– Tal­vi Nää­tä­mös­sä on ol­lut mi­nul­le to­del­la upea, ai­nut­laa­tui­nen ko­ke­mus. Pie­ne­nä kat­soin te­le­vi­si­os­ta Vil­li Poh­jo­la-sar­jaa, jos­sa ker­rot­tiin pie­nen alas­ka­lai­sen ky­län elä­män­me­nos­ta. Tuo van­ha te­le­vi­si­o­sar­ja tuli mie­lee­ni, kun kä­ve­lin Nää­tä­mön kes­kus­tas­sa, kat­se­lin po­ro­ja ai­tauk­ses­sa, po­ron­tal­jo­ja sei­nil­lä ja sitä pik­ku­ruis­ta mat­kai­lu­y­rit­tä­jän mök­kiä pää­tien lai­das­sa, hy­myi­lee Timo Kuu­si­o­la is­tu­es­saan Nää­tä­mön vuok­ra-asun­nos­saan, ri­vi­ta­lon keit­ti­ös­sä.

Keit­ti­ön ik­ku­nas­ta Kuu­si­o­la nä­kee mai­se­man, jol­lais­ta ei muu­al­la ole tar­jol­la. Ik­ku­nan al­la ma­ta­lia käy­riä koi­vu­ja, puro, joka vir­taa jo su­la­na, kau­ka­na si­lu­e­tis­sa nä­kyy tun­tu­ri. Ja ik­ku­nas­ta tul­vii keit­ti­öön ke­väi­nen valo.

– Kyl­lä­hän tämä va­loi­suus vai­kut­taa ih­mi­sen elä­mään. Myön­nän, et­tä sy­dän­tal­vi tun­tui pit­käl­tä. Ja tääl­lä on älyt­tö­män kyl­mä tuu­li. Tu­lin Nää­tä­möön ta­val­li­sis­sa tal­vi­vaat­teis­sa, mut­ta tän­ne­hän oli­si pi­tä­nyt ot­taa mu­kaan pilk­ki­haa­la­ri. Kat­se­lin ka­teel­li­se­na, kuin­ka va­lo­ku­vaa­ja-ka­ve­ri­ni kävi mi­nul­la ky­läs­sä ja hän oli hom­man­nut pääl­leen läm­pöi­sen pilk­ki­haa­la­rin.

Kuu­si­o­la myön­tää, et­tä hän ei ole var­si­nai­nen tal­vi-ih­mi­nen. Mi­kään ret­kei­li­jä-tyyp­pi­kään hän ei ole, ei­kä hän ole ko­lun­nut La­pin erä­mai­ta.

– Mi­nua oli pit­kään kiin­nos­ta­nut ko­keil­la asu­mis­ta jol­la­kin pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la. Olen ai­ka lail­la asu­nut koko elä­mä­ni Hel­sin­gis­sä ja pari vuot­ta sit­ten al­koi tun­tua sil­tä, et­tä ha­lu­an näh­dä muu­ta­kin. Läh­dim­me sit­ten kump­pa­ni­ni kans­sa Ete­lä-Ame­rik­kaan, kier­te­lim­me siel­lä pie­niä paik­ka­kun­tia ja ha­lu­sin näh­dä, mil­lais­ta ih­mis­ten ar­ki on siel­lä.

– Ete­lä-Ame­ri­kas­sa haas­tat­te­lin pai­kal­lis­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen toi­mi­joi­ta eko­lo­gi­sis­ta ja so­si­aa­li­sis­ta haas­teis­ta. Tein pod­cas­te­ja ja kir­joi­tin. Minä yleen­sä­kin tar­kas­te­len elä­mää eko­lo­gis­ten lins­sien läpi. Kun pa­luu­mat­ka al­koi lä­hes­tyä, niin mie­tit­tiin kump­pa­nin kans­sa, et­tä mi­hin seu­raa­vak­si. Ke­säl­lä 2020 muu­tet­tiin sit­ten Lap­piin. Vä­lis­sä oli vain vuo­den tuu­maus­tau­ko Hel­sin­gis­sä, jol­loin yri­tin myy­dä asun­to­a­ni. Lo­pul­ta en saa­nut sitä myy­tyä, jo­ten vuok­ra­sin sen en­nen muut­to­a­ni Iva­loon.

Kuu­si­o­la ei ol­lut käy­nyt La­pis­sa sit­ten lap­suus­vuo­sien­sa, mut­ta hä­nen kump­pa­nin­sa on Lap­pi-fani ja hän hou­kut­te­li Ti­moa läh­te­mään poh­joi­seen.

