Ajankohtaista

Suru voi olla pohjaton, kun oma lemmikki kuolee - eläinlääkäri Venla Jyrkisen tietokirja on lämmin kertomus Humu-koiran elämänkaaresta

Koiranomistaja saa elää karvakuononsa kanssa monet hilpeät hetket, mutta lopulta hänen pitää varautua myös koirakaverinsa kuolemaan ja suureen suruun. Koiran elämänkaari kun on kovin lyhyt ihmisen elämään verrattuna.

– Suru koiran kuoleman jälkeen voi olla suuri ja musertava, tietää eläinlääkäri, esikoiskirjailija Venla Jyrkinen.

Hän esitteli Ivalon kirjastossa esikoiskirjaansa “Kumppanina koira”, joka on täynnä tietoutta nykyisille ja tuleville koiranomistajille. Samalla kirja on lämmin kertomus omasta kasvusta koiran omistajuuteen ja lopulta rakkaan lemmikin raastavaan poismenoon.

Jyrkinen kuvaa kirjan alkupuolella Humu-koiransa kuolemaa, koska hän ajatteli, että on hyvä tarjoilla ensin surulliset asiat ja sen jälkeen kirjassa voidaan siirtyä iloisempiin koiramuistoihin.

– Koiran vanhuus voi olla haastavaa ja jossakin vaiheessa voi sitten olla edessä kysymys, koska olisi syytä luovuttaa. Luopumisen hetki on silloin, kun on tiedossa, että koiran elämä ei ole enää ollenkaan hyvää. Ja mieluummin pitäisi luovuttaa aikaisemmin kuin myöhemmin, totesi Jyrkinen.

Humu-koira oli 10 vuotta, kun sillä todettiin akuutti leukemia. Sairaus eteni nopeasti ja eläinlääkärinä Jyrkinen tiesi, että Humua ei voida parantaa, ja jokainen edessä oleva päivä tietää koiralle lisää kipuja. Hänelle tuli Humun tilannetta miettiessään varma tunne, että nyt kuuluu päästää irti. Jyrkinen joutui lopettamaan rakkaan Humu-koiransa.

– Suru oli tosiaankin suuri. Se suru, mitä koiranomistaja tuntee koiran kuoleman jälkeen, on vähän sellaista, ettei siitä aina kehtaa puhua ihmiselle. Voi olla jopa niin, että joku koiranomistaja on kokenut, että se koira oli iso syy elää, juuri se antoi omalle elämälle merkityksen, hän sanoi.

Venla Jyrkinen tottui koiriin ja eläimiin pienestä pitäen. Hän oppi lapsuuskodissaan siihen, että koira kuuluu kotiin ja koti ilman koiraa tuntuu tyhjältä. Navetassa Venla-tyttönen katseli, kuinka mummi lypsi maitoa ja Venla ajatteli, että hän haluaa eläinten pariin töihin.

Humu-koira oli Venlan ensimmäinen oma koira. Humun äiti oli kultainen noutaja ja isä hirvikoiran ja labradorinnoutajan sekoitus.

Jyrkinen opiskeli vielä eläinlääkäriksi, kun hän otti Humun. Humu-pentu sai olla mukana harjoituspotilaana ja potilaan rooliin se suostuikin mielellään.

– Humu rakasti kopelointia ja se oli mielellään ultraääniharjoituspotilaanakin, hän muisteli hymyssä suin.

Jyrkinen muistaa vieläkin kuin eilisen päivän ensimmäiset hetket Humun kanssa. Hän ajoi autoa ja Humu istui viereisellä penkillä laatikossa. Koira alkoi välittömästi ulvoa lohduttomasti.

– Vähän aikaa tuntui siltä, että mitähän tässä tuli tehtyä ja melkein ryhdyin itsekin itkemään siinä auton ratissa...

Jyrkinen tuli Lappiin eläinlääkäriksi ja Humu-koira seurasi matkassa. Humu tottui poroihin ja se kulki monesti työreissuilla mukana. Kun Jyrkinen nyt katsoo taaksepäin ajassa, niin tuntuu siltä, että koiran kanssa 10 vuotta vierähtivät nopeasti.

– Lapset itsenäistyvät ja muuttavat pois kotoa, mutta koiran kanssa on toisin. Vuosien mittaan koira kasvaa entistä tiukemmin omistajaansa kiinni. Koirat tosiaan tuntuvat ymmärtävän omistajaansa. Koira on uskomaton kumppani.

Yleisön joukosta kyseltiin, onko Jyrkinen jo suunnitellut uuden koiran ottamista. Hän vastasi, että uuden koiran ottaminen ei ole suunnitelmissa.

– Eihän se niin mene, että otetaan vain toinen koira ja se korvaisi sen entisen koiran. Ehkä joskus taas koiran aika koittaa, mutta tällä hetkellä olen ilman koiraa.

Jyrkiseltä kyseltiin, millaista lukijapalautetta kirjasta tullut ja hän arveli, että palaute on ollut vain myönteistä. Erityisesti lukijat ovat kiitelleet siitä, että hän käsittelee niitä tunteita, mitä lemmikkieläimen kuolema omistajassaan herättää.

