Karigaskeittiöiden pilkkikisoissa pelkästään siima on kireällä
Riutulan lastenkotia muisteltiin lämmöllä
Inarin Yhteismetsä löysi osakkaitaan hyödyttävän kestävän ratkaisun IFL- alueelle
Enska Mäntykangas muutti majaa Suomussalmelle
Hilpuri pyöritti pullat Attendon päiväkahvipöytään vielä yli 100-vuotiaana
Inarilaiset ikääntyvät kovaa vauhtia
Guttormit kokoontuvat Norjan Karasjoella
Koppelon vanhan koulun päiväkirjat, osa 6
Kunnalliskertomuksen tilasto-osa
Johtaako Martin Scheinin valtiojohtoa tietoisesti harhaan?
A-
A+
Sevettijärven koulu antaa turvaa ja lämpöä kuin komsio
Jasmin Semenoff ja Lilja Lietoff olivat iloisia siitä, että juhlapuheissa sivuttiin paljon Sevettijärven koulun merkitystä koltansaamelle. He olivat iloisia myös siitä, että opettaja Seija Sivertsen sai tunnustusta juhlapuhujilta. – Se on iso joukko nuoria, jotka ovat lähteneet Sevetistä maailmalle koltankielentaitoisina ja siitä kuuluu iso kiitos myös Seijalle. Ja Sevetin koulu on maailman paras, juhlassa leuddanneet ystävykset vakuuttivat.
Sevettijärven koulua ei unohdettu, kun Sevetin koulun pihapiirissä juhlittiin kolttien asuttamisen 70-vuotista taivalta. Juhlaan antoi aihetta myös kylän koulu, joka myös täyttää tänä vuonna 70 vuotta.
– Koltansaamen kielityössä ja opetuksessa on menty valtavin askelin eteenpäin viimeisen viiden vuoden aikana. Siinä Sevettijärven koululla on ollut ja on yhä todella merkittävä rooli. Haluaisin kutsua Sevettijärven koulua komsioksi. Komsion käyttötarkoitus on antaa turvaa, suojaa ja lämpöä lapselle, joka kapaloidaan komsion sisään.
– Sevettijärven koulu on kolttasaamelaisten lasten ja nuorten kasvupaikka, jollaista missään muualla ei ole. Koulu suojelee kalleimpiamme, meidän lapsiamme ja nuoriamme, sanoi juhlaan Saamelaiskäräjien tervehdyksen tuonut puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.
Juhlassa annettiin tunnustusta myös Sevettijärven koulun pitkäaikaiselle opettajalle Seija Sivertsenille. Sanila-Aikio sanoi, että hän on Seija-opettajalle kiitollinen siitä, että sai häneltä aikoinaan ”kielensä takaisin”.
Matti Kyllönen kuului juhlan talkooväkeen. – Meitä on ollut rautainen talkooporukka koolla. Innokkaimmat talkoolaiset taisivat pystyttää teltan yöksi tuonne Sevettijärven rantaan ja sieltä he aamulla nousivat virkeinä tänne puuhailemaan. Kun olen eläkeläinen ja minulla on aikaa, niin mukava oli tulla tänne touhuilemaan yhteisen hyvän eteen ja tutustua samalla nuoreen kolttaväkeen, hän kertoi.
Pääjuhlassa pitkän leuddin esittivät Seija Sivertsenin vanhat oppilaat Jasmin Semenoff ja Lilja Lietoff. Leuddi kertoo traagisenkin rakkaustarinan, jossa aviomies lähtee sotaan, jää matkalle vuoksikausiksi ja tällä välin aviovaimo menee uudelleen naimisiin. Seitsemän vuoden päästä mies kuitenkin palaa kotiin ja näkee, että vaimo on mennyt naimisiin ja aviomiehenä on miehen veli.
– Tämä on pitkä leuddi ja sanojen oppiminen oli hyvää kielen opiskelua. Juuri Seija opetti tämän meille aikoinaan ja tätä me olemme leuddanneet Liljan kanssa monta vuotta monissa juhlissa. Ilman Seijaa emme osaisi leuddata, emmekä osaisi varmaan yhtään mitään, sanoi Jasmin Semenoff.
Jasmin kiitteli Seijaa todella rennoksi ja kannustavaksi opettajaksi.
– Olin aina halunnut oppia omaa kieltä ja kulttuuria, mutta ei siitä Ivalossa asuessamme tullut oikein mitään. Kun muutimme Sevettiin, niin kaikki muuttui. Seijan ansiosta aloin käyttämään myös kolttapukua. Opin tanssimaan katrillia ja myöskin leuddaamaan. Kielen mukana tulee niin paljon muutakin, kokonainen kulttuuri, hän sanoi.
– Se on iso määrä lapsia, joita Seija ja Sevetin koulu ylipäänsä on ollut kannustamassa koltan kielen oppimiseen, vakuutti Sevettijärven koulun 9.-luokkaa käyvä Lilja Lietoff.
– Puhun aika paljon kolttaa, kun juttelen Liljan kanssa. Ennen en kehdannut enkä oikein uskaltanut puhua koltansaamea, kynnys oli niin raju. Nyt asiat ovat muuttuneet ja uskallan puhua kolttaa, kertoi lähihoitajaksi Rovaniemen ammattikoulussa viimeistä luokkaa opiskeleva Jasmin Semenoff.
Ystävykset kehuivat myös Sevettijärven koulua, joka on maailman paras kyläkoulu.
Juhlateltta oli väkeä täynnä jo ortodoksisen liturgian aikaan aamukymmeneltä. Pääjuhlan aikana tunnelma tiivistyi entisestään ja osa juhlaväestä jäi suosiolla keskikäytävälle seisomaan, kun jokainen penkkirivistö oli jo täynnä.
Valtio ei osoita innostusta
SamiSoster-yhdistyksen terveiset juhlaan tuonut Pekka Aikio katseli hyvillä mielin juhlaväkeä täynnä olevaa telttaa ja erityisesti siellä täällä vilistäneitä pieniä lapsia, joilla oli kolttapuvut tai muut saamenpuvut päällään. Senkin hän laittoi merkille, että tasavallan presidentti, ministereistä puhumattakaan, ei Sevettijärvelle ennättänyt.
– Kuuntelin radiouutisista, kuinka toimittaja puhui, että Suomen valtio on herännyt ja järjestänyt asioita. Minä kyllä jäin ihmettelemään tätä. En ole havainnut, että valtio olisi herännyt ja ryhtynyt järjestämään kolttien asioita oikein innolla, hän hymähti.
Aikio sanoi ihmetelleensä nuorena miehenä Sevettijärveä kiertäessään, että miksi ihmiset on asutettu niin kauhean pieniin mökkeihin.
– En ymmärtänyt sitä ollenkaan. Ja toinen asia on se, että koltat hajotettiin 35 kilometrin säteelle Sevettijärven kylään, ettei vain häiritä naapureita. Ei säilynyt se entisvanhainen talvikylän yhteisöllisyys, mikä oli koltille hyvin tärkeää.
Aikion mukaan valtiolle pitää lähettää kovia terveisiä siitä, että myös kolttakansa tarvitsee kunnolla toimivat palvelut.
Kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff sanoi juhlapuheessaan, että yksi asia mitä kolttakansa nyt odottaa, on kolttakulttuurikeskuksen saaminen Sevettijärvelle.
– Sevettijärvi on ainoa alue maailmassa, jossa koltansaamen kieli ja kulttuuri ovat vielä osa jokapäiväistä elämää. Juuri tänne Sevettijärvelle on suunniteltu kolttakulttuurikeskusta, kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi sekä alueen elinkeinoelämää vahvistamaan. Elävän kolttasaamelaisen kulttuurin keskus on ennen kaikkea tarkoitettu kylän yhteiseksi kokoontumispaikaksi, palvelemaan kyläläisten tarpeita.
