Ihmiset

Kappelikiertueella valoa, toivoa ja iloa

Laulaja Arja Koriseva ja pianisti Minna Lintukangas saapuvat konsertoimaan Lapin tunturikeskusten kappeleihin huhtikuussa. Kahdeksan konsertin sarja alkaa Rovaniemeltä ja päättyy 12.4. Saariselälle. Kiertuetta on jo siirretty kolme kertaa, mutta nyt se voidaan toteuttaa ilman yleisörajoituksia. – Valoa, toivoa ja iloa, kertoo Arja Koriseva ohjelmiston valinnan perusteista.

– Me ollaan sellanen tehotiimi, toteaa Arja Koriseva naiskolmikosta, joka saapuu Lappiin. Kolmantena tiimin jäsenenä on Memmu Visa, joka ei koskaan ole ollut näin pohjoisessa aikaisemmin ja sekä Minna että Arja toteavat tilanteen melko herkulliseksi.

– Riemullista toimia oppaina tällaiselle Lappi -n

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä