Ihmiset

Jokainen on historiantekijä - Veikko Lehtisola in memoriam

Kulkeminen ja kulkuyhteyksien rakentaminen ovat kulttuuria, jotka kuuluvat yhtenä niistä merkittävimmistä tekijöistä, jotka vievät ihmiskunnan ja kansojen henkistä sekä aineellista kehitystä entistä korkeammalle tasolle.

Ja tie on ylivoimaisesti se väylä, jota pitkin suurin osa kulttuurista kulkee. Tie edistää kehitystä ja myös tuhoaa, taannuttaa kehitystä. Tiellä on kahdet kasvot. Rauhan ja sodan kasvot.

Kun suunnitellaan alueen kehitystä huomispäivän tarpeisiin, tulee olla tieto menneestä. Silloin tulevaisuus voidaan rakentaa menneisyyden jatkeeksi.

Lapin tien syntyminen ei ole itsestään selviö. Sen syntymisen on sanellut selkeä tarve, jonka ovat aiheuttaneet erilaiset valtiolliset, yhteiskunnalliset ja paikalliset tapahtumat tai niiden muutokset. Tien suunnittelun ja tekemisen takana ovat aina ihmiset, joiden elämän taustat ja kohtalot liittyvät suoritusprosessiin. Jokainen meistä on historiantekijä. Jokainen jättää historiaan jälkensä, kuka suuremman, kuka pienemmän.

Inarin seuduilta Jäämerelle syntyneiden kulkuyhteyksien historia ei ole yksinomaan tiestöä rakentaneiden ”tieviraston” ja sen vakinaisessa palveluksessa olleiden henkilöiden historiaa. Vaan se on myös kaikkien henkilöiden ja yhteisöjen mikrohistoriaa, joiden toiminnan seurauksena on tullut tarve tieliikenteen muutoksiin tavalla tai toisella.

Alueen asukkaiden jokapäiväiset, arkiset tapahtumat on ollut ja on edelleenkin taltioimisen arvoista kulttuurihistoriaa, jotka pieninä palasina täydentävät maailman suurinta puzzlepeliä, historian kirjoittamista.

Sille ympäristölle, missä elämme, meidän jokaisen mikrohistoriallinen elinkaari on merkittävä. Me kaikki olemme historian tekijöitä.

Minulla oli ainutlaatuinen etuoikeus tämän vuosituhannen alussa ennen eläkkeelle jäämistäni Lapin Ely-keskuksesta (entinen vesivaltio, TVH) toimia kymmenisen vuotta Lapin tiepiirin ”tieperinnehenkilönä”, jonka tehtävä oli tallentaa Pohjoisen historiaa mm. haastatteluin ja taltioimalla maastossa kulkureittejä. Vuosikymmenien aikana olen tutustunut kymmeniin henkilöihin, joista muutamista on tullut hyviä ystäviäni.

Yksi heistä oli edesmennyt sota- ja tieveteraani Veikko Lehtisola.

Jouni Lehtisola lähetti Kiimingistä tammikuun 13. päivänä 2017viestin: ”Isä Veikko nukkui rauhallisesti pois eilen aamulla kotonaan”.

Sota- ja rakentajaveteraani Veikko Lehtisola oli päässyt elämänkarttaansa piirrettyyn loppusatamaan vähän ennen 96-vuotispäiväänsä.

Yksi elämäni merkittävistä rikkauksista oli tulla tuntemaan Veikko Lehtisola. Hän oli syntynyt Ylistarossa 1921 tammikuun 22. päivänä ja kuoli kotonaan Kiimingissä. Elämäntyönsä hän teki suurimmaksi osaksi linja-auton ratissa ja tienrakentajana. Ajokortti hänellä oli yli 90-vuotiaanakin ja ajokilometrejä hänelle karttui yhteensä noin kuusi miljoonaa. Veikko Lehtisola teki tiivistä yhteistyötä Lapin tieperinnetoiminnan kanssa vuosikymmenien aikana. Lapin tiestö ja väestö tulivat hänelle tutuiksi. Hän tapasikin sanoa, että osa hänen sydämestään on Ylä-Lapissa.