Ivalon kirjastossa oli mukana koiranomistajia, jotka sanoivat, että heitä liikuttaa lukea Humu-koiran kuolemasta, sillä heillä tämä vaihe, oman koiran kuolema, ja kenties lopettaminen, on vielä edessä.

Kuulijoilla oli paljon kysyttävää Jyrkiseltä ja he kyselivät sitäkin, onko korona-aika lisännyt koirien hankkimista.

– Onhan koiria hankittu enemmän korona-aikana. Toivottavasti ihmiset ovat miettineet tarkoin asiaa ennen koiran hankkimista. Koiran kanssa joutuu kuitenkin sitten elämään kymmenkunta vuotta ja enemmänkin.

– Ja koiran pitäisi antaa olla koira. Ihminen on jalostanut sellaisia koiria, että niiden rakenne on ristiriidassa koiran elämän ja hyvinvoinnin kanssa. Eihän tämä koiran vika ole, vaan ihmisen, joka on ottanut jalostuksen omiin käsiinä ja unohtanut luonnonvalinnan.

Kirjassaan Jyrkinen selvittää monia koiran hoitamiseen liittyviä asioita. Kasvatustakin sivutaan, vaikka hän huomautti kirjastossa, ettei ole koiran koulutuksen ammattilainen.

Yleisö kyseli, että pitääkö koiran hampaita oikeasti pestä ja Jyrkinen vastasi, että kyllä niitä joskus on syytä pestä ihan oikeasti.

– Tiettyjen koirarotujen hampaat kaipaavat puhdistusta, ei se ole mikään vitsi silloin. Humun hampaita ei tosin tarvinnut pestä.

Voiko koiralle antaa luita ja pitääkö luiden olla raakoja vai keitettyjä? Tähän kysymykseen Jyrkinen sanoi, että raakana annetuista luita ei irtoa teräviä siruja. Humu tosin eli elämänsä tyytyväisenä, vaikka ei Venla sille luita antanutkaan.

– Vierasesineleikkaukset ovat eläinlääkäreille tuttuja, kun koiran nieluun on juuttunut luunsiru.

Jyrkiseltä kysyttiin myös, onko oikeasti totta, että lemmikkieläimen omistaminen voi kohentaa ihmisen terveyttä.

– Stressi lievittyy, verenpaine ja syke laskevat. Koira on siis tosi tärkeä ystävä. Ja koiranomistajuus tuo sosiaalisia kontakteja. Jos ihmisellä on ulkona mukanaan koira, niin häntä on helppo lähestyä ja tulla juttelemaan.

Yleisö oli täynnä koiraihmisiä tai ainakin koirista kiinnostuneita ihmisiä, joten Jyrkiseltä kysyttiin myös, kaipaako koira laumaeläimenä muita koirakavereita?

– Koira kiinnittyy omaan laumaansa ja koiralla voi olla hyviä koirakavereita. Mutta koiranomistajan perhe ja koiranomistaja ovat sitten myös koiralle sitä omaa laumaa.

Kysymykseen mitä koiran ruumiille tehdään, jos koira kuolee keskellä talvea, Jyrkinen vastasi, että Rovaniemellä on pieneläintuhkaamo, jonne koiran ruumiin voi toimittaa. Palvelu on niin hyvää, että tuhkaamosta koiran tuhkat lähetetään paketissa kotiin.

Venla Jyrkinen itki monet itkut kirjan käsikirjoitusta työstäessään. Hän arveli, että tuskin kukaan koiraihminen voi lukea kirjaa läpi ilman että itkisi jossain vaiheessa.

– Kumppanina koira-kirja on Humun tarina, mutta on se samalla myös minun oma kasvutarina. Minulta on kysytty, että olenko nyt eläinlääkäri vai kirjailija, ja olen vastannut, että sekä että. Kirjoittaminen kiinnostaa ja olenkin nyt opintovapaalla, jotta voin keskittyä kirjoittamisen kursseihin.

– Koiranomistajan matka on ainutlaatuinen ja täällä Inarissa minä tämän matkani tein Humun kanssa. Inarissa olen kokenut paljon, täällähän minä innostuin myös kilpakelkkailusta. Kilpaileminen vie toki aikaa, mutta samalla se on mahtavaa irtiottoa työhön ja kirjoittamiseen.

“Lumeen tallattu polku on tuttu, olen kulkenut tästä monet kerrat ennenkin. Kapealla polulla kengänkuvioihin sekoittuvat hankeen tallentuneet tassunjäljet. Vielä eilen edelläni huiski häntä, jonka huoletonta heiluntaa olin seurannut lähes kymmenen vuoden ajan. Tänään tuo huiskinta ei enää johda kulkuani. Tuttua tienviittaa ei näy... Kaamos on ohi, ja talvi on väistymässä uuden elämän tieltä. Mutta minun sisälläni vuoden pimein aika on vasta alkanut.”