Kirkkoherra Jaakko Vainio, rehtori Johanna Nieminen, kolttien kyläkokouksen sihteeri Terhi Harju, kolttakulttuurisäätiön asiamies Mari Korpimäki ja kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff ottavat vastaan Risten-Rauna Maggan ja Pekka Aikion välittämät SámiSoster ry:n terveiset. Saamelaiskäräjien ex-puheenjohtaja Aikio kovisteli valtiota ja sanoi, ettei ole nähnyt valtiovallan taholta suurta innostusta kolttakansan asioiden edistämiseen.
Tunnelma on toiveikas
70-vuotisjuhlaan saapui myös vanha sevettiläinen Liisa Holmberg, joka sanoi aistineensa juhlassa iloisen ja toiveikkaan tunnelman.
– Olin myös kymmenen vuotta sitten täällä juhlimassa. Huomasin silloin, että monilla nuorilla kolttasaamelaisilla naisilla oli puvut päällä. Se oli silmiinpistävää. Nyt kun katson tätä juhlakansaa, niin kaikilla naisillahan on jo puvut päällä. Naisissahan se voima on, mikä vie kyliä eteenpäin, Sevettiäkin. Toki täällä on puvut päällä monella muullakin, niin naisilla kuin miehilläkin, ja moni pieni lapsikin kävelee tuolla kolttapuku päällään, tai istuu lastenrattaissa.
– En enää tunne näitä kaikkia lapsia. Ei aavistustakaan, keitä nuo pienet vilistäjät on, mutta kivan näköistä se on, kun heillä on kolttapuvut päällään, hän sanoi hymyillen.
Holmberg oli liikuttunut myös siitä, että juhla-alueella näkyi kaikenlaisia saamenpukuja ympäri saamenmaata.
– He ovat tulleet muistamaan kolttasaamelaisia sisariaan ja veljiään. Se tuntuu hyvältä. Olen nähnyt täällä monia vanhoja Sevetin koulukavereitani pitkästä aikaa. Tämmöinen juhla kasaa sevettiläiset, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa, aina yhteen.
SámiSosterin järjestämälle retkelle Sevettiin olivat lähteneet myös Hans Kitti ja Ilmi Magga Vuotsosta sekä inarilaiset Elli Näkkäläjärvi ja Anna Aikio, jotka ottivat käsikynkkäänsä SámiSosterin toimistosihteerin Inger-Ánne Äärelän. Ja retkeläisillä oli hauskaa, kuten näkyy.
Holmberg sanoi, että 70-vuotisteeman taustalla on toki myös se surullinen asia, että kolttakansa revittiin irti juuriltaan.
– Elpyminen kestää. Mutta 70 vuotta on pitkä aika. Onhan täällä jo neljättä sukupolvea ehtinyt syntyä Sevettiin. He tuntevat Sevetin kodikseen. Täällä on koulu, kirkko, elävä kylä ja elävä yhteisö. Isoisäni J. V. Holmberg houkutteli kolttia tänne aikoinaan sillä, että täällä on hyviä kalavesiä sekä tilaa. Oikeassahan JiiVee siinä olikin. Sevettijärvestä tulee vieläkin isoa siikaa ja täällä on myös isot maat missä pitää poroja.
Holmberg arveli, että ei olisi ihme, vaikka jo parin vuoden päästä Sevetissä olisi kolttakulttuurikeskus.
– Kolttakulttuurisäätiö ja Inarin kuntakin ovat sitä edistämässä. Kun mukaan saadaan isoja toimijoita, kuten Kulttuurirahasto, niin alkaa tapahtua. Ja tännehän tarvitaan ihan konkreettisia uusia tiloja, kun seurakuntasali lahoaa ja koulun tilatkin kaipaavat uudistusta. Käyttäjiä keskukselle löytyy paljon, yksi niistä on varmasti SAKK, jolla on toimintaa myös Sevetissä.
