Paikallisuutiset
Ivalon terveyskeskuksen päivystyksen puolesta adressi – ”Lääkärimatkan pituus olisi jopa kuusi tuntia alasajon jälkeen”
Ivalon terveyskeskuksen yöpäivystyksen lopettamista vastaan on aloitettu adressi, johon voi osallistua nimensä kirjoittamalla. Adressista kertoo Inarin kansalaiskanavalla Anu Avaskari.
Adressin saatesanoissa kerrotaan, että Lapin hyvinvointialueen hallitus on hyväksynyt laitettavaksi lausunnolle palveluverkkoa koskevan esityksen yöpäivystyksen lakkauttamisesta. Muutoinkin palveluverkkoa koskevat esitykset heikentävät pohjoisen Lapin asukkaiden palveluita poiketen hyvinvointialueita koskevan uudistuksen lähtökohdista ja tavoitteista tuottaa yhdenvertaisesti palveluita väestölle.
Adressissa mainitaan, että alueen asukkaille tulee turvata perustuslain mukaisesti riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Riittävänä palveluna ei voida pitää sitä, että matka yöpäivystykseen pisimmillään on Inarin kunnan Näätämöstä 473 kilometriä, Utsjoen Nuorgamista 497 kilometriä ja Inarista 330 kilometriä, Sevettijärveltä 441 kilometriä. Matkaan menee aikaa pisimmillään jopa kuusi tuntia. Ivalosta matka sääolosuhteista riippuen kestää 3-4 tuntia.
Nyt on esitetty, että viikonloppuisin olisi kiirepäivystys klo 18 saakka. Äkilliset sairastumiset, tapaturmat ja onnettomuudet eivät yleensä satu virka-aikaan. Adressissa mainitaan, että osin ensihoidon varaan suunniteltu päivystys voi olla riittämätön ja pahimmillaan voi johtaa ambulanssityhjiöön.
Allekirjoittajien mukaan palveluverkkoa koskevat esitykset tulee kohdistaa siten, että asukkaiden, niin paikallisten kuin matkailijoiden, terveyttä ja turvallisuutta ei vaaranneta.