Pete pistää pienkoneet pärisemään

Tämänkertaiset verkon koku-kaverit, Leevi Olli ja Mikko Kokkoniemi, ovat kulkeneet juomuksilla pikkupojasta lähtien. Leevi on kulkenut verkoilla isän ja papan kaverina Inarilla ja tunturijärvillä. Mikko muistelee kulkeneensa Leevi-ukin kanssa aikoinaan Inarilla verkoilla paljonkin.

Pojat arvelevat, että tiukan paikan tullen he osaavat juomuksen jään alle laittaa vaikka yksinkin, mutta enempihän se heidän sukupolvellaan on jo sitä, että on kuljettu vanhempien isäntien matkassa verkottelukaverina.

– Siimapyyntiähän sitä tulee enemmän harrastettua. Minä ja varmasti Mikkokin kyllä hyväksymme verkkopyynnin ja kun ikää tulee, niin varmaan aletaan verkottelemaan enemmän. Kun pitää saada kalaa ja on nälkä, niin pakkohan sitä on laittaa verkko veteen, tuumailee Leevi.

Mikä siellä potkii?

Kävelemme K-Supermarketin parkkipaikalta sillan pieleen tutulle verkkopaikalle. Ville Vaarala kairaa ensin auki reijän, johon verkon toinen pää tulee. Hän nykäisee vähän narua ja väittää, että siellä potkii joku. Toivomme, että siellä olisi jälleen hyvänkokoinen siika, mutta voihan siellä potkia myös hauki.

Nostamme kokuavannon päältä pakastearkun kannen pois ja Mikko ryhtyy nostamaan jokiveden limoittamaa verkkoa ylös joesta. Näyttää siltä, että verkko on tyhjä. Kun verkko on melkein nostettu kokonaan jäälle, niin seuraa mukava yllätys. Aivan verkon toisessa päässä viimeisissä silmissä potkii iso taimen, ei siitä mihinkään pääse. Eipä siis ihme, että Vaarala oli narua nykäistessään huomannut, että joku siellä potkii. Iso reikäkin verkossa näyttää olevan. Sitäpä ei tiedä, onko siitä mennyt läpi hauki, vai olisiko siitä pyristellyt läpi toinen suuri taimen...

Miten sattuikin niin, että kellään seurueesta ei ole puukkoa mukana. Ahkiossa oli viikkokaudet kulkenut mukana leukupuukko, mutta olin nyt nostellut leukun pois kyydistä. Onneksi on mukana sentään kirves, jolla Mikko hutkaisee taimenen hengiltä.

– Hyvä, että ei ollut puukkoja mukana. Sehän on kalamiehen tuuria, että kalaa tullee silloin, kun tarvittavat varusteet on jääneet kotiin, päättelemme.

Meillä ei ole mittaa mukana, eikä puntaria. Mitäpä karskit kotitarvekalastajat etenkään puntarilla tekisivät, kun ruuaksihan kalat hankitaan.

Leevi Olli, Mikko Kokkoniemi ja komea Ivalojoen taimen. Leevi aikoi keittää taimenenpuolikkaastaan keiton ja Mikko aikoi viedä oman puolikkaansa mummolaan.

Pilkkiminen on parasta keväässä

Leevi Olli kertoo, että kevättalven harrastuksiin kuuluu ehdottomasti pilkkiminen.

– Pilkkiminenhän on parasta keväässä. Ehkä tulee käytyä pilkillä Inarillakin, mutta kaikkein mieluiten sitä kuitenkin kulkee Utsjoella rautupilkillä. Jos aurinko oikein paistaa, niin eihän missään ole niin mukavaa kuin tunturijärvellä. Mieluummin siellä istuu kuin Inarin mäntykivikoissa. Se on selvää, että tänä keväänä pilkin niin pitkään kuin kerkiää, Leevi vakuuttaa.

Pilkillä aikoo kulkea myös Mikko Kokkoniemi.

– Varmaan tulee kuljettua tuolla Karigasniemen ja Kaamasen välillä, jossa meillä on mökki. Olen siellä nyt viitisen vuotta liikkunut ja sieltä on löytynyt mukavia harripaikkoja. Rautupaikkoja siellä ei niin ole, mutta harria tulee, ja sitten tietysti siikaa ja ahventakin pilkillä.

Rajakoulua käydään nyt etänä

Mikko aloitti tammikuussa Imatralla Raja- ja merivartiokoulun. Korona toi hänet etäopiskelijaksi Inariin.

– Kotona on tietokoneet ja kaikki opiskelumateriaali. Etäopinnot kyllä hoituvat, mutta mieluummin sitä opiskelisi siellä paikan päällä koulussa. Nyt me aloitettiin venäjän kielen opiskelu. Opettajat ovat hyviä ja venäjää voi tietenkin opiskella Skypen kautta, mutta tuntuu, että mukavampi olisi kieltä opiskella, kun opettaja olisi läsnä paikan päällä. Aakkoset ovat jo hallinnassa, mutta aika vaikea tuo venäjän kieli tuntuu olevan. Yhdellä sanalla kun voi olla montakin eri merkitystä, riippuen siitä, miten painottaa.

-Pilkkiminen on parasta puuhaa kevättalvella, vakuuttaa Leevi Olli.

Tähtäimessä Lappi

Mikko sanoo, että ensimmäiset kolme kuukautta Raja- ja merivartiokoulua ovat tuntuneet mielekkäiltä.

– Se on hyvä koulu ja käytännönläheinen. Tarkoitus olisi joulukuussa valmistua nuorempana rajavartijana. Tiedän, että se ensimmäinen työpaikka löytyy sitten Kainuun rajavartiostosta. Se selvisi jo silloin, kun pääsin kouluun sisään, että siellä on se minun ensimmäinen hallintoyksikkö ja eka työpaikka.

Mikko lisää, että hänen tähtäimessä on päästä ennen pitkää rajavartijaksi Lappiin.

– En minä varmaan Kainuussa loputtomiin ole ja kyllähän veri vetäisi tänne yliseen Lappiin. Pohjoisessa pääsee tekemään myös käytännön partiointia rajoilla ja saa olla sillä lailla metsässä.

Mikon ukki Leevi Sihvo oli aikoinaan vartiopäällikkönä Raja-Joosepissa ja Mikkokin on näin ollen "Karhunpään miehiä" ja veri vetää nimenomaan Rajalle, eikä Puolustusvoimiin.

– Ukki on muistellut niitä aikoja, kun rajamiehet kulkivat partiossa omin voimin, hiihtämällä ja kävelemällä. Yötä oltiin vaikka tulilla. Kyllähän se hienolta kuulostaa, mutta onhan se tosipuheessa ollut myös rankkaa aikaa, kun kaikki on perustunut omaan lihasvoimaan. Ihan hyvä, että nykyaikana on apuna myös tekniikkaa, tuumailee Mikko.

Hän muisteli samalla, että verkkohommiin perehdyttiin myös varusmiespalveluksen aikana Ivalon Rajajääkärikomppaniassa.

– Meillähän oli perinteinen selviytymisharjoitus Vätsärin erämaassa. Siellä verkoteltiin ja meidän ryhmä sai hyvin saalistakin. Niistä laitettiin sitten paikan päällä ruoka.

Ville Vaarala ja Vesa Mustonen verkon laitossa viikko sitten. Kokuavantoa piti sahata hiki hatussa suuremmaksi. Jäätähän on yllättäen Ivalojoessa kairan verran - ohut lumipeite ja kovat yöpakkaset ovat tehneet jokeen paksut jäät.

"Ivalojoen perustaimen"

Mikko Kokkoniemi silmäilee verkosta noussutta isoa taimenta. Hän arvelee, että kyllä se kahden ja puolen kilon taimen on.

– Tämmöisiä on kesällä tullut Ivalojoen yläjuoksulta. Tämä on semmoinen normi Ivalojoen taimen. Harvemmin ne isompia ovatkaan.

Kun kävelemme K-Marketin parkkipaikalle, niin sattuu kaupan portailla harppomaan juuri myös Tuomas "Kippura" Kiprianoff, joka oli kokemassa verkkoamme kolme viikkoa sitten. Silloin oli paukkupakkanen, mutta nyt kevät tekee tuloaan ja ilma on keväisen leppoisa.

Kippura kurkistaa muovipussiin ja arvelee, että taimenen paino on 2,390 kiloa.

– Hieno taimen ja hyväkuntoinen. Voisihan tämä olla vähän lihavammassa kunnossakin, vaikka onhan tässäkin paksuutta selässä. Kidukset ovat niin punaiset, että ei tämä varmaan ole verkossa kauan ollutkaan, se on voinut uida sinne ihan äsken, epäilee Kippura.

Teksti: Jaakko Peltomaa

Kuvat: Ville Vaarala

TIETOLAATIKKO