– Minä olin avoin kai­kil­le vaih­to­eh­doil­le. Kri­tee­rei­nä oli, et­tä pi­tää ol­la luon­to lä­hel­lä ja kaup­pa. Va­pai­ta asun­to­ja oli Poh­jois-La­pis­sa tosi vä­hän, mut­ta huo­ma­sim­me, et­tä Nää­tä­mös­sä on asun­to va­paa­na. Lai­toim­me vies­tiä Nää­tä­mön asun­nos­ta, mut­ta kun vas­taus­ta ei al­ka­nut kuu­lua, niin pää­tim­me, et­tä men­nään ai­na­kin La­pin suun­taan ja niin me vii­me ke­sä­nä olim­me La­pis­sa. Kump­pa­ni löy­si asun­non Saa­ri­se­läl­tä ja minä löy­sin käm­pän Iva­los­ta ra­ja­var­ti­os­ton naa­pu­ris­ta. Olin Iva­los­sa ke­sä­kuun puo­li­vä­lis­tä syys­kuun al­kuun.

Ivalo on kuin Pakila

Timo Kuu­si­o­la on maa­il­man­pa­ran­ta­mi­ses­ta ja hen­ki­ses­tä kas­vus­ta kiin­nos­tu­nut jär­jes­tö­ak­tii­vi, Aja­tus­hau­to­mo Cre­a­tu­ran yk­si pe­rus­ta­ja sekä pu­heen­joh­ta­ja. Hän on myös it­sen­sä­työl­lis­tä­jä, joka voi työs­ken­nel­lä mis­sä maa­il­man kol­kas­sa ta­han­sa. To­sin mii­nus­puo­le­na täs­sä on, et­tä toi­meen­tu­lon suh­teen jou­tuu elä­mään jat­ku­vas­sa epä­var­muu­des­sa.

– Minä asuin Iva­lon Ra­jan­kan­kaal­la tosi hie­nos­sa käm­päs­sä. Vie­rai­lin vä­lil­lä kump­pa­nin luo­na Saa­ri­se­läl­lä ja päin­vas­toin. Lin­ja-au­to­vuo­rot ovat Ne­los­tiel­lä ai­ka hy­viä, jo­ten vie­rai­lut on­nis­tui­vat il­man omaa au­toa. Iva­lon ky­län kaik­ki kol­me kirp­pis­tä tu­li­vat tu­tuik­si ja kai­kis­sa oli kiva tun­nel­ma, mut­ta pa­ras mei­nin­ki oli työt­tö­mien kirp­pu­to­ril­la. Se oli yh­tei­söl­li­nen paik­ka, vaik­ka ko­ro­na tie­tys­ti vä­hän haas­toi sitä yh­tei­söl­li­syyt­tä ja kon­tak­tien ot­ta­mis­ta yleen­sä­kin.

Kuu­si­o­la sa­noo, et­tei Iva­lon ky­läs­sä mi­tään vi­kaa ol­lut, siel­tä löy­tyy ruo­kaa ve­gaa­nil­le ja pal­ve­lut ovat hy­vät, mut­ta noin ky­lä­ku­van puo­les­ta siel­lä ei ol­lut mi­tään mikä muis­tut­tai­si La­pis­ta.

– Olen lap­se­na asu­nut Pa­ki­lan oma­ko­ti­ta­lo­a­lu­eel­la ja se­hän on hy­vin sa­man­tyyp­pi­nen kuin Iva­lo. Ei Iva­los­sa ol­lut uu­tuu­den­vie­hä­tys­tä. Ei­kä tul­lut sem­moi­sia fi­bo­ja, et­tä nyt ol­laan La­pis­sa. Luon­to oli Iva­los­sa ihan mie­len­kiin­toi­nen, vuok­ra­käm­pän vie­res­tä läh­ti hy­vät lenk­ki­po­lut. Ne­kin näyt­ti­vät kum­min­kin ai­ka tu­tu­no­loi­sil­ta, ihan kuin oli­si ol­lut jos­sa­kin Pa­lo­hei­nän met­si­kös­sä, hän tuu­mai­lee.

Kaup­pa­reis­sut Ra­jan­kan­kaal­ta Iva­lon kes­kus­taan kä­vi­vät kun­toi­lus­ta, kun Timo tait­toi ne kä­vel­len. Kä­ve­ly­mat­kan ai­ka­na hän kat­se­li, kuin­ka iva­lo­lais­ten oma­ko­ti­ta­lo­jen pi­hoil­la oli vem­pe­lei­tä, jos jon­kin­lai­sia.

– Oli­han siel­lä au­tot, mön­ki­jät, moot­to­ri­kel­kat ja moot­to­ri­ve­neet. On­han niis­sä lii­ken­teen pääs­töt ai­ka­moi­set, jos joka pi­hal­la on sa­man­lai­nen ka­lus­to. En ha­lua nyt ol­la mi­kään ete­län mies, joka neu­voo mi­ten lap­pi­lais­ten tule elää, mut­ta ker­ron vain tä­män ha­vain­to­na, jon­ka tein Iva­los­sa kä­vel­les­sä­ni, Kuu­si­o­la nau­rah­taa.

Tyhjillään olevat mökit aiheuttavat energiahukkaa

Saa­ri­se­läl­lä käy­des­sään Timo Kuu­si­o­la naut­ti upe­as­ta UK-puis­ton luon­nos­ta. Hä­nes­tä oli ai­na mah­ta­vaa, kun mat­kus­ti Iva­los­ta Saa­ri­se­läl­le ja sai läh­teä pa­tik­ka­ret­kel­le tun­tu­ri­mai­se­miin.

Saa­ri­se­län ky­län­rait­tia hän kat­se­li kriit­ti­sin sil­min. Kylä on täyn­nä mök­ke­jä ja ho­tel­le­ja, mut­ta nii­den käyt­tö­as­te on lo­pul­ta al­hai­nen. Se­son­git ovat ly­hy­et ja suu­rim­man osan vuo­des­ta ma­ja­pai­kat ovat tyh­jil­lään.

– Toi­vot­ta­vas­ti näis­sä ra­ken­nuk­sis­sa on alem­pi läm­pö­ti­la sil­loin kun niis­sä ei ole ke­tään, mut­ta vä­hän tätä epäi­len. Tyh­jil­lään ole­vien lo­ma­mök­kien läm­mit­tä­mi­nen hir­vit­tää. Ja on­han nämä ym­pä­ri Lap­pia nous­seet la­sis­ta teh­dyt ig­lut­kin kyl­lä ai­ka­moi­sia. Kun ajat­te­lee yleen­sä­kin la­sia ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­li­na, niin se­hän on tosi ener­gi­a­te­ho­ton­ta, ja sit­ten kun ra­ken­nus on kaut­taal­taan vaan la­si­pin­ta-alaa…Var­maan la­sis­ta voi ny­kyi­sin ra­ken­taa ener­gi­a­te­hok­kaam­min, mut­ta on­han se jär­je­tön ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­li La­pin il­mas­tos­sa, kun miet­tii läm­pö­hä­vik­kiä.

– La­pin mat­kai­lu rat­sas­taa eko­lo­gi­suu­del­la var­sin­kin läm­mi­tyk­sen suh­teen, vaik­ka Ina­rin kun­nan alu­eel­la suu­rin osa ta­lois­ta läm­pi­ää bi­oe­ner­gi­al­la. Bi­oe­ner­gia on hy­vin ky­see­na­lai­nen ener­gi­a­muo­to, kos­ka sen pääs­tö- ja luon­to­ka­to­vai­ku­tuk­set saat­ta­vat ol­la fos­sii­li­polt­to­ai­nei­den ta­sol­la. On tul­lut jul­ki­suu­teen myös sel­lais­ta tie­toa, et­tä Ina­rin kun­nan ener­gi­ayh­tiö polt­taa pai­kal­lis­ta iki­met­sää bi­o­kat­ti­lois­saan. Kes­tä­väs­ti tuo­tet­tua bi­oe­ner­gi­aa ei yk­sin­ker­tai­ses­ti rii­tä kai­kil­le, min­kä ta­kia on siir­ryt­tä­vä polt­ta­mat­to­miin ener­gi­a­muo­toi­hin sekä vä­hen­net­tä­vä tur­haa ku­lu­tus­ta.

Kuu­si­o­la sa­noo, et­tä ei hän var­mas­ti ole ai­noa, joka eten­kin ko­ro­na-ai­ka­na on miet­ti­nyt La­pin mat­kai­lun ny­kyis­tä ide­aa.

– La­pin mat­kai­lu on ra­ken­net­tu täy­sin ul­ko­mais­ten tu­ris­tien va­raan. Jot­kut mat­kai­lu­y­ri­tyk­set voi­vat ol­la täy­sin sen va­ras­sa, et­tä ne saa­vat vaik­ka­pa Kii­nas­ta hy­vin ra­jat­tu­ja, mut­ta sa­mal­la hy­vin va­rak­kai­ta mat­kai­li­ja­ryh­miä. Hin­nat ovat sel­lai­sia, et­tä pai­kal­li­set ei­vät sel­lai­sia voi mak­saa, ja hy­vin har­va eu­roop­pa­lai­nen­kaan.

