Pet­sa­mo kuu­lui Suo­mel­le vuo­des­ta 1920 ai­na vuo­teen 1944 as­ti. Pet­sa­mon myö­tä Suo­mi sai kai­va­tun yh­tey­den Jää­me­rel­le, mut­ta sa­mas­sa lah­jas­sa tuli jo­tain, mitä ei oi­kein tai­det­tu kai­va­ta.

1500-lu­vul­la pe­rus­tet­tu maa­il­man poh­joi­sin or­to­dok­si­luos­ta­ri edus­ti Suo­men sy­liin ti­pah­ta­nut­ta kiu­sal­lis­ta kult­tuu­ri­pii­rien tör­mäys­tä. Luos­ta­ri oli nyt Suo­men ra­jo­jen si­säl­lä, mut­ta sen mun­kit ja työ­vä­es­tö oli­vat käy­tän­nös­sä kaik­ki ve­nä­jän­kie­li­siä. Ar­mas Lau­nis ni­mit­ti vuon­na 1921 Pet­sa­mon luos­ta­rin munk­ke­ja "munk­ki­ras­pu­ti­neik­si" ja kol­tat oli­vat puo­les­taan näi­den munk­ki­ras­pu­tii­nien ru­jo­ja jäl­ke­läi­siä.

Paa­va­li Var­la­min­poi­ka Rja­bov, pap­pis­munk­ki Pai­si, as­tui luos­ta­rin­joh­ta­jan vir­kaan 8. huh­ti­kuu­ta 1932. Pai­si oli syn­ty­nyt Ar­kan­ge­lis­sa ja hän saa­pui Pet­sa­mon luos­ta­riin par­haas­sa iäs­sä, 27-vuo­ti­aa­na vuon­na 1908. Pai­si oli kuu­li­ai­suus­teh­tä­vis­sä kun­nos­tau­tu­nut ruu­miil­li­sis­sa töis­sä, ta­va­ran­han­kin­nas­sa ja hä­nel­tä on­nis­tui myös kel­lo­jen kor­jaa­mi­nen, ku­ten mo­nel­ta muul­ta­kin mun­kil­ta. Eli­na Kah­la ar­ve­lee, et­tä Pai­si oli sa­nan var­si­nai­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä Pet­sa­mon luos­ta­rin omia poi­kia, vart­tu­nut sen ri­veis­sä, ja se oli syy­nä hä­nen va­lin­taan­sa luos­ta­rin esi­mie­hek­si.

Pai­si hoi­ti myös luos­ta­rin raha-asi­oi­ta ja teki mo­net mat­kat Nor­jan Vuo­rei­jaan, kos­ka siel­lä ole­vas­sa pan­kis­sa oli luos­ta­rin tili. Park­ki­nas­sa oli­si ol­lut Kan­sal­lis-Osa­ke­pan­kin kont­to­ri, mut­ta sin­ne ei luos­ta­ri ha­lun­nut va­ro­jaan tal­let­taa. Ra­has­ton­hoi­ta­ja, munk­ki Joo­na tie­si, et­tä bol­se­vi­kit oli­vat ryö­vän­neet yh­den luos­ta­rin pank­ki­ti­lin tyh­jäk­si Ar­kan­ge­lis­sa ja epä­luu­loi­nen Joo­na suo­sit­te­li Nor­jan pank­ki­lai­tos­ta, kos­ka se oli­si tur­val­li­sin vaih­to­eh­to tal­le­tuk­sil­le.

Tiedonmuruja sieltä täältä

Pet­sa­mon luos­ta­rin mun­keis­ta eh­kä vä­rik­käin oli Par­men, joka jäi ai­ka­kir­joi­hin it­se­op­pi­nee­na tu­hat­tai­tu­ri­na ja säh­kö­lai­tok­sen kek­si­jä­nä. Par­men oli nuo­re­na mie­he­nä pal­vel­lut ty­kis­tös­sä ja me­net­tä­nyt siel­lä toi­sen jal­kan­sa. Iloi­nen ja ys­tä­väl­li­nen Par­men kil­kut­ti pa­jas­saan ko­koon au­ton, jol­la kyy­dit­ti pet­sa­mo­lai­sia ja vei vä­lil­lä hu­ma­lai­sia put­kaan an­ta­en näin vir­ka-apua po­lii­sil­le. Par­men suis­tui au­ton­sa kans­sa tiel­tä ja sai sur­man­sa vuon­na 1932. Hän oli Pet­sa­mon en­sim­mäi­nen lii­ken­ne­on­net­to­muu­den uh­ri.