Jo välirauhan aikana 1941 hän oli mm. Kaunispäällä Laaniojan eli nykyisen Piispanojan silta- ja tieoikaisutyömaalla, josta hän lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan. Jatkosodan alussa sotasairaalasta päästyään hän palveli III-armeijakunnan esikuntakomppanian autojoukoissa.

Hän on taltioinut elontaipaleeltaan tapahtumia ja henkilöitä äidiltään rippilahjaksi saamallaan Näpsä-kameralla. Hän oli mukana mm. Tielaitoksen ja Ivalon seurakunnan järjestämässä Piispanojan sillan partisaanien uhrien muistotilaisuudessa vuonna 1993, jolloin myös Piispanojan infopiste vihittiin käyttöön.

Lehtisolalta on tallennettu vuosien varrella Tie- ja liikennemuseo Mobiliaan kymmeniä sivuja tienrakentamisen historiaa. Hän on tehnyt kulttuurityön kirjoittamalla erilaisia artikkeleita yhteiskunnan kehityksestä ja politiikasta sekä elämänvaiheistaan yhteensä noin viitisensataa artikkelia, jotka hän on tallentanut sähköiseen muotoon. Aivan viime aikoihin saakka Lehtisola kirjoitti tietokoneella.

Lehtisolan jo aikojen alusta karttaan piirretty elämänkaari – kuten hän tapasi sanoa – on erittäin monivivahteinen. Hänellä on ollut sairastaessaan vuosikymmeniä sitten täysin seinä edessä joka puolella, kunnes elämänhalu ja elämä voittivat jälleen.

Veikko on muistellut äitinsä opettaneen hänelle iltarukouksen ja umpikujaan jouduttuaan hän muutti elämänkarttansa laivan ohjaajaa. Hän on kertonut yrittäneensä itse itsepintaisesti ohjata elonpurttaan, mutta kun sen kapteeniksi tuli Jeesus Kristus jatkui purjehdus valoisasti tulevaisuuteen katsoen.

Veikko Lehtisola oli luonteeltaan auttavainen ja ulospäin suuntautuva, hän puolusti sorrettuja ja teki mm. muutaman eduskunta-aloitteen ja -kyselyjä heidän puolestaan.

Pari viikkoa ennen Veikon poislähtöä hän päätti puhelinkeskustelun – kuten jokaisen aiemminkin – ”katsotaan valoisasti tulevaisuuteen”. Veikko Lehtisola on nyt saavuttanut elämänsä kartalla viimeisen ajallisen sataman.

Poimintoja Veikko Lehtisolan elämänkaarelta

Veikko Lehtisola aloitti maansiirtotyöt kottikärryjen aisoissa Jäämerentiellä 1940. Sotien jälkeen hän urakoi parikymmentä vuotta tienrakentajana kulkien päivittäin työkohteestaan toiseen, joissa oli hänen kalustoaan. Lehtisola on toiminut myös linja-auton kuljettajana, taksiurakoitsija ja lehtimiehenä sekä eläkepäivinään kiertänyt Suomea asuntovaunuineen Nuorgamista Hankoon. Ajokilometreistään, joita on noin 6 mijoonaa, hän on pitänyt tarkkaa kirjaa.

Laaniojan sillalla

– Ennen asevelvollisuusaikaani alkukesästä 1941 lähdin kotoani Ylistarosta Lappiin. Repussa hiukkasen evästä ja äidiltäni rippilahjaksi saamani Näpsä-laatikkokamera. Ensimmäinen pysähdys oli Rovaniemen kaupunki. Nähtävyys oli mahtava: autoja vilisi joka paikassa ja kuskeja sen mukaisesti komeat nahkapuvut päällä, kuskin lakki päässä ja Petsamon merkki rinnassa.

