Paikallisuutiset

Pohjois-Lapin Koirakerho palkitsi Vuoden koirat

Maaliskuun alussa koirakerhon jäsenet kokoontuivat Kirsuhalliin vuosikokoukseen ja illan aikana palkittiin tuttuun tapaan myös eri harrastuslajien Vuoden koirat.

Pohjois-Lapin Koirakerho perustettiin alun perin vuonna 1996 ja rekisteröitiin yhdistysrekisteriin seuraavana vuonna. Noin kymmenen vuotta myöhemmin silloiset jäsenet olivat kuitenkin jo lopettamassa kerhon toimintaa kiinnostuksen puutteen vuoksi. Pirkko Meskanen oli tuolloin hankkinut ensimmäisen bordercolliensa ja halusi jatkaa kerhon toimintaa.

– Sillä hetkellä jäseniä oli kahdeksan ja minulle vähän naureskeltiin, että mitenkähän sinulle käy. Kuitenkin jo ensimmäisenä vuonna jäsenmäärä nousi lähemmäs sataan, eli kerhon toiminta vaati vain aktivointia, koirakerhon monivuotinen puheenjohtaja kertoo.

Nykyisin kerhossa on 78 jäsentä sekä lisäksi 16 perheenjäsentä. Viime vuoden toimintakertomus paljastaa, että kauden aikana järjestettiin monipuolisesti toimintaa muun muassa agilityssa, tokossa, palveluskoiralajeissa, rallytokossa, nose workissa, dobossa sekä näyttelyharjoitusten merkeissä. Jäsenten aktiivisuudesta kertoo myös se, että yksistään Vävyniemen koulutuskentällä kirjattiin lähemmäs viisisataa käyntikertaa. Lisäksi kerhon alajaoston Pohjois-Lapin Pelastuskoirien toiminta on ollut suosittua. Alajaoston jäsenet kouluttavat pelastuskoiria viranomaisten avuksi etsintöihin.

Läpi vaikka harmaan kiven

Kun koirakerhon toimintaa heräteltiin uudelleen käyntiin, vaativat kerhon harrastuspaikat heti alkuun kunnostusta.

– Koulutuskenttä oli huonossa kunnossa ja se piti ensi alkuun siistiä ja tasoittaa. Minä aloin sitten houkkaamaan siihen aitaa ympärille ja sitäkin vähän epäiltiin, että mitäköhän siitä tulee. Sain siihen mukaan kuitenkin hyviä tyyppejä, joiden kautta saimme edullisesti myös aitatarpeet, Meskanen muistelee.

Seuraavaksi hän päätti, että kentälle oli saatava valaistus, jotta sitä voisi käyttää ympäri vuoden. Epäilijöitä riitti myös silloin.

– Minulle sanottiin, että sehän maksaa tuhansia. Silloin soitin kuntaan ja kysyin, voisiko kentän valot yhdistää katuvaloihin. Kunnassa oltiin suosiollisia, joten valotkin onnistuivat lopulta talkooporukalla.

Vahvasta talkoohengestä huolimatta sponsorit ovat koirakerhon toiminnalle elintärkeitä. Esimerkiksi Kirsuhalliksi nimetyn sisähallin keinoruohomaton kuljetuksesta ja paikoilleen asettamisesta ei olisi selvitty jäsenten omin voimin, vaan siihen tarvittiin avuksi ”kättä pidempää”.

– Holmbergin rakennusliikettä täytyy kiittää, sillä olemme saaneet käyttöön heiltä isoja koneita. Lisäksi olemme tehneet tiivistä yhteistyötä kunnan, Tunturihotellin sekä monien muiden inarilaisten yrittäjien kanssa. Suuret kiitokset kaikille heille, Meskanen toteaa.