Vel­jet ot­ti­vat kans­sa­kil­voit­te­li­jan­sa Par­me­nin läh­dön rau­hal­li­ses­ti: "Oli van­ha, koh­ta kui­ten­kin oli­si kuol­lut. Iloi­se­na sai nyt kuol­la...lys­ti oli."

Eli­na Kah­la to­te­aa suo­raan, et­tä pap­pis­munk­ki Pai­sis­ta ei ole täl­lai­sia ta­ri­noi­ta, ei­kä luon­ne­ku­vauk­sia. Ko­ko­nais­ku­vaa on par­sit­ta­va ko­koon siel­tä tääl­tä löy­ty­vis­tä tie­don­mu­ru­sis­ta. Edes sii­tä ei ole tie­toa, min­kä ver­ran Pai­si eh­ti op­pia suo­mea. Il­mei­ses­ti kie­li­tai­toa ker­tyi jon­kin ver­ran ihan pa­kos­ta­kin, kos­ka hän jou­tui luos­ta­rin edus­ta­ja­na ole­maan yh­teyk­sis­sä suo­men­kie­li­seen vir­ka­val­taan Pet­sa­mos­sa.

Vuon­na 1934 ark­ki­piis­pa Her­man teki en­sim­mäi­sen piis­pan­tar­kas­tus­mat­kan­sa Pet­sa­moon. Pap­pis­ko­ke­las Aa­ri Su­rak­ka teki mat­kas­ta Aa­mun Koit­to-leh­teen pe­rä­ti vii­si­si­vui­sen re­por­taa­sin, joka kes­kit­tyy mat­ka­rei­tin in­nos­tu­nee­seen maa­lai­luun. Pet­sa­mon luos­ta­ril­le Su­rak­ka ei to­sin mon­ta­kaan sa­naa uh­raa, mut­ta to­te­aa pal­jon­pu­hu­vas­ti, et­tä Va­la­mon ja Ko­ne­vit­san ko­mei­siin luos­ta­ri­ra­ken­nuk­siin ver­rat­tu­na Pet­sa­mon Ylä­luos­ta­ri vai­kut­ti vie­rai­siin lan­nis­ta­vas­ti ja esi­mies Pai­si "pu­hui tus­kin kuu­lu­val­la ää­nel­lä ja näyt­ti hy­vin pe­lok­kaal­ta ark­ki­piis­pan edes­sä."

Su­ra­kan ri­vit ei­vät ole ko­vin mai­rit­te­le­via Pai­sia koh­taan. Kir­jai­li­ja Kah­la ar­ve­lee, et­tä eh­kä hil­jai­nen ja pi­dät­ty­väi­nen Pai­si osoit­ti näin vain kuu­li­ai­suut­taan esi­val­lal­le. Toki par­ra­ton ark­ki­piis­pa Her­man kuu­lui epäi­lyt­tä­viin uu­dis­ta­jiin ja Pai­si puo­les­taan par­toi­neen van­haan kou­lu­kun­taan. Ark­ki­piis­pa Her­man oli li­säk­si ai­kai­sem­min vä­hä­tel­lyt luos­ta­rei­ta ja pi­tä­nyt nii­tä men­nei­syy­den jään­tei­tä. Pai­si esiin­tyi piis­pan­tar­kas­tuk­ses­sa nöy­räs­ti ja asi­al­li­ses­ti, mut­ta eh­kä­pä ot­ti sa­mal­la sen edus­ta­man vie­raan ar­vo­maa­il­man täh­den vä­hän hen­kis­tä etäi­syyt­tä seu­ru­ee­seen.

Kah­la epäi­lee, et­tä Su­rak­ka puo­les­taan ha­lu­si leh­ti­ju­tus­saan vä­hän pii­ki­tel­lä Pai­sia ko­ros­taak­seen omaa suo­men­mie­li­syyt­tään.

Vuon­na 1933 Pai­si lä­het­ti kir­jeen ark­ki­piis­pal­le. Kir­jees­sä Pai­si ker­too vel­jes­tön saa­neen ve­nä­läi­ses­tä leh­des­tä lu­kea siir­ry­tyn uu­teen ajan­las­kuun. Nyt, siis tois­ta­kym­men­tä vuot­ta vi­ral­li­sen siir­ron jäl­keen, hän ikään kuin neut­raa­lis­ti ky­se­lee ark­ki­piis­pal­ta, kos­ka hei­dän uu­den ajan­las­kun­sa mu­kaan oi­kein pi­täi­si luos­ta­rin pe­rus­ta­jan Py­hit­tä­jä Tri­fo­nin merk­ki­päi­vää viet­tää?