– Matkustin kuorma- auton lavalla Saariselän Laaniojalle, jossa oli TVH:n työmaa. Majoituin TVH:n telttaan patjana sammalta ja jäkälää. Reppu tyynynä - siinä oli sänky ja petivaatekokoelma.

– Minulle annettiin kottikärry ja pari miestä kaveriksi. Ja siitä alkoi ensimmäiset maansiirtotyöt. Olen kärrännyt suurimman osan Laaniojan sillan penkoista. Me rakentajat emme osanneet aavistaa Laaniojan sillan myöhempää traagista kohtaloa. Partisaanithan räjäyttivät sillan kesällä 1943 ja ampuivat väijyksistä osan postiauton matkustajista.

– Piispa Wallinmaa menehtyi hyökkäyksessä. Laaniojaa alettiin sen jälkeen kutsua Piispanojaksi ja siltaa Piispanojansillaksi, joka osoittautui erittäin merkittäväksi myöhemmin elämässäni. Lapin tiepiiri on entisöinyt sillan.

Elämän korkeakoulut

Ihmeellinen on veteraani Lehtisolan muisti. Vuosiluvut, tapahtumat ja henkilöiden nimet soljuvat vuorenvarmasti hänen puheessaan, kun hän kertoo elämäntaipaleestaan:

– Kutsunnat ja asevelvollisuus keskeyttivät Lapissa työskentelyn. Lähdin sotapalvelukseen huhtikuun 2. päivä 1941 Pelkosenniemen Saunakankaalle. Kevätkesästä alkoi sota ja marssimme Sallasta Kuusamoon. Pisin marssi oli 42 km 35 kg pakkaus selässä. Tultiin Sänkikankaalle, ja kun sota alkoi menimme Lämsänkylään ja ylitimme Neuvostolitton rajan (Jr. 12. Jänkäjääkärit 2. pataljoona) suuntana Pistojärvi, jossa alkoi kovat taistelut. Meidän joukoista kaatui tuhatkunta miestä 41-kesällä. Sairaalareissujen jälkeen minut komennettiin autojoukkoihin.

– Pääsin 23.11.1944 siviiliin Vaasasta ja 27.11 astuin junaan, tulin Ouluun 28. päivän aamulla kello 6. Tästä alkoi Elämän Korkeakoulun kolmas luokka; varsinainen työelämä. Ekaluokka oli lapsuus ja nuoruus. Toinen luokka oli sota. Nyt eläkkeellä ollessani olen kertauskursilla, myhäilee Lehtisola, joka kirjoittaa muistelmiaan ja kertoo ostaneensa skannerin ja opetelleensa kuvankäsittelyn kirjansa taittamista varten aivan hiljattain. Merkittävä saavutus lähes yhdeksänkymppiseltä.

Naulattujen lautapalkkien merkittävä osuus teiden jälleenrakennuksessa

– Ouluun tultuani1944 marraskuun lopussa kuulin, että Oulun piiri oli rekkakuskeja vailla. Menin dipl.insinööri Aulis Lehtirannan luo piiriin. Lehtiranta pestasi minut siltapalkkien ajoon.

– Pateniemen puutalotehtaalla valmistetaan naulattuja lautapalkkeja, jotka olivat 14, 16, 18, 24 -metrisiä. Kuljetin ne kohteisiinsa. Viimeiset 24- metristen palkkien kuljetukset aiheuttivat Lehtirannalle epäilyksiä, miten ne saataisiin Livojoelle, jonne oli matkaa vähän yli 100 kilometriä. Päätimme yrittää. Hitaastihan se kävi. Vetopyörän ja peräkärryn pyöräväli oli 18 metriä. Koko reteli oli 30 metriä pitkä. Aika vekslaaminen ja monta rakennetta sai purkaa, mutta apumiehiä oli riittävästi.