– Nyt sit­ten tuli ko­ro­na ja nämä pie­net mar­gi­naa­li­set ryh­mät, su­per­rik­kaat, ei­vät tul­leet Lap­piin ja mat­kai­lu on vai­keuk­sis­sa. On­han täs­sä otet­tu suu­ret ris­kit, kun on läh­det­ty näin mar­gi­naa­li­sen ryh­män eh­to­jen mu­kaan ra­ken­ta­maan ko­ko­nai­sia ig­lu­ky­liä.

Kuu­si­o­la tie­tää, et­tä Ina­rin kun­nal­la oli vii­me vuon­na Kes­tä­vän mat­kai­lun han­ke. Kun hän lu­es­ke­li lop­pu­ra­port­tia, niin siel­lä oli ihan jär­ke­viä eh­do­tuk­sia. Ra­por­tis­sa on mai­nit­tu, et­tä ta­voi­tel­laan tu­ris­tien pi­tem­piä vii­py­mi­siä.

– Tämä ta­voi­te­han vai­kut­taa myös len­to­pääs­töi­hin. Hank­kees­sa eh­do­te­tut toi­met vai­kut­ta­vat to­del­la hy­vil­tä, kun­han ne ei­vät jää vain suun­ni­tel­mik­si. Ny­kyi­ses­tä ku­lut­ta­vas­ta pi­ka­mat­kai­lus­ta on ni­mit­täin pääs­tä­vä eroon.

– Ei­hän sitä voi si­vuut­taa, et­tä kun vaik­ka­pa ne kii­na­lai­set len­tä­vät pi­ka­mat­kal­le Lap­piin, niin len­to­jen pääs­töt ovat ai­ka­moi­set. Ja sen li­säk­si näil­le pi­ka­mat­ko­jen te­ki­jöil­le on sit­ten ra­ken­net­tu kal­lis­ta inf­raa ja kai­ken­lai­sia ih­me­ky­liä, joi­den käyt­tö­as­te on ole­ma­ton.

Ko­ro­na­pan­de­mi­an ai­ka­na suo­ma­lais­ten mat­kai­lu Lap­piin li­sään­tyi ja Kuu­si­o­la toi­voo, et­tä suo­ma­lais­ten mat­kai­lu jäi pääl­le. Ju­na­mat­kus­tus on len­to­mat­kai­lua eko­lo­gi­sem­paa ja se on ihan mu­ka­va­kin mat­kus­tus­ta­pa. Kun Hel­sin­gis­sä is­tuu ju­naan, niin on kah­dek­san ja puo­len tun­nin pääs­tä Ro­va­nie­men rau­ta­tie­a­se­mal­la.

– Etä­työ on ot­ta­nut iso­ja loik­kia ko­ro­nan myö­tä. Toi­vot­ta­vas­ti myös mat­kai­lus­sa tu­li­si sel­lai­nen il­miö, et­tä jos kau­ko­mail­ta tul­laan Lap­piin, niin mat­ka kes­täi­si vaik­ka kuu­kau­den. Sii­nä eh­ti­si näh­dä paik­kaa ja se oli­si pal­jon jär­ke­väm­pi mat­kai­lun muo­to kuin muu­ta­man päi­vän pi­ka­mat­ka maa­pal­lon toi­sel­ta puo­lel­ta. Täl­lai­sen pit­kä­kes­toi­sen mat­kan yh­tey­teen voi­si liit­tää myös etä­työs­ken­te­lyä.

Kuu­si­o­la poh­dis­ke­li Saa­ri­se­län pol­ku­ja kä­vel­les­sään, mil­lai­sia jäl­kiä mas­sa­mat­kai­lu La­pin erä­mai­hin jät­tää.

– Vii­me syk­sy­nä kä­ve­lin Nää­tä­mö­jo­el­le ja reis­sun sai teh­dä kai­kes­sa rau­has­sa, siel­lä ei inf­ra häi­rin­nyt, ei­kä ih­mi­set. Kont­ras­ti oli ai­ka hur­ja, kun sitä ver­taa Saa­ri­se­län mie­let­tö­miin hiek­ka­tei­hin kes­kel­lä kan­sal­lis­puis­toa. Vä­hän tun­tui, et­tä on­ko sii­nä jär­keä, et­tä teh­dään erä­maa­han jul­me­tun ko­koi­sia tei­tä fat­bi­ke-pyö­ril­le. Erä­maas­ta tu­lee näin ikään kuin puu­ha­maa.