Ker­toi­ko tie­dus­te­lu vä­lien etäi­syy­des­tä ja vii­ley­des­tä, jos vel­jes­tö to­si­aan sai lu­kea ajan­las­ku­a­si­as­ta sa­no­ma­leh­des­tä, vie­lä­pä ve­nä­läi­ses­tä?

Vuon­na 1934 Pai­si lä­het­ti ark­ki­piis­pal­le yk­si­tyis­koh­tai­sen lu­et­te­lon luos­ta­rin omai­suu­des­ta. Hän lu­et­te­lee kai­ken as­ti­ois­ta pää­hi­nei­siin. He­vo­set ja leh­mät Pai­si lu­et­te­lee ni­mil­tä ja ker­too nii­den iät­kin. Kun Pai­si on kir­jees­sään en­sin ker­to­nut yk­si­tyis­koh­tai­set tie­dot luos­ta­rin eli­kois­ta, lu­et­te­lee hän sen jäl­keen munk­ki­vel­jes­tön ni­met ja iät. Eh­kä Pai­si ha­lu­si osoit­taa nöy­ryyt­tä täl­lai­sel­la kir­jaa­mis­jär­jes­tyk­sel­lä.

Ark­ki­piis­pa Her­man teki vii­mei­sen tar­kas­tus­mat­kan­sa Pet­sa­mon luos­ta­riin hei­nä­kuus­sa 1939. Aa­mun Koi­tos­sa mat­kaa ku­va­taan niin ty­lyin sa­nan­kään­tein, et­tei ar­vai­luil­le jää si­jaa. Ai­no­at ke­hun­sa ark­ki­piis­pa koh­dis­ti ko­e­vil­je­lyk­sil­le ja uu­del­le maan­tiel­le. Pai­sia hän ko­vis­te­lee luos­ta­rin vuo­si­ker­to­mus­ten toi­mit­ta­mi­sen lai­min­lyön­nis­tä.

Pai­si ei ky­en­nyt nii­tä toi­mit­ta­maan, kos­ka luos­ta­ril­la ei ol­lut suo­men kiel­tä tai­ta­vaa kans­lis­tia. Hän pyy­si­kin va­pau­tus­ta täs­tä vel­vol­li­suu­des­ta, mut­ta vas­ta­kai­kua ei tul­lut. Seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Yr­jö Räme oli luos­ta­rin puo­lel­la, mut­ta kun hän toi­mit­ti vir­ka­vel­vol­li­suuk­si­aan moot­to­ri­pyö­räl­lä pit­kin laa­jaa seu­ra­kun­taan­sa, niin ei hä­nel­lä jää­nyt ai­kaa luos­ta­rin tu­ke­mi­seen, ei­kä vuo­si­ker­to­mus­ten laa­din­taan.

Luostari jäi venäläisten käsiin

Tal­vi­so­das­sa luos­ta­rin vel­jes­tö, työ­vä­ki ja lä­hei­sen la­pin­ky­län kol­tat jäi­vät so­ta­toi­mi­a­lu­eel­le. Eli­na Kah­lan mu­kaan he ei­vät saa­neet vi­ra­no­mai­sil­ta vi­ral­lis­ta läh­tö­mää­räys­tä. Suo­men siir­to­maa­her­ro­ja ei munk­kien koh­ta­lo kos­ket­ta­nut, mut­ta toi­saal­ta ei tain­nut luos­ta­rin joh­ta­ja Pai­si­kaan asi­as­ta huol­ta kan­taa. Pai­si oli si­säis­tä­nyt edel­tä­jän­sä Jo­na­fa­nin ja py­hit­tä­jä Tri­fo­nin ope­tuk­sen pas­sii­vi­ses­ta vas­ta­rin­nas­ta. Tri­fon oli kuo­lin­vuo­teel­laan en­nus­ta­nut luos­ta­ria koh­taa­van tu­hon ja ke­hot­ta­nut vel­jes­töä ot­ta­maan tyy­nes­ti vas­taan mart­tyy­ri­kuo­le­man ja pi­dät­täy­tyä tart­tu­mas­ta asei­siin kir­kos­sa.