Agility kaikkein suosituin laji

Eri lajeista ylivoimaisesti suosituimmaksi on noussut agility, joka on säilyttänyt suosionsa jo monen vuoden ajan. Alun perin Meskanen opetteli lajin säännöt ohjekirjasta lukien, sillä laji oli Ivalossa täysin uusi.

– Agilitya ei tunnettu ollenkaan, se opeteltiin Korpin Arjan kanssa paperilta. Nyt se on kaikista suosituin laji ja sitä voi harrastaa iästä, kropasta ja sun muusta huolimatta. Eikä siinä ole pakko kilpailla, vaan meillä on tosi paljon sellaisia jäseniä, jotka harrastavat sitä ihan fiilispohjalta.

Nykyisin Ivalossa vierailee säännöllisesti eri lajien kouluttajia, joten lajeihin pääsee perehtymään asiantuntevan koulutuksen kautta. Meskanen kuitenkin toivoo, että jäsenet kertoisivat nykyistäkin aktiivisemmin toiveistaan kerhon toimintaan liittyen.

– Kerho lähtee kyllä mielellään mukaan, kunhan sovitaan vain hinnoista ja muusta, Meskanen lupaa.

Tilaa Inarilainen kotiisi tai osta lukuoikeudet täältä .

Vuoden koirat esittelyssä

Urra on seitsemänvuotias lapinkoiran ja collien sekoitus. Urra on reipas arkajalka, joka osaa ja pystyy itsenäiseen työskentelyyn, mutta tekee kuitenkin tiiviisti yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Vieraisiin se suhtautuu yleensä ystävällisesti mutta varovaisesti. Pelastuskoira-hommissa kaikki tosin tuntuvat olevan sen kavereita, eikä mistään arkuudesta ole tietoakaan!

Kiinnostus lajia kohtaan heräsi jo aikaa sitten, koska eksyneiden ja kadonneiden etsimisessä auttaminen on tärkeää, ja samalla se tarjoaa koirilleni mahdollisuuden tehdä jotain niille mielekästä ja meille hyödyllistä. Kun reilu vuosi sitten hankin oman auton, tuli treeneissä kulkeminenkin käytännössä mahdolliseksi.

Aloitimme lajin parissa toukokuussa 2018, eli alle vuoden olemme harrastaneet. Syksyllä osallistuttiin ensimmäistä kertaa haun peruskokeeseen, josta saatiin hyväksytty suoritus, eli aika nopeasti Urra on saanut jutun juonesta kiinni!

Urra on motivoitunut etsimään ja jaksaa työskennellä pitkäjänteisesti. Se on nopea oppimaan, joten on ollut ilo seurata, miten palaset loksahtelevat sillä kohdalleen. Se myös lukee minua todella hyvin, mikä on sekä hyvä että huono asia. Siltä on nimittäin turha koittaa salata omaa jännitystä esimerkiksi koetilanteessa ja se sitten heijastuu myös Urran suoritukseen.

Koiran kanssa harrastamisessa ei oikein huonoja puolia edes ole. Harrastuksen myötä on tullut tutustuttua aivan mahtaviin ihmisiin koirineen ja rämmittyä sellaisissa pusikoissa, joihin muuten tuskin olisin päätynyt! On hienoa seurata sekä oman koiran että muiden koirakoiden kehitystä, varsinkin kun se lopullinen tavoite on koira, jonka kanssa voi pelastaa ihmisiä.

McSanikan Deppe’s Sorrel eli Mette on kahdeksanvuotias bordercollie. Mette on joka suhteessa täydellinen bordercollie: hyvä tekemään yhteistyötä, innokas työskentelijä ja työn tehtyään rauhoittuu välittömästi. Metellä on hyvä luonne.