Ivalosta Näätämöön

Iva­los­ta Timo Kuu­si­o­lan mat­ka jat­kui Nää­tä­möön, kun asun­to ky­län kes­kus­tas­ta löy­tyi. Kun Timo tie­si, et­tä asun­to on öl­jy­läm­mit­tei­nen, niin pää­tös sin­ne muut­ta­mi­ses­ta oli eko­lo­gi­seen elä­mään vih­kiy­ty­neel­le hie­man han­ka­la.

– Asun­to oli kui­ten­kin ol­lut naa­pu­rien mu­kaan jo kol­me vuot­ta tyh­jil­lään, jo­ten se oli­si ku­lut­ta­nut luul­ta­vas­ti lä­hes sa­man ver­ran läm­pöä vaik­ka me ei ol­tai­si sii­hen muu­tet­tu­kaan.

Tii­vis ja kiel­tä­mät­tä ai­ka ka­run­kin nä­köi­nen Nää­tä­mön ky­län rait­ti teki Ti­moon vai­ku­tuk­sen. Kaup­pa­mat­ka­kin oli nyt ly­hy­em­pi kuin Iva­los­sa, kun ei käy­tän­nös­sä tar­vit­se kuin kä­vel­lä ri­vi­ta­lo­käm­päs­tä maan­tien toi­sel­le puo­lel­le.

– Nää­tä­mön kaup­po­jen ve­gaa­ni­tar­jon­ta on yl­lät­tä­vän hyvä ja mi­nus­ta tar­jon­ta vain li­sään­tyi tal­ven ai­ka­na. Kaup­pi­aat oli­vat var­maan kuul­leet, et­tä tän­ne on muut­ta­nut joku ve­gaa­ni…

Iva­los­sa ko­ro­na aset­ti omia ra­joit­tei­taan so­si­aa­li­sel­le kans­sa­käy­mi­sel­le, mut­ta Nää­tä­mön pie­nes­sä ky­läs­sä on ol­lut hel­pom­pi tu­tus­tua ja ju­tel­la ih­mis­ten kans­sa pan­de­mi­an­kin ai­ka­na. Nää­tä­mö­läi­set ovat Ti­mon mu­kaan hy­viä tyyp­pe­jä, ja he­hän lo­pul­ta eh­dot­ti­vat sy­dän­tal­vel­la Ti­mol­le, et­tä voi­si­ko met­sä­lam­mel­ta löy­det­ty kyl­met­ty­nyt pilk­ka­sii­pi-me­ri­lin­tu saa­da ti­la­päi­sen ko­din Ti­mon asun­nos­ta, kos­ka hä­nel­lä ei ole koi­ria ei­kä kis­so­ja käm­päs­sään.

– Pilk­ka­sii­pi toi­mi­tet­tiin tääl­tä sit­ten Ra­nu­al­le ja siel­lä se ikä­vä kyl­lä lo­pul­ta me­neh­tyi. Lin­tu sai ihan nor­maa­lis­ti ruo­kaa siel­lä hoi­dos­sa, mut­ta sen eli­mis­tö ei il­mei­ses­ti pys­ty­nyt su­lat­ta­maan ruo­kaa. Voi ol­la, et­tä sen eli­mis­tö oli jo niin pa­has­ti vau­ri­oi­tu­nut en­nen sen löy­tä­mis­tä, et­tä lin­tu ei enää toi­pu­nut sii­tä. Toki olo­suh­teis­ta joh­tu­va stres­si­kin on voi­nut vai­kut­taa.

Vii­me syk­sy­nä, kun raja oli vie­lä au­ki, teki Timo kump­pa­nin­sa kans­sa pol­ku­pyö­rä­ret­ken Nei­de­niin.

– Mi­nul­la oli las­ten pyö­rä ja kump­pa­nil­la mum­mo­pyö­rä. Ei­hän me ol­tai­si Jää­me­ren ran­nal­le jak­set­tu pol­kea, mut­ta Nei­de­nis­sä oli kat­se­le­mis­ta ihan riit­tä­väs­ti. Mi­nun Nää­tä­mös­sä ole­mi­se­ni lop­puu ihan muu­ta­man vii­kon pääs­tä ja pa­laan ete­lään. Jää­me­ri jäi to­si­aan nä­ke­mät­tä, ei­kä käy­ty Nei­de­niä pi­tem­pä­nä, mut­ta sitä en osaa har­mi­tel­la. Tääl­lä Nää­tä­mös­sä on ol­lut ai­van tar­peek­si näh­tä­vää.

Ri­vi­ta­lon omis­ta­jal­le Timo eh­dot­ti ker­ran, et­tä kan­nat­tai­si miet­tiä, ei­kö koko pi­ha­pii­rin kiin­teis­tö­mas­sa kan­nat­tai­si lait­taa maa­läm­möl­le öl­jyn si­jaan.

– Kyl­lä me teet juo­tiin ja ju­tel­tiin, mut­ta ei sen pi­tem­mäl­le vie­lä pääs­ty. Minä ko­kei­lin maa­läm­pö­fir­man las­ku­ril­la tä­män kiin­teis­tön maa­läm­mön siir­ty­mi­sen kan­nat­ta­vuut­ta. Nii­den avul­la sain sen kä­si­tyk­sen tä­män kiin­teis­tön osal­ta, et­tä maa­läm­pö oli­si kan­nat­ta­va in­ves­toin­ti ja ta­kai­sin­mak­su­ai­ka oli­si al­le 10 vuot­ta. Ryh­mäp­ro­jek­tis­sa voi­si saa­da maa­läm­mön hin­taa vie­lä alem­mak­si.

Kuu­si­o­la oli­si ha­lun­nut pe­reh­tyä La­pis­sa ol­les­saan enem­män pai­kal­li­siin elin­kei­no­ky­sy­myk­siin.

– Sen ver­ran mitä olen asi­aan eh­ti­nyt pe­reh­tyä, niin kaik­kien ny­kyis­ten elin­kei­no­jen yh­teen­so­vit­ta­mi­nen on La­pis­sa ai­ka­moi­nen puu­ro. Kun­ta ha­lu­aa työ­paik­ko­ja ja nii­tä et­si­tään mat­kai­lus­ta ja kai­vos­toi­min­nas­ta. Kai­vos­toi­min­ta han­ka­loit­taa mat­kai­lua ja mat­kai­lu ja kai­vos­toi­min­ta po­ron­hoi­toa. Tääl­lä on ai­kaa myö­ten sama ku­vio kuin Ete­lä-Ame­ri­kas­sa, et­tä nämä muu­al­ta tuo­dut elin­kei­not ovat pi­tem­män pääl­le kes­tä­mät­tö­miä paik­ka­kun­nan luon­nol­le ja pai­kal­li­sel­le elä­män­ta­val­le.

Biojätteen voisi kompostoida

Ih­mis­ten elä­män­ta­vat ja on­gel­mat ovat hy­vin pit­käl­ti sa­man­lai­sia eri puo­lil­la Suo­mea. Ei­kä Nää­tä­mö­kään mi­kään eko­lo­gi­nen lin­tu­ko­to ole. Timo Kuu­si­o­la sa­noo, et­tä kun vil­kai­see kau­pan taak­se, niin siel­lä on ai­ka­moi­nen jä­te­on­gel­ma.

– Siel­lä on hy­lät­ty­jä ko­din­ko­nei­ta vaik­ka min­kä­lai­sia. Tie­tys­ti sen ym­mär­tää, kun jä­te­a­se­ma on 180 ki­lo­met­rin pääs­sä Iva­los­sa. Jä­te­huol­to on yleen­sä­kin ai­ka haas­teel­lis­ta Ina­ris­sa, kun jäte kul­je­te­taan Ou­luun as­ti. Oli­si hie­noa, jos Nää­tä­mös­sä pys­tyi­si ke­hit­tä­mään pai­kal­li­sel­le bi­o­jät­teel­le oman kom­pos­toin­ti­sys­tee­min.

Kuu­si­o­la on La­pin-vuo­te­naan huo­man­nut, et­tä jät­teen­polt­to­kin näyt­tää kuu­lu­van pai­kal­li­seen kult­tuu­riin.

– Kun on kä­ve­lyl­lä ja jä­te­sa­vu­kat­ku käy hen­keen, niin sii­tä sen jät­teen­pol­ton tun­nis­taa. Tämä on mi­nus­ta il­mas­to­muu­tos- ja ter­veys­ky­sy­mys.

Kuu­si­o­la sa­noo, et­tä ruu­an suh­teen nää­tä­mö­läis­ten oma­va­rai­suus on var­mas­ti suu­rem­pi kuin hel­sin­ki­läis­ten.

– Tääl­lä ih­mi­set ka­las­te­le­vat ja mar­jas­te­le­vat. Mut­ta kun ajat­te­lee lii­ken­teen pääs­tö­jä, niin ovat­han ne ai­ka kor­ke­at. Moot­to­ri­kelk­ka ku­lut­taa oi­ke­as­taan enem­män kuin au­to ja mel­ko pit­käl­le kai niil­lä kel­koil­la pö­ris­tel­lään va­paa-ai­kaa viet­tä­mään. Jäl­leen ker­ran ete­län ih­mi­se­nä vain ky­syn sitä, mis­sä mää­rin sen moot­to­ri­kel­kan voi­si vaih­taa suk­siin ja men­nä hiih­tä­en sin­ne ret­kel­le ja pilk­ki­pai­koil­le.

