A-
A+
A-
A+
Viikon kysymys?
– Tätä rautulätkää ei tosiaan ole myynnissä missään muualla Suomessa. Onhan tuo komean näköinen tekele, luulisi rautuakin kiinnostavan, Pakanen pohtii.
– Ahventahan kannattaa jallittaa aina, se on eri asia, että saako niitä. Ahventa tulee parhaiten syysjäiltä. Minä itse pyydän ahventa hyvin harvoin tähän aikaan vuodesta. Loppukuusta pakkaan kimpsut ja kampsut, ja painun Hammaskairaan harrinpyyntiin. Harria pyydetäänkin sitten kevään loppumetreille saakka. Ja ahventa pyydetään sitten siinä sivussa.
– Mainittakoon vielä, että kyllä se pilkkijä sen kalan löytää, kunhan vain jaksaa etsiä. Kyllä minäkin muutaman ahvenen aina mökkijärveltä saan, kunhan vain jaksan sinne muutaman reiän kairata. Ei sitä oikein tule näihin aikoihin pilkittyä, varsinkaan jos on juomukset pyytämässä.
– Pikku hiljaa se alkaa heräillä. Se, että kuinka paljon pilkkijöitä on liikkeellä, riippuu ihan keleistä. Nyt kun nämä kelit tästä lauhtuvat, niin kyllä jokien ja järvien jäällä näkyy varmasti pilkkijöitä.
– Ja jos pilkille ei aio vielä mennä, niin nythän on korkea aika laittaa kalastusvehkeet valmiiksi. Ja tämän ilmiön huomaa hyvin myös täällä meidän kaupalla. Pilkkikauppa käy hyvin, tapsisiimaa haetaan ja morreja viritellään valmiiksi.
– Kyllä morreja tehdään aika paljon myös itse. Tänä päivänä vermeet ovat niin hyviä, että niitähän on oikein ilo tehdä. Varsinkin perhomiehet tekevät monesti itse omat morrinsa. Eihän siinä tarvi kuin kuula ujuttaa koukkuun, ja laittaa vähän karvaa perään. Toki morrien kanssa saa alkaa myös taiteilemaan, kuka laittaa mitäki. Ainahan se on omatekemällä mukava koittaa jallitella kaloja.
– Ennen vanhaan vieheiden tekeminen oli eri hommaa. Minun isänisä teki lohiuistimia, hän takoi vieheet kuparista. Silloin kun minä olin pikkupoika, niin alkoi tulla jo teollista tavaraa hyllyille, ainakin Karhun Professori oli silloin kova sana. Ja niitä samoja uistimia käytettiin kesät talvet. Eihän siihen aikaan ollut edes varaa ostaa mitään sen kummempia kalastuskamppeita, meilläkin oli vain yksi pilkkivapa talossa, ja muut onkivat sitten koivukepillä. Koivukeppiin oli kierretty koho ja mato, eli se oli vähän niin kuin pieni, yhden käden mato-onki. Muistan kuinka isäukko kairasi sellaisella kourukairalla oikein hitaasti reiän jäähän. Se on ensimmäinen kaira jonka minä muistan. Toista se on nykyään, Makitan kun lyö kiinni kairan persuuksiin, niin siinä saa samassa ajassa tehtyä toistakymmentä avantoa, entä yhden kourukairalla.
– Jos kynnys lähtemiselle on matalampi entä ennen, niin toki se on aina vain plussaa. Jos nuorelle tarjotaan lämpimät haalarit ja kengät, hyvät kalastusvälineet, mukava pilkkireppu ja porakaira, niin luulisi hänen innostuvan kevätjäillä pilkkimisestä. Ainoa vain, että jos nuori ei ole tottunut kalastaja, niin ilkeääkö hän laittaa toukan koukunpäähän? Tai jos sattuu tulemaan kala saaliiksi, niin saako siltä koukun pois suusta? Kyllä siellä on hyvä aluksi olla joku apupoika aina mukana neuvomassa, että miten se tämäkin laji toimii. Kalastushan tulee monesti ”isältä pojalle”, joten kannattaa viedä sitä jälkikasvua kalastamaan. Eivät he muuten sinne lähde.
