois. Hänen muistoissaan eli se Petsamo, mikä oli ahkerille ihmisille maailman paras paikka - mikäli itäinen käsivarsi olisi jäänyt Suomelle, niin hän arveli, että siitä olisi kehittynyt kukoistava alue, kukaties jonkinlainen vapaakauppa-aluekin.

Inariin Savukoski piti tiiviisti yhteyttä aika lailla viime vuosiin asti. Yhteydenpito ja puhelinsoitot Inarin alueelle vanhoille petsamolaisille tietysti loppuivat, kun ei lopulta ollut kenelle soittaa. Ranta Viljami, Eino Portti, ja kaikki muut nukkuivat hiljalleen pois. Lopulta vanhoja petsamolaisia ikätovereita taisi olla vain Ivalon Anna ja Aapelissa asusteleva sukulaistyttö Laura Huumonen, omaa sukua Ranta.

Rääpäleet olivat rintamalla tykinruokaa

Jorma Savukoski oli loppuun saakka Isänmaan mies ja hänelle oli selvää, että hän lähti aikoinaan Suomea puolustamaan, kun käsky kävi. Hänen isänmaallisuuteensa ei tehnyt säröä se, että hän arvosteli varsinkin vanhoilla päivillään sitä, kuinka puutteellisella koulutuksella hänen ikäpolvensa, vuonna -25 syntyneet poikaset rintamalle lähetettiin. Pikakoulutus annettiin Raahessa ja kouluttajina olivat kutakuinkin käpykaartilaiset tai kaikenlaiset raakit, jotka opettivat sotaan lähteville 18-vuotiaille pojille, millä tavalla esimiehelle tehdään kunniaa. Niinpä jokainen tiesi rintamalle lähtiessään kuinka monen metrin päästä pitää laittaa kättä lippaan, jos esimies lähestyy. Paljon muuta he eivät sitten tienneetkään.

Pikakoulutuksessa ei kulutettu minkäänlaisia patruunoita, ei oikeita, eikä harjoituspanoksia. Jorma-poikakin raapaisi lapiolla hieman maata, heittäytyi mahalleen ja huusi kovalla äänellä "laukaus", tai "pikakiväärin ammus". Jorma Savukosken mukaan ei ollutkaan ihme, että kun tällaisen koulutuksen saaneet nuorukaiset joutuivat Tali-Ihantalan tulimyrskyyn, niin kaatumis- ja haavoittumisprosentti juuri heidän keskuudessaan oli suurta.

Kun Jorma Savukoski sai jalkaansa ensimmäiset armeijan housut, niin housunliitinki ulottui kaulaan asti. Hän naureskelikin sitä, että olisipa silloin ollut kamera käytössä, niin nykypolvi näkisi miltä näytti suomalainen sotilas.

Savukoski sanoi hänen ikäpolvensa tehneen rintamalla parhaansa. Hän korosti aina, että osa miehistä oli sodassa jopa viisi pitkää vuotta, ja siellä meni heidän nuoruus. Savukosken perheestä viisi miestä lähti rintamalle ja Jorman vanhin veli oli sodassa viisi vuotta. Hän oli komppanianpäällikön lähetti, eli hän meni aina sinne, minne kukaan muu ei halunnut mennä. Veljeskatraalla oli varjelusta, koska kukaan heistä ei kaatunut.

Poliisiksi ohi "kommunistipirujen"

Jorma Savukoski teki elämäntyönsä poliisina Rovaniemellä. Hän tapasi naureskella, että oli poikasena nähnyt Petsamossa lentäviä poliiseja, joilla oli komeat poliisintakit, housut ja vyöt yllään. Uljas näky syöpyi nuoren pojan mieleen ja saattoi vähän vaikuttaa poliisikouluun pyrkimiseen.

Savukoski sai sodan jälkeen nähdä poliisina kaiken mahdollisen. Sodan käyneet jätkät tulivat tutuiksi ja monta inarilaista jätkääkin hän ehti puhutella, kun nämä tulivat Rovaniemelle viinakauppaan. Tappelunrähäköitä Rovaniemellä riitti, mutta Savukoski tuli yleensä asiakkaittensa kanssa toimeen puhumalla. Hän jutusteli, että missähän päin sinä mahdoit sota-aikana tapella, pian muisteltiin sotamuistoja, ja rähisevä kaveri rauhoittui.

Savukoski piti pienenä ihmeenä, että hän yleensä poliisikouluun pääsi. Poliisikoulu oli "kommunistipirujen" hallinnassa, mutta Savukoski oli ilmeisen pätevä nuorukainen, kun hän poliisikouluun pääsi, vaikka yleinen linja olikin, että sinne otettiin mieluummin käpykaartilaisia. Savukoski oli Petsamossa ehtinyt toimia sotilaspoikana, tästä oli dokumentit tallessa, eikä se ollut poliisialokkaalle mikään suositus.

Rovaniemellä vanha ikäpolvi muistaa vielä Jorma Savukosken liikanimellä "nukkepoliisi". Kuka lienee hänet nukkepoliisiksi ristinyt, mutta lempinimi tulee siitä, että Savukoski esiintyi virassaan aina huoliteltuna ja siistinä, hän ei puhunut ruokottomia - ja lieneekö sironpuoleisilla kasvonpiirteilläkin ollut jotakin vaikutusta liikanimeen. Ei nukkepoliisi-sanaa niinkään pahassa mielessä käytetty, ja huonompiakin lempinimiä on varmasti monelle poliisille keksitty.

Kun viimeksi tapasin Jorma Savukosken, niin hän oli juuri muuttanut vaimonsa kanssa omasta kodistaan Rovaniemen Veljeskotiin. Hän oli vaimonsa omaishoitaja, ja lopulta omassa kodissa asuminen oli käynyt pariskunnalle hankalaksi. Jorma ei ollut ihan vielä täysin sinut uuden asuinpaikan kanssa, vaikka palvelu siellä toki olikin hyvää, ja olihan hän itse ollut veteraanijärjestöissä Veljeskodin rakentamista edistämässäkin.

Monissa isänmaallisissa juhlissa Savukoski nähtiin lausumassa runoja. Etenkin Yrjö Jylhän runoa "Vaienneet voittajat" hän lausui mielellään. Hän sai vuonna 2016 kutsun presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän juhliin ja hänellä oli aikomus lausua siellä Jylhää presidenttiparille, mutta tämä tilaisuus meni ohitse, kun jollakin satavuotiaalla lotalla oli ollut kuulemma presidenttiparille asiaa puolen tunnin edestä. Linnan juhliin hän sanoi menevänsä veteraanina, mutta samalla petsamolaisten edustajana. Hän taisi tv-ruudussa lausahtaa, että on nyt ensimmäinen Petsamosta lähtenyt itsenäisyyspäivän juhlassa.

Suomalaisia yhdisti henki

Jorma Savukoski meni hautaan Vuosalmella reiteensä tulleen luodin kanssa. Hän sai luodin reisilihaksensa sisälle, mutta sota-ajan kirurgit eivät lähteneet reisilihasta avaamaan, vaan pitivät parempana, että luoti koteloituu. Sotasairaalassa kaiken nähnyt kirurgi vitsaili Jormalle, että toivottavasti luoti ei ole räjähtävää sorttia. Vanhoilla päivillään veteraani puolestaan vitsaili toimittajille, että mahtaako hän vielä lentää ilmaan luotinsa kanssa.

Puna-armeijan sotilaille Jorma Savukoski antoi täyden tunnustuksen. Venäläisiä piiskasivat eteenpäin kovapintaiset Stalinin politrukit. He kyttäsivät ja pitivät huolen, että takaisinpäin ei puna-armeijan sotilaan kannata kääntyä.

Huonoihin ketineisiin pukeutuneilla suomalaisilla sotilailla oli Jorma Savukosken mukaan kuitenkin jotakin vielä enemmän mitä puna-armeijan sotilailla:

"Vihollista hitsasivat yhteen politrukit, mutta meitä suomalaisia yhdisti henki."

Jaakko Peltomaa

TIETOLAATIKKO