Puna-ar­mei­ja val­ta­si luos­ta­rin 3. jou­lu­kuu­ta 1939 ja ot­ti sen hal­tuun­sa. Isä Pai­sin kuu­lus­te­lut al­koi­vat luos­ta­ris­sa vä­lit­tö­mäs­ti. Tam­mi­kuun puo­li­vä­lis­sä Pai­sia ke­ho­tet­tiin pu­keu­tu­maan läm­pi­mäs­ti mat­kaa var­ten, hä­net vie­tiin au­toon ja se oli­kin vii­mei­nen ker­ta kun munk­ki­vel­jet nä­ki­vät joh­ta­jan­sa. Tä­män jäl­keen he ei­vät iki­nä kuul­leet isä Pai­sis­ta enää mi­tään.

Mun­kit vie­tiin Lii­na­ha­ma­riin, jos­ta hei­dän mat­kan­sa jat­kui lai­val­la Mur­mans­kiin ja siel­tä vii­mein Rev­dan lei­ri­van­ki­laan. Rau­han­te­on jäl­keen tou­ko­kuus­sa mun­kit mat­ka­si­vat taas Lii­na­ha­ma­riin, siel­tä mat­ka jat­kui Vir­ta­nie­meen kah­den ja puo­len kuu­kau­den ka­ran­tee­niin, ja siel­tä jäl­leen Pet­sa­moon.

Syk­sy oli pit­käl­lä ja mun­kit kii­reh­ti­vät luos­ta­riin pa­la­tes­saan kyl­vö­hei­nän niit­toon. Elä­mää jär­jes­tel­tiin tal­vea vas­ten ko­val­la kii­reel­lä käyn­tiin. Jou­lu­yö­nä 1940 ki­pi­nä sy­tyt­ti luos­ta­rin pää­ra­ken­nuk­sen ja polt­ti sen maan ta­sal­le. Ajan­koh­ta liit­ti on­net­to­muu­den sa­moin jou­lu­yö­nä, ai­na­kin le­gen­dan mu­kaan, vuon­na 1589 ta­pah­tu­nee­seen Pet­sa­mon luos­ta­rin hä­vi­tyk­seen ja munk­kien jouk­ko­sur­maan.

Po­lii­si­kuu­lus­te­luis­sa sel­vi­si pian tu­li­pa­lon syy­kin. Nuo­hous oli lai­min­lyö­ty, kun se oli pääs­syt so­ta­to­hi­nas­sa unoh­tu­maan.

Vakoilua ja neuvostovastaista toimintaa

Eli­na Kah­la is­tui kah­te­na ke­väi­se­nä päi­vä­nä Mur­mans­kin FSB:n ti­lois­sa lu­ke­mas­sa läpi isä Pai­sin tut­kin­ta­map­pien si­säl­töä. Kuu­lus­te­lu­pöy­tä­kir­jois­ta sel­vi­ää, et­tä isä Pai­sia syy­tet­tiin alus­ta läh­tien va­koi­lus­ta ja neu­vos­to­vas­tai­ses­ta toi­min­nas­ta. Syyt­teet ja tun­nus­tuk­set oli etu­kä­teen muo­toil­tu - syy­tet­ty piti vain en­sin saa­da ym­mär­tä­mään oma syyl­li­syy­teen­sä ja raa­pai­se­maan lo­pul­ta ni­men­sä tun­nus­tus­pöy­tä­kir­jaan.

Kah­la is­tuu kuu­mas­sa FSB:n ka­ma­ris­sa ja kään­te­lee van­ho­ja, kel­las­tu­nei­ta ja hap­ras­tu­nei­ta pa­pe­rei­ta ja lap­pu­sia. Osa ar­keis­ta on kir­joi­tet­tu täy­teen reu­no­ja myö­ten. Lyi­jy­ky­nä­mer­kin­nät al­ka­vat ol­la jo haa­lis­tu­nei­ta. Pai­koin pa­pe­reil­le läis­käh­tä­nyt mus­te te­kee lu­ke­mi­ses­ta vai­ke­an. Yk­sin Kah­la ei huo­nees­sa is­tu, vaan hän­tä tark­kai­lee niuk­ka­sa­nai­nen nais­vir­kai­li­ja Vik­to­ria.

Kan­si­ois­ta tip­puu sul­jet­tu­ja kir­je­kuo­ria, joi­ta ei saa ava­ta. Kah­la ky­syy, mitä kir­je­kuo­ris­sa mah­tai­si ol­la. Vir­kai­li­ja vas­taa ys­tä­väl­li­ses­ti yh­del­lä lau­seel­la: "Eh­kä­pä kuu­lus­te­li­joi­hin it­seen­sä liit­ty­vää in­for­maa­ti­o­ta."

Kah­la luu­lee ym­mär­tä­vän­sä mitä Vik­to­ria tar­koit­taa. Kuu­lus­te­li­joi­ta­kin tark­kail­tiin ja va­koil­tiin. Kuu­lus­te­li­joi­den­kin eli­na­ja­no­do­te oli Sta­li­nin kau­hun vuo­si­na ly­hyt. Ohi­men­nen Kah­laa val­vo­va Vik­to­ria kat­se­lee isä Pai­sin kau­nis­ta ja kie­li­o­pil­lis­ta vir­hee­tön­tä kä­si­a­laa ja lau­sah­taa: "Si­vis­ty­nyt ih­mi­nen, mut­ta ei sel­väs­ti­kään ym­mär­tä­nyt, min­kä kans­sa oli te­ke­mi­sis­sä."

Kuulusteluja kuulustelujen päälle

Isä Pai­sin kuu­lus­te­lut jat­kui­vat kuu­kau­des­ta toi­seen, aa­mus­ta il­taan, ja il­las­ta aa­muun. Ky­sy­myk­set ei­vät pal­jon muu­tu, vaik­ka kuu­lus­te­li­jat vaih­tu­vat­kin. Kuu­lus­te­lu­ja teh­tiin Pet­sa­mos­sa, Mur­mans­kis­sa ja Le­ning­ra­dis­sa.

Pai­sil­ta ky­syt­tiin muun mu­as­sa, et­tä "mi­ten olet­te pe­ril­lä kir­kol­lis­hal­li­tuk­sen Neu­vos­to­liit­toa vas­taan suun­taa­mas­ta toi­min­nas­ta? Pai­sin vas­taus on var­sin asi­al­li­nen:

"Sii­tä en ole pe­ril­lä lain­kaan. Kir­kol­lis­hal­li­tus jul­kai­si kah­ta sa­no­ma­leh­teä, Ut­ren­na­ja zar­ja (Aa­mun Koit­to) ve­nä­jäk­si ja tois­ta sa­no­ma­leh­teä suo­mek­si. Näi­tä sa­no­ma­leh­tiä ti­la­sin ai­van vii­me ai­koi­hin as­ti. Nyt en muis­ta, mitä niis­sä kir­joi­tet­tiin neu­vos­to­val­las­ta. Kau­ka­na poh­joi­ses­sa asu­es­sa­ni en tien­nyt en­kä kuul­lut, mil­lai­sia tais­te­lu­suun­ni­tel­mia kir­kol­lis­hal­li­tuk­sel­la oli Neu­vos­to­liit­toa vas­taan."

Kuu­lus­te­lu­pa­pe­reis­ta voi pää­tel­lä, et­tei kuu­lus­te­li­joi­ta miel­lyt­tä­nyt suo­ma­lais­hal­lin­non mää­räys­ten nou­dat­ta­mi­nen. Tä­mä­kin Pai­sin vas­taus siir­ret­tiin syy­tö­sa­si­a­kir­jaan ja lu­et­tiin isä Pai­sil­le syyt­teek­si.

Kah­la mai­nit­see, et­tä koko kuu­lus­te­lu­jen ydin oli ab­sur­di ja kak­si­naa­mai­nen. Bol­se­vi­kit oli­vat it­se luo­vut­ta­neet Pet­sa­mon alu­een suo­ma­lai­sil­le Tar­ton rau­han­so­pi­muk­ses­sa. Isä Pai­si ei kos­kaan ol­lut Neu­vos­to­lii­ton kan­sa­lai­nen ja Suo­men kan­sa­lai­nen hän oli vuo­des­ta 1922 al­ka­en, elä­män­sä lop­puun as­ti. Kuu­lus­te­li­joi­den sil­mis­sä Suo­men kan­sa­lai­nen Pai­si ei saa­nut ar­moa sii­tä, et­tä hän oli elä­nyt ja toi­mi­nut Suo­men hy­väk­si ja Suo­men la­kien mu­kaan. Hä­net tuo­mit­tiin ja te­loi­tet­tiin kyl­mä­ve­ri­ses­ti ikään kuin hän oli­si pet­tä­nyt "oman­sa".