– Kyllä se siltä näyttää. Ivalojoesta tuli viime kesänä komeita taimenia, ja melkoinen määrä pientä harjusta. Ja nuorisohan se oli perhovapoineen niitä jallittelemassa. Virtaavan veden kalastus on ehkä enemmän tuon nuoremman ikäpolven juttu, me äijät kalastamme pääsääntöisesti verkoilla. Ja ei pidä unohtaa myöskään uistelukansaa. Minä tykkään käydä Juutualla soutelemassa ja vetämässä perhoa, siinäpä se minun kesäkalastukseni oikeastaan on. Toki verkoilla minä pyydän ruokakalani.
– Kun poikani Kalle oli pikkuinen, eli siinä 80-luvulla, niin me ruukasimme käydä paljonkin Juutualla kalassa. Meidän nyrkkisääntömme oli se, että heti alkuun me kalastimme 10 harria savukalaksi, ja sen jälkeen vaihdoimme vehkeet ja rupesimme taimenen pyyntiin. Tämä oli siitä hienoa taktiikka, että tuli sitä taimenta tai ei, niin meillä oli aina kuitenkin savukalat kotiinvietäväksi.
Seppo Pakasen kalansaalista viime keväältä. Ottipelinä toimi Kapraalin Musta-Pekka Rautu-Paulin morrilla.
– Kyllä menevät. Minulle tuli juuri eilen Rapalalta kairakuorma, ja Heinolasta tuli kuorma toissaviikolla. Eli tänä keväänä olisi tarkoitus hävittää kymmeniä kairoja tuonne maailmalle. Syksyllä kairoja menee yleensä kaikista eniten, mutta nyt kun tämä korona on sotkenut kaiken, ja safariyrittäjät eivät ole asiakkaineen liikkeellä, niin meneehän näitä normaalia vähemmän kaupaksi. Normaaleja kairoja menee kuitenkin vuodessa muutamia kymmeniä.
– Nykyään kun näihin kairoihin saa adapterit, ja joka taloudestahan löytyy porakone, niin ainakin teriä tuodaan minulle paljon teroitettaviksi. Minulla on Heinolan vanhaa teräkruunua arviolta sellaiset 100 kappaletta, joita minä kierrätän teroitettavana. Sitten kun terät kuluvat loppuun tai niistä lähtee palasia pois, niin ne heitetään roskiin. Toisesta päästä sitten otetaan aina uutta tilalle.
– Rapalalla on nykyään käytössä sellaiset pienemmät teräpalat, ja minä olen sitä mieltä, että niitäkin kannattaa käydä aina välillä teroittamassa. Minulla on kuusi todella hyvää teroittajaa, jotka tekevät aina viimeisen päälle hyvää jälkeä. Eli jos kaira tuntuu yhtään tylsältä, niin ei sitä kannata alkaa jeesustelemaan sen asian kanssa. Kyllä terävällä kairalla pilkkireissut tuntuvat 100 kertaa mukavammilta.
– Ivalojoella jää on sen verran hiekkapitoista, että se tylsyttää kairan normaalia nopeampaa. Sitä mukaa kun joki jäätyy, niin virta nostaa aina pienen määrän hiekkaan siihen jäähän. Esimerkiksi kun Inarin kunta laittaa reittiä joelle, niin ennen Seoa heillä on mennyt jo 3-4 terää tylsäksi. Näverniemikin on miltei yhtä hiekkarantaa, joten ei ihme, jos siellä kaira tuppaa tylsymään.
– Polttomoottorikairojen myynti on kieltämättä jonkin verran hiipunut sen jälkeen, kun nämä akku- ja akkuporakonekairat tulivat markkinoille. Osa akkukairoista näyttää ulkoisesti moottorikairoilta, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. Tehoja niistä kyllä löytyy, ja ne ovatkin kalastajien suosiossa. Akkukairalla saa hyvin nopeasti tehtyä 10” reiän jäähän. Ja vaikka akku- ja moottorikaira näyttävät samoilta, niin akkukairasta ei lähde samanlaista ääntä.
