A-
A+
A-
A+
Meidän Kaamanen-lehden voi ostaa muun muassa Inarilaisen toimituksesta, irtonumero 5 euroa.
Meidän Kaamanen-kylälehti on jälleen ilmestynyt. Talkoovoimin tehty lehti on tuttuun tapaan paksu lukupaketti ja sitä lukemalla pääsee mukavasti jyvälle Kaamasen kylän kuulumisista. Jos ajelee vain nopeasti Nelostietä Kaamasen ohi, niin silloin ei arvaakaan, kuinka vireä kyläyhteisö Kaamasesta löytyy. On aktiivinen kyläyhdistys ja aktiivisia kyläläisiä ja mökkiläisiä, joista useimmat ovat lähes puoleksi kaamaslaisia. Moni eläkeläismökkiläinen on enemmän Kaamasen kämpällään kuin Etelä-Suomen kodissaan.
Meidän Kaamanen-lehdestä selviää, että kulttuuri on kylässä voimissaan. Kaamasen Taiteiden yö on tehnyt paluun kahden vuoden korona- ja vauvantekotalkootauon jälkeen. Artikkelin kirjoittaja Nora Nevia huokaiseekin juttunsa päätteeksi: – Voi olisipa jo taas kaamos ja Kaamasen Taiteiden Yö.
Lehti hemmottelee lukijoitaan myös luontopolkuesittelyillä. Kaija Anttonen on kirjoittanut jutun Tuuruharjun luontopolusta. Polkuhan on kolmen kilometrin mittainen ja sen varrella voi ihastella luppometsää, suppakuoppia ja Kaamasjokivartta.
Meidän Kaamanen antaa puheenvuoron Kaamasen ystäville, joista yksi on toimittaja Juhani Henriksson. Juhani on onneksi saanut jätettyä jo Helsingin taakseen ja tämänhetkinen asuinpaikka löytyy napapiiriltä. Elämänlaatu on kohentunut kummasti sitä mukaa kun koti on siirtynyt kohti pohjoista.
– Kun ajattelen Kaamasta, ajattelen luontoa. Ajattelen Kaamasjokea, jota ympäröivät naavaiset hongat. Ajattelen ansakuoppia, jotka järvien maalaaman maiseman rannoilla todistavat muinaisesta asutuksesta. Ajattelen rautua, taimenta, harjusta – lohensukuisia kaloja, jotka edelleen taistelevat globaalia lämpenemistä vastaan arktisten vesien ytimessä, kirjoittaa toimittaja, ohjelmantekijä Henriksson.
Eikä lehti unohda Kaamasen historiaa ja vanhoja muisteluita. Lehti on julkaissut uusintana muutaman kirjoituksen ensimmäisestä Meidän Kaamanen-lehdestä, joka julkaistiin 1994. Yhdessä muisteluksessa Taimi Lietoff muistelee vanhaa aikaa ja sitä, kuinka hänen lapsuudessaan kuljettiin ja elettiin.
– Inarin ja Sikovuonon väli oli kesäisin hankala kulkea. Hevosratsain tai kolakärryin ja tietenkin kävellen kantain reppua. Kesäisinhän ei isompaa rahtia ajettu. Se kuljetettiin talviteitä. Vain posti ja kevyt tavara kulkivat kesäisin. Kotini, Keinoniemi, oli sananmukaisesti talvikeinon varrella. Oli tikotetut järvenjäät. Viitoitetut talvitiet maitse alavia maita. Järvien ja jänkien kautta. Kesä oli hiljaiseloa talvitien varrella, Taimi muistelee.
Taimin muistikuvissa Kaamasen kylä oli 1930-luvulla vielä ihan rikas ja vauras kylä isoine taloineen ja lehmikarjoineen. Waenerbergin talossa oli oikein kaksi eteistä, kuten puustellissä ennen oli.
Lämminhenkinen on myös Laila Aikion kuvaus Kaamasen kesäkahvilasta. Laila vakuuttaa, että jokaiselle sopiva, kiireetön viihtyisä ”kyläläisten olohuone” on Kaamasessa tarpeen. Ikävää, että Kaamasen kesäkahvila joutui kuitenkin lopettamaan toimintansa loppukesällä, vaikka intoahan Kotirannan Arjalla olisi riittänyt paikan pitämiseen.
Ja Kaamasen kylän filosofi-tarinaniskijä Harmaasusi kirjoittaa lehdessä koltta Jermak Semenoffin paremmasta elämästä. Elämänmakuinen ja rouhea pienoisnovelli, taattua Harmaasutta. Ja paljon muutakin luettavaa lehti tarjoaa. Tässäpä lehden mallia vinkiksi myös muille Inarin ja Utsjoen kylille ja kyläyhdistyksille!
Ville Vaarala
TIETOLAATIKKO