Kuu­lus­te­luis­sa vai­et­tiin ai­na sii­tä, et­tä Pai­si oli Suo­men kan­sa­lai­nen. Hän oli Suo­men or­to­dok­si­sen kir­kon alai­nen pap­pi, joka ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa ru­koi­li var­je­lus­ta maan­sa esi­val­lal­le ja puo­lus­tus­voi­mil­le. Tämä oli osa Pai­sin neu­vos­to­vas­tais­ta toi­min­taa, joka osal­taan si­ne­töi hä­nen kuo­le­man­tuo­mi­on­sa.

Kaksi porontaljaa todisteena

Mah­toi­vat­ko kuu­lus­te­li­jat us­koa it­se­kään, kun he tul­kit­si­vat Pai­sin lä­het­tä­mät kak­si po­ron­tal­jaa ve­nä­läi­sen emig­rant­ti­jär­jes­tön edus­ta­jal­le neu­vos­to­vi­ha­mie­li­sen aseel­li­sen hyök­käyk­sen val­mis­te­luk­si.

Pai­sil­la oli jon­kin­lai­nen kir­jeen­vaih­to­yh­teys her­raan ni­mel­tä Pjotr Se­li­vers­tov, joka oli Eu­roo­pas­sa toi­mi­van ja Neu­vos­to­lii­tos­sa maa­na­lai­ses­ti toi­mi­van emig­rant­ti­jär­jes­tön edus­ta­ja. Se­li­vers­tov kir­joit­ti luos­ta­riin isä Pai­sil­le, voi­si­ko luos­ta­ri lä­het­tää heil­le kak­si po­ron­tal­jaa, joil­le oli­si käyt­töä tu­le­val­la Ve­nä­jän-ret­kel­lä. Ei ole tie­toa, pää­tyi­vät­ko nuo kak­si tal­jaa kos­kaan edes oi­ke­aan osoit­tee­seen pe­ril­le, mut­ta tie­to lä­he­tyk­ses­tä oli kui­ten­kin kuu­luis­te­li­joil­la. Kuu­lus­te­li­jat tul­kit­si­vat Pai­sin po­ron­tal­ja-epi­so­din neu­vos­to­vi­ha­mie­li­sen aseel­li­sen hyök­käyk­sen val­mis­te­luk­si.

Ei ole tar­kas­ti tie­dos­sa, mitä po­ron­tal­joil­la oli yleen­sä tar­koi­tus teh­dä, mut­ta eh­kä nii­tä oli­si tar­vit­tu kah­den poh­joi­sen ra­jan yli ha­vit­te­le­van seik­kai­li­jan läm­mik­keek­si. Isä Pai­si ei kir­jees­sään Se­li­vers­to­vil­le mi­ten­kään yl­ly­tä ka­pi­naan, vaan mai­nit­see vain la­ko­ni­ses­ti: "Ve­nä­läi­set ovat nyt voi­mak­kai­ta, hei­tä vas­taan nou­se­mi­nen on vaa­ral­lis­ta."

NKVD:n kuu­lus­te­lu­pen­kis­sä isä Pai­si luon­neh­tii kir­jet­tään vil­pit­tö­mäs­ti: "En minä enem­pää kan­nus­ta­nut kuin tor­ju­nut­kaan hä­nen ai­kei­taan."

Her­ra Se­li­vers­to­via Pai­si ei kos­kaan ta­van­nut, ei­kä ole tie­toa to­teu­tui­ko tuo Se­li­vers­to­vin suun­nit­te­le­ma ret­ki­kään kos­kaan.

Vastaval­lan­ku­mouk­sellista toimintaa

Isä Pai­sin kuu­lus­te­li­jat te­ki­vät kuu­kau­des­ta toi­seen sit­ke­ää työ­tä. Kaik­ki isä Pai­sin toi­min­ta ase­tet­tiin ou­toon va­loon. Oli sel­vää, et­tä luos­ta­ris­sa oli käy­nyt mo­nen­lai­sia vie­rai­ta ja ih­mi­siä myös vir­ka­teh­tä­vis­sä, Suo­men ta­sa­val­lan pre­si­den­teis­tä po­lii­sei­hin, joi­den jouk­koon mah­tui niin ar­ki­päi­väis­tä Pet­sa­mon kons­taa­pe­lia kuin sa­lais­ta po­lii­si­a­kin. Kä­vi­hän luos­ta­ris­sa po­ro­mies Mat­ti Pie­ra Halt­ta­kin, jon­ka kans­sa Pai­si jut­te­li nii­tä näi­tä neu­vos­to­ra­jas­ta. Kaik­ki nämä ta­paa­mi­set oli­vat lo­pul­ta Neu­vos­to­liit­toa vas­taan suun­nat­tua vas­ta­val­lan­ku­mouk­sel­lis­ta toi­min­taa.

