Jou­duin jo­kin ai­ka sit­ten käyt­tä­mään ter­veys­kes­kuk­sen päi­vys­tys­pal­ve­lu­ja en­sim­mäis­tä ker­taa ai­kui­si­äl­lä­ni. Päi­väl­lä al­ka­nut nis­ka­ju­mi pa­he­ni il­taa koh­den niin tu­ka­lak­si olok­si, et­tä ko­ti­ap­tee­kin sär­ky­lääk­keet ei­vät enää te­hon­neet. Oi­kea ap­teek­ki oli taas en­nät­tä­nyt jo men­nä kiin­ni en­nen kuin ha­vah­duin ti­lan­teen va­ka­vuu­teen. Sil­ti ar­vuut­te­lin, oli­ko ti­lan­ne to­del­la niin akuut­ti, et­tä us­kal­tai­sin kuor­mit­taa sil­lä muu­ten­kin täys­työl­lis­tet­tyä päi­vys­tys­vuo­roa?

Lo­pul­ta ei kui­ten­kaan aut­ta­nut muu kuin läh­teä ”tee­koo­hon”. Nis­ka oli sii­nä vai­hees­sa jo niin ki­peä, et­tä pään asen­to ja kat­seen suun­ta oli jä­mäh­tä­nyt viis­toon alas ja oi­ke­al­le. Miel­tä­ni hie­man huo­jen­si, et­tä vaik­ka päi­vys­tä­vä hoi­ta­ja to­te­si, et­tä il­tai­sin har­vem­min hoi­de­taan ke­tään nis­ka­ki­pu­jen vuok­si, mi­nun ti­lan­tee­ni näyt­ti kyl­lä mel­ko tus­kai­sel­ta.

Tol­kut­to­man ly­hy­en odo­tu­sa­jan jäl­keen pää­sin lää­kä­ril­le, sain di­ag­noo­sin ja pää­sin läh­te­mään ko­tiin ki­pu­lääk­keet tas­kus­sa.

***

Tä­hän leh­teen haas­tat­te­lin uni­ap­ne­as­ta kär­si­vää Pent­ti Kin­nus­ta. Vaik­ka uni­ap­ne­an oi­rei­siin ei kuu­lu kova kipu, huo­not yö­u­net ai­heut­ta­vat sai­rau­des­ta kär­si­väl­le ää­rim­mäis­tä uu­pu­mus­ta. Pent­ti ker­toi, et­tä en­nen kuin uni­ap­ne­an hoi­to saa­tiin mal­lil­leen, jo­kai­nen päi­vä oli sel­viy­ty­mis­tais­te­lu, kun aa­mul­la he­rä­tes­sä ky­ke­ni kes­kit­ty­mään vain sii­hen, et­tä jak­sai­si il­taan as­ti.

Vii­me ke­vää­nä Pent­ti kou­lut­tau­tui Hen­gi­tys­lii­ton ko­ke­mus­toi­mi­jak­si, jot­ta voi­si aut­taa mui­ta sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­via. Ny­kyi­sin hän kier­tää ym­pä­ri Lap­pia ker­to­mas­sa, mil­lais­ta ar­ki­nen elä­mä sai­rau­den kans­sa on.

Uni­ap­ne­ail­to­jen ai­ka­na on syn­ty­nyt vil­kas­ta kes­kus­te­lua ja osal­lis­tu­jien kes­kuu­des­sa on ol­lut ais­tit­ta­vis­sa huo­jen­nus­ta, kun he ovat saa­neet kuul­la to­del­li­sia ko­ke­muk­sia uni­ap­ne­aa sai­ras­ta­val­ta; tä­män­kin sai­rau­den kans­sa voi elää.

***

Mi­nus­sa reis­su päi­vys­tyk­seen he­rät­ti sy­vää kii­tol­li­suu­den tun­net­ta kun­nan ter­veys­pal­ve­lu­ja koh­taan. Tätä ko­ke­mus­ta rik­kaam­pa­na olen jat­kos­sa em­paat­ti­sem­pi ja myö­tä­tun­toi­sem­pi, kun joku lä­hei­sis­tä­ni va­lit­te­lee sär­ky­jään ja ko­lo­tuk­si­aan. To­ti­ses­ti ai­na­kin toi­von niin.

Har­mi kyl­lä mi­nus­ta huo­leh­ti­neel­le hen­ki­lö­kun­nal­le en eh­ti­nyt il­mais­ta kii­tol­li­suu­te­ni suur­ta mää­rää. He oli­vat kii­reh­ti­neet jo hoi­ta­maan seu­raa­vaa po­ti­las­ta.

sai­la.vaa­ra@ina­ri­lai­nen.fi