Tyttäreni Hanna vei minut noin kaksitoista vuotta sitten Keminmaan agilityesteille silloisen koirani Miran kera ja jäin koukkuun kerrasta. Agilityyn sain mukaani Ivalossa muun muassa Arja Korpin ja Miikka Vakkilaisen . Teimme talkoilla esteitä ja eiku treenaamaan. Silloin mentiin täysin vain kirjoista itseoppineina. Näillä pohjilla ja opeilla voitettiin Arjan kera muun muassa Lapin Piirimestaruuskisoissa joukkuekultaa. Myöhemmin on tullut myös hopeaa ja pronssia. Silloisen koirani sain hyppyvalioksi ja yhtä tulosta vaille agilityvalioksi. Kilpailimme myös tokossa tuloksellisesti. Mira oli elämäni koira.

Meten kanssa olemme kisanneet agilityssä 4 vuotta ja nousseet ykkösluokasta kolmosiin, eli ylimpään luokkaan. Nyt tähtäimessä ovat Tampereella järjestettävät senior- ja paragilityn suomenmestaruuskilpailut sekä muutoin agility- ja hyppyvalioitumiset. Rallytoko on toinen lajimme, missä olemme nousseet alokasluokasta avoimeen. Mette tykkää tehdä töitä yhdessä, se rakastaa agilityä, on vauhdikas, hyvin etenevä ja irtoava. Agilityssä Mette kuitenkin kuumuu mielestäni liikaa ja nopeus on minulle haaste, koska harrastelen lonkan keinonivelillä. En juurikaan pysty juoksemaan, joten Mette täytyy saada vielä itsenäisemmäksi tekemään esteitä.

Minun kohdallani koiraharrastuksessa on parasta se, että reumaatikkona se pistää minut liikkumaan ja kilpailumatkoilla näkee ihania vuosien saatossa tulleita ystäviä, joita ei olisi ilman tätä harrastusta. Samoin Pohjois-Lapin Koirakerhon jäsenien kanssa vaihdetaan ajatuksia koiraharrastuksiin liittyen ja joistakin heistä olen saanut sydänystäviä. Ilman näitä harrastuksia ja ystäviä olisin aika liikuntakyvytön ja toisinaan ehkä ”kielikin tarttuisi kitalakeen”.

Kolmevuotias Difa on rodultaan australianpaimenkoira ja viralliselta nimeltään Mystic Highlands Destined to Fame. Difa saapui minulle pentuna Itävallasta Mystic Highlands -kennelin kasvattajilta Jacqueline ja Markus Danglilta . Difa on kooltaan keskikokoinen ja väriltään blue merle eli sinimarmoroitu luonnontöpöhännällä. Luonteeltaan Difa on energinen, seurallinen, älykäs ja nopea oppimaan, eli tyypillinen rotunsa edustaja.

Sain näyttelykipinän vuonna 2005, kun silloisen koirani kanssa menimme Tampereen kansainvälisiin näyttelyihin. Menestystä ei erityisimmin silloin tullut, mutta kiinnostus heräsi näyttelyitä kohtaan. Nykyään Suomen lisäksi kierrämme ulkomaita myöten näyttelyissä. Difan kanssa aloitimme näyttelyt heti pentuluokasta osallistumalla Virossa Haapsalun kansalliseen näyttelyyn, jossa Difa oli rotunsa paras pentu ja lopuksi koko näyttelyn kaunein pentu. Se oli hieno kokemus! Difa on Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan juniorimuotovalio, Liettuan ja Viron muotovalio sekä saanut Suomen, Ruotsin ja Norjan sertifikaatit, eli vahvistusta vaille muotovalio.

Difa nauttii näyttelykehässä olosta, on luonteeltaan sosiaalinen ja iloinen, rakenteeltaan rodunomainen ja liikkuu kauniisti. Joskus oman rodun kehä voi näyttelyissä olla vasta myöhään iltapäivästä, jolloin pitkä odottelu on haasteellisinta. Näyttelyharrastuksessa parasta on tavata muita koiranäyttelyharrastajia ja tutustua uusiin ihmisiin sekä nähdä upeita rodun edustajia. Se on myös koiran kanssa yhdessäoloa, mukavia kokemuksia ja joskus jopa voitokkaita tuloksia.