– Lehtiranta oli mukana toistakymmentä tuntia seuraten kuljetusta. Tällaiset vastuunsa tuntevat esimiehet ansaitsevat hatunnoston. Ajoin 24-metrisiä kaikkiaan neljä kappaletta Ranuan tielle. Naulattu lautapalkki oli hyvä ratkaisu. Niillä päästiin suuriin jänteisiin.

Piispanojan sillalla

– Poikani Jouni, joka on vakituinen Lapin kävijä, kertoi 1990-luvun puolivälissä palattuaan Tenolta lohestamasta huomanneensa, että Piispanojan silta, josta olin kertonut hänelle, oli uusittu. Asia kiinnosti minua ja soitin myöhemmin Lapin piiriin pyytäen yhdistämään piiri-insinöörille. Sanottiin, että piiri-insinööri on nykyisin tiejohtaja ja puhelu ohjautui Tapani Pöyrylle.

– Keskustelimme sillan historiasta ja sovimme tapaamisesta. Kahvitilaisuus Pöyryn työhuoneessa oli ikimuistoinen. Hän piti arvossa veteraaniemme työtä. Piirin järjestämät tilaisuudet ja tapahtumat, joihin olen saanut tapaamisemme jälkeen kutsut, ovat olleet mieltälämmittäviä. Varsinkin Lapin tiepiirin 75-vuotisjuhla vuonna 2000 oli ikimuistettava tilaisuus, muistelee Lehtisola, jolta on taltioitu arkistoihin tiehistoriallisia muistelmia ja valokuvia.

Veteraanien mielipiteitä

Lehtisola on kertonut taltioidussa haastatteussa eräästä merkittävästä tuttavuudestaan:

– Tulin tuntemaan Lapin reissuillani jo vuosia sitten edesmenneen kuuluisan kullankaivajan, sotaveteraani Heikki Kokon, joka tapasi filosofoida:

– Ihmisellä on vapaus siinä, että voi katsoa rehellisesti ja avoimin silmin lähimmäistään ja olla itsensä kanssa tasapainossa. Rauhassa. Olemme saaneet Luojaltamme suuren lahjan syntyä Suomeen. Meille on annettu asuttavaksemme kaunis, rikas maa, jonka kirkas timantti on Lappi. Saamme kiittää Luojaa siitä, että Suomi on vapaa maa ja täällä voi lähteä ja tulla miten mieli tekee.

Veikko Lehtisola kertoi olevansa täydelleen samaa mieltä kuin Heikki Kokkokin, jonka hän on tavannut jälkeenpäin Kokon kuolemaan saakka vuosittain Lapin matkoilaan.

Huoli Suomen tiestöstä

Tielaitoksen verkkolehti Sinetti ja henkilöstölehti julkaisivat seuraavan Veikko Lehtisolan mielipiteen.

Haastattelussa, joka tehtiin vuoden 2000 syksyllä, Lehtisola käytti Tielaitoksesta systemaattisesti TVH -nimitystä ja puhelinkeskustelussa viime sunnuntaina hän mainitsi erkaantuneen Tiehallinnon ja Tieliikelaitoksen joutuneen suuriin saappaisiin.

– Tiestö siltoineen on sinun ja minun omaisuutta. Jos Suomeen ei olisi tehty tällaista maantieverkostoa, mitä se tänä päivänä on, niin ei Suomi ei olisi ollenkaan tolpillaan. Tiestöstä on pidettävä huolta. Tarpeeksi määrärahoja. Tuntuu pahalta, jos tiestö pääsee rappeutumaan. Sotien jälkeen TVH teki suururakan Oulun- ja Lapin läänin tiestön jällenrakentamisessa. Samat henkilöt, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta, jälleenrakensivat tuhottua Lappia.

– Teiden rappeutuminen olisi kuin isku elämän perusarvoja vastaan, joita ovat koti, uskonto ja isänmaa.