– Minä kannatan sellaista kairaa, jossa on veivin lisäksi myös paikka porakoneelle. On mukava ottaa veivi pois, ja porailla sen verran mitä akkua on koneessa jäljellä. Ja kun akku loppuu, niin heittää veivi takaisin ja tehdä lisää reikiä käsipelillä.
– En ole vielä. Ruukaan pitää yhtä juomusta mökin edessä. Saan siitä yleensä 5-10 siikaa kokukerralla, ja se on aivan riittävä määrä minulle. Ja jos kalaa on pakkasessa, ja juomukset eivät ole pyynnissä, niin sitten minä käyn kalalla ihan vain harrastusmielessä. Välillä otetaan kalareissu kelkkailun kannalta, ja välillä sitten mennään pilkkiminen edellä.
– Tänä talvena se juomus jäi laittamatta, kun meillä oli niin pitkä tuo syksy. Siikaa on pakastimessa vielä reilusti, joten ei sitä kannata verkkoja laskea.
– No käväisin minä pilkillä ennen joulua. Ongin tuolloin hieman siikaa Vuostimojärvestä. Sitä tuli jonkin verran, mutta enhän minä montaa reissua tehnytkään. Oli siellä niitä vakiokasvoja, jotka vetelivät 50-100 siikaa päivässä. Pieni kutusiika on tuolloin oikein ahnas ottamaan vieheeseen.
– Noiden pienten siikojen pyytäminen on parasta kalastonhoitoa. Vaikka nuo määrät saattavat kuulostaa suurilta, niin totuus on kuitenkin se, että kala on erittäin pientä. Jos tuota pientä siikaa ei pyydetä pois, niin kanta alkaa kääpiöityä. Siikakannan kääpiöityminen on ollut meidän alueellamme aina ongelma. Kirakankin suunnalla on hienoja järviä, joissa siikakanta on kuitenkin kääpiöitynyt. Aikanaan järviä nuotattiin ja kalat vedettiin ronskisti mettään. Eihän sellaisia määriä pikkukalaa saanut mihinkään menemään. Yhteen aikaan nuo pikkukalat menivät hyvin kaupaksi kettutarhoille. Ammattikalastajat perkasivat alueemme mettäjärviä hyvin, ja saivat kalan kauputeltua juurikin noille kettutarhoille. Se on kuitenkin mennyttä aikaa.
– Vuostimojärven kutusiiat löydettiin eräs vuosi kuin sattumalta. Siellä järjestettiin pilkkikilpailut, ja porukka alkoi yhtäkkiä vetämään siellä siikaa törmälle. Siitä asti kalastajat ovat pitäneet hyvää huolta Vuostimojärven siikakannasta.
– On, ja siian laatukin on parantunut. Olen pyytänyt mökillä siikaa 35 tai pienemmällä verkolla. Nyt parhaat saaliit tulivat kuitenkin 38-40 verkolla. Ja tulihan niitä siikoja jopa 45 ja 50:llä. Vanhat pohjasiiat alkavat olla jo mukavan kokoisia jörmyjä.
– Pekkalan Aslak kävi tässä jokin aika sitten pyörähtämässä, ja ehdotteli, että nuottaisimme Vuostimojärvellä ensi kesänä. Meillä on nuotta ja nuottaporukka, mutta emme ole tuota touhua pariin kesään harrastaneet. Nythän se nuotta täytyisi ennen käyttöä käydä läpi, ja sitten olisi hyvä, jos saisimme porukalla nuotattua edes kerran kesässä. Muutaman apajan kun kävisi läpi, niin pieni siika tekisi tilaa isommille.
– Minulla itsellänikään ei ole vielä tällaista ”Jäärakettia”, mutta ajattelin laittaa tämän vielä näille jäille testiin, Seppo Pakanen kertoo.
– Haukihan herkuttelee juurikin tuolla pikkusiialla. Siellä on aivan hävyttömän isoja haukia, välillä verkoissakin on sellaisia reikiä, että sitä ei meinaa todeksi uskoa.