– Tämä on kolmas kerta, kun itse olen päässyt osallistumaan näihin juhlallisuuksiin, ja aina juhla sykähdyttää ja lämmittää mieltä. On tämä kolttien yhteenkuuluvuuden tunne kyllä vahva, sanoi täpötäydessä juhlateltassa Tanja Sanila.
– Uskon edelleen, että kolttakulttuurikeskus tulee nousemaan Sevettiin kolttasaamelaisten omin ponnisteluin. Rahoituskanavat on mahdollista löytää, kun työtä asian eteen tehdään hartiavoimin koko ajan. Toki toivomme kunnaltakin osallisuutta hankkeeseemme, mutta kyllä siinä monen muunkin tahon ystävällistä apua tarvitaan, hän pohti.
Arkkipiispa Leo oli mukana, kun isänmaan puolesta henkensä antaneille kolttasaamelaisille tehty muistomerkki paljastettiin Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkon pihalla.
Oli kuuma, sitten kylmä…
Arkkipiispa Leo muisteli lämmöllä ja hieman hymyssä suinkin ensimmäisiä Sevetin kokemuksiaan 1970-luvun lopulta. Nuori kirkonmies oli suomalaisessa kulttuurissa oppinut siihen, että tapaaminen alkaa silloin, kun kello on pykälässä. Sevetissä hän oppi, että tapaaminen alkaa silloin, kun ihmiset ovat paikalla.
– Ja luonnollistahan se onkin, kun ajattelee… näinhän sen kuuluu alkaakin, että silloin kun ihmiset ovat paikalla, lausahti arkkipiispa.
Ensimmäiset yönsä Sevetissä Leo vietti kirkon vieressä olevassa rakennuksessa. Elettiin joulukuuta ja Trifonin juhlan aikoja. Ulkona paukkui 40 asteen pakkanen. Leon muistikuvissa vuosikymmenten takaiset Sevetin talvet olivat hirmuisia pakkastalvia.
– Pienessä huoneessa hehkui kamina. Oli kuuma. Kun tuli sammui, oli aivan kylmä. Hyvin pian kamina oli taas punainen ja sitten oli kuuma. Sitten se hehkuva kamina oli pakko sammuttaa ja oli kylmä.
Kun nuorta piispaa kiidätettiin talvi-illassa kelkalla halki Inarijärven pieneen mökkiin kastetta suorittamaan, oli kyyti Leon mukaan ”muuten kylmä.” Kun väki pakkautui mökkiin ja kastetta suoritettiin, niin oli jälleen kuuma.
Leon mieleen on jäänyt myös Sevetin koulun joulujuhla ja sen tunnelma.
– Se oli oppilaiden ja koko koulun väen yhteinen joulujuhla. Se oli sellainen kuin koulujen joulujuhlien kuuluisi tänäkin päivänä olla.
Arkkipiispa Leo uskoi maailman muuttuneen niin, että vähemmistöjä ei enää alisteta yhtä räikeästi kuin ennen. Hän arveli, että kolttiinkin pyritään nyt ehkä vaikuttamaan hienovaraisemmin, osin näkymättömästi toteutettavalla suostuttelulla.
– Pahoin pelkään, että nykypäivän Suomessa merkittävin uhkatekijä saamelaiskulttuurin säilymisen kannalta – kaikista ponnisteluista huolimatta – on assimiloituminen valtaväestöön. Toivottavasti olen väärässä.
Arkkipiispa Leo kehotti jokaista, joka tuntee, että suonissa virtaa kolttakansan verta, laittamaan itsensä käytettäväksi tulevaisuuden, lähimmäisen ja viime kädessä Jumalan kunniaksi.
Jaakko Peltomaa
TIETOLAATIKKO
