Ihmiset 

Antti-Piera Valle sai käsityötaidon perintönä kotoaan Kaamasmukasta

Ennen vanhaan piti olla omavarainen kädentaitojen suhteen. Ja se oli yksi sääntö silloin, että jos osasi kirveen varren veistää, niin silloin oli jo aika hyvä kädentaito. Eihän niitä kirveen varsia kaupasta saanut ja oli pakko olla omavarainen sen veistotaidon suhteen. Kirveshän oli tärkeä työkalu, eikä sellaista taloa ollutkaan, missä ei olisi kirvestä tarvittu. Jos isäntä ei osannut veistää kirveenvartta, niin kyllä sitä sääliteltiin ja sanottiin, että tuo se on niin huono käsistään, ettei osaa edes kirveenvartta tehdä, kertoilee Karigasniemellä asuva vanha poromies ja saamenkäsitöidentekijä Antti-Piera Valle.

Tekemistä riittää. -Ei minulla vapaa-ajan ongelmia ole ollut, kun aina on jotakin tekemistä, myhäilee Antti-Piera tarkastellessaan työn alla olevaa kuksaa. Kuva: Jaakko Peltomaa

Kun katselee 75-vuotiaan Antti-Pieran kotona miehen tekemiä käsitöitä, kuten pahkatöitä ja erilaisia puukkoja tuppeineen, niin voi uskoa, että tältä mieheltä onnistuu myös kirveen varren veistäminen. Antti-Piera on tehnyt elämäntyönsä poromiehenä ja hän on toiminut pitkään myös Paistunturin paliskun

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä