Puu­ta voi ni­mit­tää puuk­si vas­ta sit­ten, kun mie­hen kä­si­var­ret ei­vät yle­ty sen ym­pä­ri. Näin sa­noi Pent­ti Lin­ko­la­kin ai­koi­naan. To­del­la har­vas­sa ovat ne iki­pe­tä­jät, jot­ka Lin­ko­lan mit­ta­puul­la oli­si­vat pui­ta, mut­ta UK-puis­tos­ta nii­tä löy­tyy. Toi­mit­ta­ja Vil­le Vaa­ra­la mit­tai­lee tätä pe­tä­jää po­lun var­rel­la mat­kal­la Lui­ro­jär­ven ran­nal­ta So­kos­tin pääl­le. Ih­me­tel­tä­vää po­lul­la riit­tää, saa kat­sel­la iki­pe­tä­jiä ja iki­van­ho­ja kor­pi­kuu­sia ja vä­lil­lä iki­met­sän se­as­ta pil­kot­taa Uk­ko-So­kos­tin rin­ne, jos­sa kim­mel­tää lu­mi­pilk­ko­ja pit­käl­le ke­sä­kuu­hun.

Lui­ro­jär­ven tun­nel­mis­ta li­sää Ina­ri­lai­nen asen­to­pai­kal­la -sar­jan toi­ses­sa osas­sa ju­han­nuk­sen jäl­kei­sel­lä vii­kol­la.

Jaak­ko Pel­to­maa