Sen Pai­si myön­si suo­raan, et­tä hän aut­toi ero­tuk­set­ta nii­tä ih­mi­siä, joi­ta tuli ra­jan yli. Yk­si loik­ka­reis­ta oli So­lo­dov­ni­kov-ni­mi­nen Mur­mans­kis­ta ko­toi­sin ol­lut pap­pi. Loik­ka­rit ei­vät mi­ten­kään ly­myil­leet sa­laa luos­ta­ris­sa, vaan siel­tä hei­dät oh­jat­tiin suo­ma­lai­sen vir­ka­val­lan huo­maan. Jos­kus luos­ta­rin pi­haan tup­sah­ti muur­man­nin­suo­ma­lai­sia, jot­ka oli­vat saa­neet neu­vos­to­val­las­ta tar­peek­seen ja läh­te­neet va­el­ta­maan koh­ti Suo­men Pet­sa­moa. Näis­tä­kin va­el­ta­jis­ta Pai­si pu­huu ja sa­noo, et­tä ni­met ovat unoh­tu­neet.

Ras­kaut­ta­va oli kir­je, jon­ka Pai­si lä­het­ti Va­la­moon vuon­na 1933. Sii­nä hän kir­joit­ti: "Odo­tan ala­ti Ve­nä­jän kan­san va­pau­tu­mis­ta kom­mu­nis­min ikees­tä. Ta­pah­tui­si­pa se tänä vuon­na!"

Jou­lu­kuus­sa 1939 Pai­sil­ta ky­sy­tään mi­ten hän hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti suh­tau­tuu Neu­vos­to­liit­toon. Pai­si vas­taa ra­kas­ta­van­sa van­haa Ve­nä­jää, syn­nyin­maa­taan, mut­ta hän on jos­kus lau­su­nut mie­li­pi­teen­sä ny­kyi­ses­tä Neu­vos­to­lii­tos­sa val­lit­se­vas­ta yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mäs­tä.

Voita ja kermaa suomalaiselle poliisille

Luos­ta­ris­sa säi­ly­tet­tiin muu­ta­maa van­haa hau­li­kon­tor­rak­koa jään­tee­nä ajal­ta jol­loin munk­ki­vel­jes­ten jou­kos­sa oli in­nok­kai­ta met­sä­mie­hiä. Tämä oli tie­tys­ti "ase­va­ras­to" vas­ta­val­lan­ku­mouk­sel­lis­ta toi­min­taa var­ten.

Isä Pai­sin ase­maa ei pa­ran­ta­nut se­kään, et­tä hän oli pari ker­taa lah­joit­ta­nut ker­maa ja mai­toa suo­ma­lai­sel­le po­lii­sil­le.

Pet­sa­mos­sa mui­ta­kin munk­ke­ja oli kuu­lus­tel­tu ja yk­si heis­tä oli isä Joo­na, joka kuu­lus­te­lu­pöy­tä­kir­jo­jen pe­rus­teel­la on vas­tail­lut hy­vin laa­jas­ti ja au­liis­ti kuu­lus­te­li­jan ky­sy­myk­siin, sel­lai­ses­sa sä­vys­sä kuin ha­lu­ai­si ol­la mie­lik­si kuu­lus­te­li­jal­leen.

Isä Joo­nan vas­tauk­sis­sa pil­kah­taa eri­koi­sia sa­nan­kään­tei­tä, kun hän pu­huu, kuin­ka Pai­si "toi­mit­ti mak­sut­ta" ker­maa po­lii­si­pääl­lik­kö Uu­ras­maal­le. Joo­na myös "tie­si" Pai­sin ol­leen hy­vis­sä vä­leis­sä po­liit­ti­sen po­lii­sin edus­ta­jien kans­sa, joi­hin Uu­ras­maa­kin kuu­lui.