– Ei­kö säh­kö­käyt­töi­nen moot­to­ri­kelk­ka voi­si ol­la eri­tyi­ses­ti mat­kai­lu­y­rit­tä­jil­le hyvä rat­kai­su? Nii­tä­hän voi­si­vat pai­kal­li­set­kin vuok­ra­ta. Ja sai­si­ko nii­hin val­ti­on yri­tys­tu­kea?

Hän poh­tii myös, ei­kö moot­to­ri­kel­kan­kin voi­si ja­kaa sii­nä mis­sä au­ton­kin.

– Minä kan­na­tan ja­ka­mis­ta­lout­ta, mut­ta Suo­mes­sa­han se on läh­te­nyt ai­ka huo­nos­ti käyn­tiin, kun ei suo­ma­lai­nen hir­ve­äs­ti ha­lua ja­kaa mi­tään. Tääl­lä on ol­lut kiva näh­dä, et­tä kimp­pa­kyy­te­jä jon­kin ver­ran suo­si­taan. Face-ryh­mis­sä ky­sel­lään, kuka on me­nos­sa sin­ne ja tän­ne, kyy­tiä tar­vit­tai­siin.

– Ny­kyi­set säh­kö­au­tot toi­mi­vat hy­vin kyl­mäs­sä ja Iva­lo-Nää­tä­mö -osuu­den­kin pys­tyi­si aja­maan il­man la­taus­ta, mut­ta täs­sä tai­taa ky­sy­myk­seen tul­la sit­ten hin­ta. Suu­rem­mal­la akul­la va­rus­te­tun säh­kö­au­ton hin­ta saat­taa vie­lä tois­tai­sek­si ol­la yli kak­sin­ker­tai­nen ben­sa-au­toon ver­rat­tu­na. Eh­kä täs­sä­kin yh­te­nä rat­kai­su­na voi­si ol­la yh­teis­käyt­töi­nen säh­kö­au­to.

Pilkkiretki ei ole välttämätön

Timo Kuu­si­o­la us­koo, et­tä vii­mei­set pari viik­koa me­ne­vät Nää­tä­mös­sä no­pe­as­ti. Hän miet­tii, on­ko vie­lä jo­tain te­ke­mät­tä ja ar­ve­lee, et­tä eh­kä lai­naa ky­läl­tä suk­set tai lu­mi­ken­gät ja te­kee vie­lä pie­niä ret­kiä maas­tos­sa. Naa­pu­rin ka­ve­ri on hou­ku­tel­lut pil­kil­le­kin.

– Pilk­ki­ret­ki kuu­los­taa ki­val­ta, muta toi­saal­ta pus­kee esil­le yhä enem­män se pilk­ki­mi­sen eet­ti­nen nä­kö­kul­ma. Kun se on tut­kit­tu, et­tä ka­loil­la­kin on tie­toi­suus, niin en ha­lua tur­haan tap­paa toi­sia olen­to­ja. Tie­ten­kin, jos omak­si ruu­ak­si tar­vii ka­laa, ku­ten minä vä­lil­lä tar­vin, niin on­han se eet­tis­tä syö­dä it­se­pyy­det­tyä ka­laa.

Luontokato on ilmastomuutosta pahempi

Timo Kuu­si­o­la sa­noo, et­tä kes­ti ai­van lii­an pit­kään en­nen kuin il­mas­to­muu­tok­ses­ta alet­tiin to­sis­saan kes­kus­te­le­maan. Piti odot­taa, et­tä tuli Greta Thun­ber­gin syn­nyt­tä­mä Fri­da­ys For Fu­tu­re tai joku Ex­ten­si­on Re­bel­li­o­nin kal­tai­nen lii­ke, joil­la on ol­lut iso roo­li sii­nä, et­tä il­mas­to­muu­tos saa­tiin päi­vä­kes­kus­te­luun.

– Il­mas­to­muu­tos on tot­ta, mut­ta sii­nä rin­nal­la kul­kee luon­to­ka­to, jos­ta vä­hem­män pu­hu­taan, vaik­ka sil­lä on pal­jon seu­rauk­sia. Edes­men­nyt Pent­ti Lin­ko­la­kin pu­hui enem­män täs­tä luon­to­ka­dos­ta kuin il­mas­to­muu­tok­ses­ta. Luon­to­ka­dos­ta seu­raa esi­mer­kik­si se, et­tä mei­dän ruu­an­tuo­tan­to me­nee krii­siin. Kaik­ki ruu­an­tuo­tan­non ket­jut kaa­tu­vat.

– Ko­ro­na on seu­raus­ta ih­mi­sen käyt­täy­ty­mi­ses­tä. Nyt voi jo hy­vin var­muu­del­la sa­noa, et­tä ko­ro­na le­vi­si maa­il­mal­le Kii­nas­ta, jos­sa ih­mi­nen söi jo­tain muu­ta eli­ö­la­jia, to­den­nä­köi­ses­ti le­pak­koa. Mui­den eli­ö­la­jien syö­mi­nen ja ny­kyi­nen te­ol­lis­tu­nut ruu­an­tuo­tan­to ai­heut­taa tosi suu­ria ris­ke­jä ja eri­lai­sia tau­te­ja syn­tyy. Kun miet­tii jo­ta­kin ny­ky­a­jan ka­na­laa, jos­sa säi­ly­te­tään tu­han­sia ka­no­ja pie­nes­sä ti­las­sa, niin siel­tä­hän voi le­vi­tä vaik­ka mitä. Lin­tuinf­lu­ens­sat ja si­kainf­lu­ens­sat oli­vat jo va­roi­tuk­sia ja nyt tuli ko­ro­na, joka ei men­nyt­kään niin pian ohi kuin edel­li­set vi­ruk­set ja tämä le­vi­si ym­pä­ri maa­il­man, poh­tii Kuu­si­o­la.

Timo Kuu­si­o­la on ny­kyi­sin kala-ve­gaa­ni. Kala-ve­gaa­nik­si siir­ty­mi­nen oli hä­nel­le kes­kei­nen etap­pi eet­ti­sem­pään, ter­veel­li­sem­pään ja vä­hä­hii­li­sem­pään elä­mään siir­ty­mi­ses­sä. Ka­laa hän syö, mut­ta hy­vin har­voin, ja joka ker­taa ka­laa syö­des­sään hän tie­dos­taa syö­vän­sä elä­vää olen­toa.

– En kui­ten­kaan vel­lo it­se­syy­tök­sis­sä, kos­ka ei­hän se mi­tään au­ta. Ajat­te­len, et­tä py­rin kui­ten­kin par­haa­ni mu­kaan var­je­le­maan kaik­kien elä­vien olen­to­jen elä­mää. Kala-ve­gaa­nik­si ryh­ty­mi­sel­lä oli iso mer­ki­tys hii­li­ja­lan­jäl­kee­ni, mut­ta erit­täin po­si­tii­vi­sia vai­ku­tuk­sia sil­lä oli myös ter­vey­tee­ni. Voin avoi­mes­ti kan­nus­taa kaik­kia muut­ta­maan pik­ku­hil­jaa ruo­ka­va­li­o­taan kas­vis­pai­not­tei­sem­paan suun­taan ja he var­mas­ti huo­maa­vat, et­tä sil­lä on vai­ku­tus­ta ter­vey­teen, ruu­an­su­la­tuk­seen ja jopa psyyk­kee­seen.

Nää­tä­mön huo­neis­to on lop­pu­sii­vous­ta vail­le. Kuu­si­o­la sa­noo, et­tä hä­nel­le jää Nää­tä­mös­tä hy­viä muis­to­ja sekä ys­tä­viä.

– Olen ra­ken­ta­nut Nää­tä­mös­sä tätä omaa elä­män­pol­ku­a­ni. Olen op­pi­nut, et­tä elä­män­po­lun ra­ken­ta­mi­nen on jat­ku­vaa työ­tä. Suu­rin haas­te on­kin kär­si­väl­li­syys ja epä­var­muu­den sie­tä­mi­nen. It­sen­sä tai mui­den syyl­lis­tä­mi­nen ei ole oi­kea tapa pa­ran­taa maa­il­maa. Mat­t­hieu Ric­har­din Alt­ruism-kir­jas­sa on hyvä vink­ki. Ric­hard tuo esil­le ka­tu­mi­sen ja syyl­li­syy­den vä­li­sen eron. Ka­tu­mi­ses­sa ih­mi­nen pyr­kii muu­tok­seen, mut­ta syyl­li­syy­des­sä ih­mi­nen hel­pos­ti la­maan­tuu. Sik­si on pa­rem­pi ka­tua kuin syyl­lis­tyä. Ka­tu­mi­ses­sa on tär­keä re­hel­li­ses­ti sa­noa, et­tä tämä on pa­ras mi­hin täl­lä het­kel­lä pys­tyn ja koit­taa pik­ku­hil­jaa muut­taa tot­tu­muk­si­aan.

Jaak­ko Pel­to­maa