– Meillä oli Kallen kanssa neljä jataa pyynnissä viime syksynä. Pidimme niitä kolme yötä ja saimme liki 50 haukea. Haukea tuli sen verran paljon, että mehän jouduimme viedä niitä ihan mettään saakka. Riistakameraankin tuli hienoja kuvia, kun kotka kävi herkuttelemassa niillä hauilla. Se kävi siinä säännöllisesti nappaamassa hauen mukaansa.
– Talvella kun hauki eksyy juomuksiin, niin kyllä minä sen fileoin ja heitän pannun kautta huiviin. Vuostimojärven hauen liha on punasävytteistä, joten sitä on ihan mukava pistää poskeen.
– Ja ei ole moittimista järven ahvenessakaan, se on todella hyvä kala. Ahventa tulee järvestä välillä hyviäkin määriä, ja kalaa nousee jopa jigillä. Ja kesällä minulla on aina katiska pyynnissä, joten kyllä paistinahvenet löytyy, jos sellaiset vain haluaa hakea.
– Tuo kotka on aina liikkunut syksyisin minun kanssani tuolla seudulla. Se taitaa tietää, milloin minä olen tullut kalanpyyntiin. Sielä on eräs tasalatvainen mänty, jonka latvassa tuo kaveri aina katselee minua, kun olen siianpyynnissä.
– No meillähän on täällä liikkeessä Suomen ensimmäisenä myynnissä Norolan rautulätkää. Lätkän ledi vilkkuu 48 tuntia, eli sillä kerkeää käydä aika monta rautureissua pyytämässä. Ja kun patterit loppuvat, niin sen jälkeen pilkki toimii ihan tavallisena rautulätkänä.
– Ja saimme kovasta kysynnästä huolimatta myös ”Jäärakettia” tänne meille myyntiin. Jäärakettihan on verkonuittolaite, ja erittäin nopea sellainen. Näitä on kysytty tänä talvena todella paljon.
– Vaikka puhummekin nyt uutuuksista, niin ei pidä unohtaa vanhoja klassikoita. Rautu-Paulilta tuli taas morreja meille myyntiin. Herrahan on tänä päivänä jo 87-vuotias, eli kovalla kokemuksella mies vääntää morreja pilkkikansalle. Nämä Rautu-Paulin perhomorrit ovat minun ehdottomia suosikkejani. Näihin kun pujottaa toukan, niin ei voi mennä pieleen!
– Keväällä myynti lähti hiipumaan sitä mukaa, miten se tauti tuolta maailmalta levisi. Meiltä loppui täältä asiakkaat, ihan samalla tavalla kuin kaikkialta muualtakin. Pääsiäisen seutu oli sitä kaikista surkeinta aikaa. Pääsiäisviikko on ollut meillä aina yksi vuoden vilkkaimpia viikkoja, ja viime vuonna se sai todella pahan kolahduksen. Selvisimme siitä kuitenkin, ja niin se kauppa lähti kesää kohden hieman elpymään. Kesä olikin jo melkoisen hyvä, ainakin kun vertasi siihen, että millainen tauti meillä oli tässä kokoajan päällä.
– Ja onneksi me olemme kuitenkin pysyneet itse terveinä, sehän se on tärkeintä. Ja tähän liittyen: kun meille tulee ostoksille ja käyttää kasvomaskia, niin saa 5 prosenttia alennusta normaalihintaisista tuotteista.
– Kalle tulee meille taas kesällä töihin, ja me ”vanhukset” saamme sitten piettää hieman vapaata. Ja tässähän on nyt käynyt sellainenkin juttu, että minä sain juuri ensimmäisen kansaneläkkeen viime viikolla. Ei se iso ollut, mutta sainpahan kummiskin. Sekin silta on nyt ylitetty, ja sitä ollaan eläkeukkoja. Käpy taas on puolieläkkeellä, eli kyllä Kallelle täällä töitä kesällä riittää.
Ville Vaarala
TIETOLAATIKKO