Maisa, rekisteröidyltä nimeltään Karhurummun Balva, on minun oma kasvattini ja täyttää juuri 3 vuotta. Maisa on käyttölinjainen cockerspanieli, joka eroaa tutummasta näyttelylinjaisesta cockerspanielista niin ulkoisesti kuin käyttöominaisuuksiltaan. Käyttölinjainen on kotimaassaan Isossa-Britanniassa edelleen suosittu metsästyskoirarotu, pääosin sen avulla metsästetään lintuja ja kaniineja.

Cockerit ovat suuria persoonia pienestä koostaan huolimatta. Ne ovat miellyttämisenhaluisia ja helppoja kouluttaa lähes mihin tahansa lajiin, mutta älykkyytensä takia päätyvät helposti tekemään myös omia ratkaisujaan, joten vaativat omistajaltaan kosolti huumorintajua. Käyttölinjaisilla on luontaisesti vahva riistavietti, joka yhdistettynä oma-aloitteisuuteen ja energisyyteen vaatii johdonmukaisen koulutuksen.

Myös Maisa on hauska persoona. Se on jännittävä yhdistelmä niitä ominaisuuksia, joita toivoin löytyvänkin tästä ensimmäisestä kasvattamastani cockeripentueesta. Kotioloissa se on rauhallisin ja ystävällisin olento, mitä maa päällään kantaa, mutta lähtiessään töihinsä, eli metsälle, siitä kuoriutuu tehokas "puskaohjus". Maisa on todella nopea oppimaan erilaisia asioita, mutta pudottaa nopeasti maan pinnalle, jos et keksi sille tarpeeksi haasteita treenatessa. Liian helpot tehtävät se saattaa laittaa pelleilyksi, mutta kun saa haasteita, tekee mielellään.

Maisalle viime vuosi oli ensimmäinen koekausi. Päästäkseen osallistumaan spanielien metsästyskokeisiin, koiran on ensin suoritettava vesityökoe, eli käytännössä metsästystilannetta simuloiva riistalinnun nouto vedestä. Maisa suoritti vesityökokeen hyväksytysti heinäkuussa ja sai siten osallistumisoikeuden varsinaiseen metsästyskokeeseen. Spanielien metsästyskoe tapahtuu aina riistalla, oikeassa metsästystilanteessa. Maisa onnistui ensimmäisessä kokeessaan yli odotusten; se teki hienon riistatyön riekolle ja saavutti heti avoimen luokan ensimmäisen palkinnon. Samalla se siirrettiin kilpailemaan voittajaluokkaan.

Cockeriväen koekausi Etelä-Suomessa huipentuu rotumestaruuteen ja nuorten koirien kilpailuun Derbyyn, jossa kisaavat sinä vuonna 2 vuotta täyttäneet tai nuoremmat koirat. Koska Maisa nousikin voittajaluokkaan heti ensimmäisessä kokeessaan, se joutui Derbyyn voittajaluokassa ja siten tarkemman suurennuslasin alle koearvostelussa. Ohjaajaa kyllä aika lailla jännitti, miten metsässä ja tunturissa kasvanut koira peltokokeessa pärjää. Maisa pärjäsi hienosti tullen voittajaluokassa toiseksi ja koko kilpailussa neljänneksi.

Parasta tässä rodussa on iloinen elämänasenne ja energia, joka tarttuu myös ohjaajiin. Hassut pienet koirat, jotka tekevät täysillä ja rakastavat yhteistyötä, mutta välillä vain toteavat tietävänsä itse paremmin, missä se riista on. Spanielimetsästys ja metsästyskokeet eivät ole ryppyotsaista touhua ja se tiedetään myös rodun kotimaassa. "Never say never with a cocker", sanoi eräs brittiläinen hyvin menestynyt metsästyskoirakouluttaja.