– Olen ollut Suomen maanteitä rakentamassa vähän yli 20 vuotta. Lapiomiehestä urakoitsijaksi. Tähän päivään mennessä olen istunut auton ratissa eri ammateissa noin 57 vuotta ja ajellut Suomen maanteitä yli 5 miljoonaa kilometria. Katson, että luulisin jotakin tietäväni rakentamisesta ja maantien kuluttamisesta. Myös katsoisin etuoikeudekseni, että jos tämä julkaistaan, sen sisältöä ei lyhennettäisi eikä muutettaisi.

– Tienkuluttajia on monenlaisia, niin kuin on ollut rakentajiakin. TVH on ollut Suomen suurimpia työnantajia, siellä on ollu parhaat insinöörit, mestarit, työnjohtajat ja työntekijät. Voitteko kuvitella, jos Suomeen ei oisi tehty tällaista maantieverkostoa, kun tänä päivänä on, niin ei Suomen talous rullaisi näin hienosti, kuin nyt rullaa.

– Mutta kylläkin täytyy sanoa, tällä hetkellä on satojatuhansia työttömiä. Ei Suomesta ole työt loppuneet koskaan, vaan järki on hukassa ja on taitamattomat miehet remmissä. Jos ajatellaan, että TVH:ssa olisi ollut niin taitamattomat miehet kuin on Suomen eduskunnassa tänä päivänä, niin ei olisi syntynyt yhtään tienpätkää. No tässä nyt tuli vähän huulenheittoakin , mutta TVH ansaitsee kultamitalin näistä töistä, mitä se on tehny. Varsinkin Lapin tiestön jälleenrakentaminen oli suururakka.

– Lopuksi haluaisin sanoa vielä tällaisista asioista, että tämä meidän nykyinen eduskunta elää tässä markkinatalouselämässä ja puhutaan Valtion laitoksien yksityistämisestä, kuten esimerkiksi TVH:kin. Minun käsitys on näin, TVH:ta, Valtion rautateitä, Postilaitosta, eikä mitään Valtion omistamaa tehdasta tai laitosta saa eikä olisi saanut liikelaitostuttaa. Ne on kansalta kerätyillä verovaroilla rakennettuja ja ne ovat suomalaisten kansalaisten omaisuutta. Niitä ei saa yksityistää eikä antaa markkinataloushuijareille.

– Eikö me olla jo tarpeeksi maksettu näitä markkinatalousmiesten laskuja. Siksi Suomen kansan pitäisi herätä, että kaikki se mikä on Valtion omistuksessa, on Suomen rakkaan Isänmaan rikkautta, että Valtio, me kansa, omistetaan jotakin. Meillä kaikilla pitää olla tasavertainen kulkuoikeus ja sen pystyy huolehtimaan vain TVH kunnolla. Ja TVH:n insinöörien ja mestareiden pitää antaa suunnitella ja rakentaa sekä kunnossapitää tiet.

– Ja rahaa riittävästi rakentamiseen ja kunnossapitoon.

Mielipiteitään tiestön kunnossapidosta Veikko Lehtisola ei koskaan muuttanut ja samoin hän oli elämänsä loppuun saakka sitä mieltä, että Suomen liittyminen EU:hun ja euroon käyttöotto olivat suuri virhe.

Vuosikymmenien aikana muistiinmerkinnyt ja Veikko Lehtisolaa lämmöllä muistellen:

Erkki Lilja

Itsenäisyys meni Brysseliin. Onko poliitikoilla mielessään isänmaa vai oma etu. Nälkä on ainoa asia, mikä panee ihmisen nöyräksi. Me veteraanit olemme sen kokeneet. Rintamalla nuolimme kaverin leipälaukkua. Muuta siellä ei ollut kuin leivän tuoksu. Nyt omavaraisuutta ei ole, Lehtisola sanoi.