Kuu­lus­te­lu­pöy­tä­kir­jan ri­vien vä­leis­tä voi saa­da sel­lai­sen­kin kä­si­tyk­sen, et­tä isä Joo­nan vas­tauk­sis­sa vä­läh­tää esiin tus­kin ha­vait­ta­va kau­na Pai­sia koh­taan, jon­ka kans­sa hän oli sen­tään kil­voi­tel­lut munk­ki­na jo kol­men­kym­me­nen vuo­den ajan.

Pap­pis­munk­ki Joo­na oli isä Pai­sia yh­dek­sän vuot­ta van­hem­pi ja jois­sa­kin asi­ois­sa ko­ke­neem­pi. Luos­ta­rin joh­ta­jan vaa­lis­sa hän oli kui­ten­kin ai­koi­naan hä­vin­nyt Pai­sil­le. Voi poh­tia, kä­vi­kö niin, et­tei kris­til­li­nen rak­kaus hy­vin lä­hei­ses­ti tois­ten­sa kans­sa si­dok­sis­sa ole­vien ih­mis­ten kans­sa lo­pul­ta kes­tä­nyt­kään an­ka­ria ko­e­tuk­sia...

Tuomitaan ammuttavaksi

En­sim­mäi­sis­sä kuu­lus­te­lu­pöy­tä­kir­jois­sa isä Pai­sin kä­si­a­la on kau­nis­ta ja al­le­kir­joi­tuk­sen hän kir­joit­taa nä­ky­väs­ti ja var­mas­ti. Vii­mei­sis­sä pöy­tä­kir­jois­sa isä Pai­sin kä­si­a­la on ha­pa­roi­vaa ja al­le­kir­joi­tus on kuin hä­täi­ses­ti raa­pais­tu.

Lo­pul­ta Pai­si myön­tää syyl­lis­ty­neen­sä kaik­kiin esi­tet­tyi­hin syyt­tei­siin. Eli­na Kah­lan mu­kaan sa­na­va­lin­nat isä Pai­sin tun­nus­tuk­ses­sa ei­vät kuu­los­ta lain­kaan isä Pai­sin suus­ta tul­leil­ta, mut­ta Sta­li­nin kuu­lus­te­lu­ko­neis­ton tyy­li oli se, et­tä kuu­lus­te­li­jat laa­ti­vat tun­nus­tuk­sen etu­kä­teen ja kun van­ki oli saa­nut riit­tä­väs­ti kä­sit­te­lyä, niin hän oli val­mis pis­tä­mään ni­men­sä min­kä­lai­seen pa­pe­riin hy­vän­sä.

Isä Pai­si eli Rja­bov Pa­vel Var­la­mo­vits tuo­mit­tiin kym­me­nek­si vuo­dek­si ojen­nus- ja työ­lei­ril­le. Kaa­vaan kuu­lui, et­tä tuo­mit­tu haki muu­tos­ta ja niin­kään kuu­lui ajan ta­paan, et­tä va­li­tuk­sen jäl­keen lei­ri­tuo­mio muut­tui­kin kuo­le­man­tuo­mi­ok­si.

Le­ning­ra­din so­ti­las­pii­rin so­tat­ri­bu­naa­li päät­ti 19.11.1940, et­tä Isä Pai­sil­le lan­ge­te­taan kor­kein ri­kos­lain tuo­mio - eli hä­net am­mu­taan.

Asi­a­kir­jo­jen mu­kaan isä Pai­si te­loi­tet­tiin am­pu­mal­la 28. jou­lu­kuu­ta 1940, van­han ajan­las­kun mu­kai­se­na Tri­fon Pet­sa­mo­lai­sen muis­to­päi­vä­nä. Isä Pai­sin maal­li­set jään­nök­set le­pää­vät tu­han­sien jou­kos­sa Le­vas­ho­von mer­kit­se­mät­tö­mäs­sä jouk­ko­hau­das­sa Vii­pu­riin joh­ta­van tien ete­lä­puo­lel­la. Prav­da kir­joit­ti, et­tä pap­pis­munk­ki Pai­si oli te­loi­tet­tu kan­san­vi­hol­li­se­na.

Isä Pai­si as­te­li te­loi­tus­pai­kal­leen 59-vuo­ti­aa­na. Hä­nen kyy­nel­ten tien­sä oli kes­tä­nyt vuo­den. Hän oli tien­nyt koh­ta­lon­sa NKVD:n tyr­mis­sä lo­ju­es­saan jo pit­kään, ei­kä hä­nel­lä lo­pul­ta ol­lut muu­ta var­jel­ta­vaa kuin oma sie­lun­sa.

Jaak­ko Pel­to­maa