Vuodeosastot saavat pienen aikalisän: lappilaisten reaktiot veivät johtajan unet ja avasivat silmät turvattomuudelle
”Vapaaehtoistoiminta ei enää kiinnostaisi” – Tuomiokapituli odottaa Kolarin, Muonion, Kittilän ja Enontekiön kirkkovaltuustojen kantaa yhtymään
Kiukkuiset tunturilappilaiset puolustivat elintärkeitä terveyspalveluitaan ja nauroivat hyvinvointialueen suunnitelmille
Väärä sukupuoli ja syrjintä pilasivat kolarilaisen Ilkka Koskikaran elämän, joten hän taistelee intersukupuolisille oikeutta
Tuomiokapituli esittää Kolarin, Muonion, Enontekiön ja Kittilän seurakuntien yhtymää – ”Aloite on tehty, jotta seurakuntien ja seurakuntalaisten näkemyksiä voidaan kuulla ennen päätöstä”
Hanhikiven ydinvoimala-alueen asuntola nousi kahdessa päivässä pystyyn Äkäslompolossa – Ensimmäisessä talossa on 48 soluasuntoa
”Saamelaisaluetta ollaan nyt liittämässä valtaväestön seurakuntiin” – Selvitys yhtymästä sai osan seurakuntalaisista varpailleen, osa ottaisi tyynesti vastaan
Kansallispuiston kovikset voivat pärjätä myös tulevaisuuden pimeässä ja kosteassa sienten valtakunnassa
Ingeborg Arvolan Villien tuulten ranta jatkaa Priita-Kaisan tarinaa: ”Uskon voivani kirjoittaa alueesta ja sen ihmisistä paremmin, kun kaipuuni pohjoiseen on niin vahva”
Maria Siekasta vietiin lapsena metsään, eikä se aina ollut mukavaa – Nyt Kittilän luonto on henkireikä
Katso video: Kierrätyskäsityöt ovat nousseet suosioon – Satu Airola perusti yhden naisen Ompelupajan Ivaloon
”Sehän on ihan hirveä asia tuo jatkuva kasvu” – Jasper Pääkkösen luksushotelli ei saa kiitosta Inarijärven veteraanikalastajalta
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Totuus- ja sovintokomission puheenjohtaja Hannele Pokka: ”Monet lapset menettivät yhteytensä kieleen – vaikutukset näkyvät yhä”
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Suomen ortodoksinen kirkko puhui kolttien puolesta, mutta ei heidän kanssaan – Trifon Petsamolainen kuvattiin Karjalan valistajana