Mella, eli viralliselta nimeltään Myytin Hei Hei Heinäkuu, on erittäin aktiivinen kolmevuotias bordercollie, joka rakastaa toimintaa - siis tyypillinen bordercollie! Mella on kuuliainen ja työskennellessään erittäin intensiivinen. Se keskittyy työhönsä sataprosenttisesti ja antaa kaikkensa. Mella rakastaa uusia tehtäviä ja tykkää kaikesta koulutuksesta. Kotona Mella on kiltti ja huomaamaton, kunhan on saanut tarpeeksi tekemistä.

Koiraharrasteita olen harrastanut jo 7-vuotiaasta alkaen silloisen novascotiannoutajan kanssa. 15-vuotiaana sain ensimmäisen oman koirani, australiankelpie Ninnin joka viettää nyt eläkepäiviään 14,5- vuotiaana, hyvässä kunnossa edelleen. Olen aina tykännyt agilitystä ja tokosta, ja nyt myös palveluakoiralajeista jälki on innostanut mukaansa. Lapin maastoissa on mahtava harrastaa jälkeä koiran kanssa! Mella sai käyttökoirapalkinnon suoritetusta BH-kokeesta sekä tottelevaisuuskilpailujen tuloksista, joten niitä lajeja on harrastettu se kolme vuotta, eli koko koiran iän alkaen alkeista. Lisäksi olemme kilpailleet agilityssä, tokossa sekä rallytokossa.

Mella on erittäin nopea oppimaan ja sen kanssa on helppo harrastaa, kun se on niin motivoitunut. Haasteellisuutta tuo sama asia kuin missä Mella on hyvä - sen nopea oppiminen. Se oppii kerrasta myös väärän liikemallin ja soveltaa itse oppimaansa, jos harjoittelu käy tylsäksi. Haaste on siis muistaa koko ajan viedä koiraa eteenpäin ja pitää huoli, että palkitsee oikeasta toiminnasta.

Parasta koiran kanssa harrastamisessa on yhdessä tekeminen molemmille rakkaassa harrastuksessa.

Valo on rodultaan shetlanninlammaskoira ja viralliselta nimeltään Amanstell Amazing Flame. Valo on kaksivuotias ja luonteeltaan tyypillinen sheltti: innokas oppimaan uutta ja helppo kouluttaa. Ehdoton perhekoira, joka rakastaa lapsia. Kooltaan Valo on poikkeuksellisen pieni ja pienen kokonsa takia saattaa arastella isompia koiria.

Aloitimme koiraharrastuksen agilityllä, joka oli hurjan hauskaa niin koirasta kuin omistajastakin. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta agilitysta ja oli upeaa oppia kaikkea uutta yhdessä koiran kanssa. Syksyllä tapahtui kuitenkin ikävä onnettomuus, jossa Valolta katkesi tassu, joten kilpakentille asti ei ikinä ehditty. Nyt käyn koiran kanssa harjoittelemassa agilityesteitä omaksi iloksi. Hypyt olen jättänyt kokonaan pois.

Seuraavaksi tutustuttiin nose workiin, joka sopi erinomaisesti tassun leikkauksesta toipuvalle koiralle. Tätä lajia oli myös lasten helppo tehdä kotona koiran kanssa! Emme suunnittele kilpailevamme, vaan harrastamme koiran ja omistajan omaksi iloksi! Seuraavaksi aiomme tutustua rallytokoon Meskasen Pirkon houkuttelemina!

Valo on helppo koulutettava, haasteet löytyvät ehkä kouluttajan puolelta! Se, että osaa tulkita koiraa oikein joka tilanteessa.

Koiran kanssa harrastamisessa ehdottomasti parasta on havaita koiran ilo. Nähdä kuinka koira nauttii tekemisestä! Ja koska Valo on ennen kaikkea perhekoira, on hauska huomata myös, kuinka paljon lapset nauttivat koiran kanssa yhdessä tekemisestä.